Uusperheelliset: Kun miehen lapset tulevat teille

Ensinnäkin, jos lapsi on joka toisen viikonlopun etällä, en kuuna päivänä usko, että lapsi mieltää tuon paikan kodiksi! Tuo on täysin aikuisten hurskastelua. Kyllä koti on siellä, missä suurimman osan ajasta ollaan.



Toisekseen, pysty helposti samaistumaan ap:n tunteisiin ja kokemukseen ja vastaankin hänelle, että kyllä normaali elämä pysähtyy ja kaikki alkaa pyöriä lasten ympärillä.



Syy tähän on se, että isä yrittää antaa 48 tunnin sisällä kaiken sen, minkä 12 välipäivänä jää antamatta.



Kolmannekseen, ei en usko, että joka toinen viikonloppua kylässä käyviä lapsia voi rakastaa enkä usko, että sitä voidaan edes vaatia.



Neljänneksi, tämän asian tiimoilta käytävät keskustelut ovat täällä poikkeuksetta asiattomia jossain määrin.



Viidennekseen, jos äitipuoli rakastaa lasta, hän on viemässä äidin paikkaa ja jos ei rakasta lasta on paha noita. Edelleenkään en usko tuohon rakkauden mahdollisuuteen mutta vertauskuvallisesti.



Kuudenneksi, lapseton ihminen ei voi ymmärtää lasta (?) ja elämää lapsen kanssa (?).



Seitsemänneksi olen oppinut, että lapsen ei ole suotavaa rakentaa suhdetta etän uuteen puolisoon mutta lähin uutta puolisoa lapsen tulee rakastaa varauksetta.



Hyvinkin nopeasti sisäistin sen kylmän tosiasian, että tämä on minun ja mieheni koti, jossa mieheni lapset käyvät kylässä joka toinen viikonloppu. Meillä saa olla säännöt ja kuri eikä siihen tarvita lupaa miehen eksältä. Me emme myöskään ole tivoli taii sirkus, jossa elämä on pelkkää juhlaa juhlan perään. Meillä on kotitöitä ja ne hoidetaan silloinkin kun lapset ovat meillä ja lasten velvollisuus on osallistua niihin. Juu, kyllä, hui kamalaa, lasten on siivottava huoneensa, katettava pöytä, korjattava omat astiat jnejne.



Meillä tehdään myös viikonloppumatkoja lasten kanssa ja kesäisin voidaan poiketa huvipuistoon. Lasten pyytäessä asioita/tavaroita voi vastaus olla joko kyllä tai ei; riippuen mitä ja milloin pyydetään.



Mutta ennen kaikkea teimme miehen kanssa yhteisen sopimuksen siitä, että hänen eksänsä pillin mukaan emme hypi; eksä määrätköön omaa huusholliaan ei meidän ja meitä ei kiinnosta määrätä hänen huusholliaan. Itse asiassa ei edes kiinnosta koko eksä tai hänen elämänsä. Onneksi lapset nyt jo niin isoja, että eksän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä; kesälomat täytyy sopia mutta onneksi on olemassa maili.



Terveisin lapseton äitipuoli

Virallisen määritelmän mukaan emme ole mikään uusperhe, koska meillä asuu vain minun ja aviomieheni yhteiset lapset. Miehellä on kuitenkin vkl-lapsia, joten vastaan kysymykseesi.

Uusperhe on perhe, jossa vähintään jommalla kummalla pariskunnan osapuolella on lapsi/lapsia, jotka eivät ole sen pariskunnan toisen osapuolen lapsi/lapsia.

[

Vai niin. Ja kun sulla on näin, niin sitten kaikkien muidenkin pitää olla samanlaisia? Kaikki eivät ole yhtä lapsirakkaita, erittäin monet rakastavat vain omia lapsiaan. Aikuiset sopivat roolinsa ja perheensä rajat omalla tavallaan. Esimerkiksi meillä olen miehelleni luvannut sietää tämän vkl-lapsia. Se riittää meidän perheessämme. Ei sitä mikään mammaraati täällä voi muuttaa, eikä raadilla ole oikeutta sanoa kuinka meidän pitäisi asiamme hoitaa. Toki voisin täällä valehdella ja paheksua kaikkia, mutta en tee niin.

joka tuollaisen naisen ottaa. Sääli miehesi lapsia. jo tuo että kutsut niitä vkl-lapsiksi on ihan järkkyä. Kyl ne ihan kokonaan ovat miehesi lapsia vaikka teille et niitä useammin päästäkkään. Kyllä täytyy naisen olla tunteeton.

********************************************* Kävikö sulla lainaukseen kykenemättömällä nyyhkijämammalla mielessä, että näiden vkl-lasten vanhemmat olisi ihan keskenään sopineet asioista? Syy on aina miehen uudessa?

vanhemmat silloin on mitään yhdessä päättäneet.

Vastauksesi kuvaa hyvin sinua. olet täysi idiootti. Toivottavasti et lisäänny jä jaa idiotismiasieteenpäin.

Taisi osua ja upota katkeraan ja jätettyyn vammaiseen mammaan!!!!!!!!!!! :D :D :D

Virallisen määritelmän mukaan emme ole mikään uusperhe, koska meillä asuu vain minun ja aviomieheni yhteiset lapset. Miehellä on kuitenkin vkl-lapsia, joten vastaan kysymykseesi.

Uusperhe on perhe, jossa vähintään jommalla kummalla pariskunnan osapