Olen epäonnistunut elämässä. Olen luuseri.

kirjastosta. En muista nimeä mut löytyy kun kysyt: avaa tunnelukkosi tms.

Mutta oon 38 vuotta. ap

Siis jos 200 tonnin asunnosta on velkaa 50 tonnia, en laskisi sitä miksikään rasitteeksi.

miehistä ole kuin harmia ja raha on vain rahaa sitä tulee ja menee.

et pyytänyt vinkkejä, mutta totuus on, että jos saisit ruokavaliosi terveellisemmäksi ja kiloja pois myös mieliala kohoaisi.

Itse jätin sokerin ja valkoiset jauhot pois ja olo koheni huomattavasti.



Veloista en osaa sanoa mitään, kun en tiedä omaisuudestasi ja tuloistasi.



Tsemppiä kuitenkin



t toinen kahden lapsen yh (ei miestä)

Eksä makaa haudassa. Ja sit mun ryssimiä velkoja, lainoja yms... Ku oiski vaan miehet ja raha! Mutta olen äitinäkin ollut tosi huono. Tehnyt vääriä päätöksiä, juossut omien etujen perässä enkä ajatellut lasten parasta... Joudutaan perheterapiassa käydä selvittelees asioita, jotka suurin osa ois ollu vältettävissä järkevällä harkinnalla. Jota mulla ei ole nyt ollut, kun mielenterveys sekä harkintakyky petti. Nyt lapsilla on kyllä hyvä olla. Seksuaalisesti olen ruma. Ylipainoa 20 kiloa. Yritän koko ajan laihduttaa, muttei oo itsekuria. Kamalaa tämä elämä luuserina. :-(

Teen lyhennettyä työaikaa, sen kanssa palkkatuloja on noin 28000 vuodessa. Muita tukia ja lasten eläkkeitä tulee noin tonni kuussa, tähän laskettu lapsilisä. 1200 about kuussa tukia. Eli rahallisesti oon tyytyväinen. Mutta velkaa on. ap

mutta vaikuttaa siltä että sinun pitäisi panostaa omaan hyvinvointiin. 38-vuotias on vielä nuori. Terveellinen ruokavalio ja liikunta vaikuttaa myös mielenterveyteen. Sinuna unohtaisin laihduttamisen, mutta tekisin elämäntaparemontin johon saisi lapsetkin mukaan: yhdessä ulkoilua, monipuolisten aterioiden valmistamista.



Terapia on hyvä juttu, mutta voisit myös itse tutustua kirjallisuuteen (erilainen itsehoito-kirjallisuus sekä tietysti ihan kaunokirjallisuus) ja ilmaisiin kulttuuriharrastuksiin. Itselleen voi saada paljon iloa asioista, jotka eivät maksa mitään. Pääasia on, etteivät velat hallitse koko ajan mieltä, vaan pystyisit elämään täyspainoista elämää.

YleAreenalta on nähtävillä uusin Voimala, siinä oli just aloittamastasi teemasta hyvä keskustelu - miten moni kokee olevansa luuseri, koska aikakautemme just tarkastelee ja korostaa kahtiajakautumista; sitä että hyvin harva meistä on menestyjä ja hyvin moni "luuseri" tällä aikakautemme retoriikalla. Että moni määrittää itsensä häviäjäksi, vaikka siihen ei olisi aihetta ja että ihmisillä pitäisi olla enemmän armollisuutta itseään ja toisia kohtaan.



Suurin osa meistä on ihan tavallisia ihmisiä iloineen ja murheineen, on ihan tavallista ,ettei kaikki elämän osa-alueet ole ihan parhaimman mukaan.



Sinulla - kuten monella muulla - on joitakin elämänaluita, jotka ovat epätyydyttäviä. Minusta nuo ovat kuitenkin kaikki sellaisia, että ne ovat muuttuvia ja niihin voi pitkällä aikavälillä vaikuttaa ja hakea muutosta ja tehdä siten elämästään tyydyttävämpää.

27-vuotias ylioppilas (jätin yliopisto-opinnot kesken 7 vuoden jälkeen suorittamatta mitään, olin vaan liian tyhmä vaikka kuinka yritin parhaani) jolla cv:ssa vain 1 kk vapaaehtoistyössä vuonna 2006, eli töitä en edes kehtaa hakea. Elän loppuikäni rikkaan äitini rahoilla. Liian nuorena saatu au-lapsi, jolle en ole tarpeeksi hyvä äiti. Diagnooseina aspergerin syndrooma, vaikea masennus ja ahmimishäiriö.



Joo nuorihan minä vielä olen mutta kun on näin pahasti asiansa sössinyt niin siitä ei enää nousta.

27-vuotias ylioppilas (jätin yliopisto-opinnot kesken 7 vuoden jälkeen suorittamatta mitään, olin vaan liian tyhmä vaikka kuinka yritin parhaani) jolla cv:ssa vain 1 kk vapaaehtoistyössä vuonna 2006, eli töitä en edes kehtaa hakea. Elän loppuikäni rikkaan äitini rahoilla. Liian nuorena saatu au-lapsi, jolle en ole tarpeeksi hyvä äiti. Diagnooseina aspergerin syndrooma, vaikea masennus ja ahmimishäiriö.

Joo nuorihan minä vielä olen mutta kun on näin pahasti asiansa sössinyt niin siitä ei enää nousta.

kenen elämää te sit elätte?

jos omaanne niin sit pitää alkaa laittaa asioita järjestykseen!

-apua mt-toimistosta

-LIIKUNTAharrastus (lisää endorfiineja ja paino kuriin)

-aarrekartta seinälle näkyvään paikkaan:mitkä asiat hyvin JA mistä haaveilee

-juttuseuraa ja pohtimaan miten unelmista tulee totta

-ja alkaa väkisin kaivaa positiivista kaikesta, lista naurattavista asioista (tv-sarjat, vitsit, sattumukset) joihin palata

se onnistuu, asenne muuttuu, elämä muuttuu, hiljalleen, mutta todella muuttuu

been there done that - eiks sitä niin sanota enkuksi:)

27-vuotias ylioppilas (jätin yliopisto-opinnot kesken 7 vuoden jälkeen suorittamatta mitään, olin vaan liian tyhmä vaikka kuinka yritin parhaani) jolla cv:ssa vain 1 kk vapaaehtoistyössä vuonna 2006, eli töitä en edes kehtaa hakea. Elän loppuikäni rikkaan äitini rahoilla. Liian nuorena saatu au-lapsi, jolle en ole tarpeeksi hyvä äiti. Diagnooseina aspergerin syndrooma, vaikea masennus ja ahmimishäiriö.

Joo nuorihan minä vielä olen mutta kun on näin pahasti asiansa sössinyt niin siitä ei enää nousta.

joka hemmetin asioista muistutteleva, tyytymätön äiti. Joka takuulla muistaa muistuttaa mua virheistäni, jos itse joskus jumalan armosta ne hetkeksi unohdan. Ja joudun olla äitini kanssa usein tekemisissä, syistä joista en nyt tässä ala puhumaan. Ja ap urheilee, mutta lihoo silti. Syön masennukseeni. Aloittelen diettejä, mutten pysy niissä. Olen liian väsynyt tsemppaamaan. Ei oo voimia. Inhoan kroppaani. ap

Minusta on tosi nurinkurista kun ihmisiä kehoitetaan "liikkumaan ja syömän terveellsemmin", jotta he voisivat paremmin ja rakastaisivat itseään. Oikeasti pitäsi ensin opetella hyväksymään itsensä, nauttimaan omasta kehosta ja sitäkautta herätä halu tuntea ja hoitaa omaa kehoa. Eli neuvoni on, että lopeta laihdutus ja pakottaminen. Koeta etsiä itsestäsi hyvä.

teille kaikille! Olen ollut yhtä luuseri tähän asti, au-lapsi, opinnot roikkuneet kymmenen vuotta, sossun elätti, you name it. Nyt sain jostain voimaan tehdä opinnot loppuun ja tunnelin päässä näkyy valoa. En tiedä miten kestän työelämässä, mutta nyt ainakin olen todistanut itselleni, että edes johonkin pystyn.



On teistäkin johonkin, ennemmin tai myöhemmin. Jos olette olleet huonoja äitejä, korvatkaa se lapsenlapsillene ja pyytäkää siinä vaiheessa anteeksi lapsiltanne. Ja niin edelleen.



*halaus*

kaikki dietit ja keskittyisit vähän aikaa siihen, että saat tarpeeksi levättyä. Riittävä unen määrä ja stressitön elämä ovat mielestäni avainasemassa painonhallinnassa. Jos se elämä sitten muiltakin osin alkaisi pikku hiljaa helpottamaan. Tsemppiä!

jos on vähänkään jotakin ongelmia ja varsinkin jos uskaltaa kertoa niistä. Minusta et ole luuseri ollenkaan, mutta ymmärrän kyllä, että koet tuon velan rasitteena. Jaksamista!

Vaikka kuinka yritän parhaani, mitä jaksan, niin epäonnistunut oon. Kahden lapsen eronnut yh, joka on ylipainoinen mielenterveysongelmainen ja sosiaalisesti väsynyt. Ei oo uutta miestä. Eikä tuu. Ja velkoja 50000. Että näin. Uskaltaako kukaan muu myöntää, että elämä meni päin p: tä?

Velkasi ei ole suuri, ylipainosta pääsee eroon, mielenterveysongelmistakin voi parantua tai niiden kanssa oppia elämään.

Mies ei ole mikään itsetarkoitus. Saat vaikka valita parhaat päältä sitten kun sun asenne paranee ja alat tykätä itsestäsi.

vaikka pienistä asioista, lapsista, tulevasta kesästä ym. Eikö mitään valopilkkuja ole elämässä?



Ei se muillakaan putkeen elämä aina mene. Mä olen yli nelikymppinen, töissä viimeksi 17 vuotta sitten pätkän, kaksi vaativaa erityislasta, ylipainoa 45 kiloa, masennusta, murheita, sairauksia, stressiä. Mies on mutta välillä sais olla olematta. Velaton talo mutta remppaa kaipais joka nurkasta eikä rahaa ole.

Olen 33 v yhden lapsen yh. Mies jätti kun turhautui siihen etten saa elämästäni otetta. Olen pienipalkkaisessa työssä, en sillä alalla jolle kouluttauduin. Inhoan työtäni ja myös koulutustani. Olen vuosikausia yrittänyt saada itseni uudelleen opiskelemaan, mut ei onnistu. Pelkään että olen ruma ja tyhmä. So luuseri....

Mitä järkeä tuossa nyt on? Luetellaan omasta elämästä asioita, joiden perusteella ollaan huonoja? Kuka ne kriteerit on tehnyt alunperin?



Luuletteko että on hiton väliä, mitä paskaa jauhatte itsestänne omien päidenne sisällä? Olisivat edes tärkeitä asioita, mutta joku ulkonäkö tai pelko siitä mitä joku ajattelee yh-äidistä. Ei ketään kiinnosta teidän ongelmanne. Muutama vuosikymmen eteenpäin niin olemme kaikki kuolleita. Onko silloin väliä kuinka trendikkäästi olette eläneet??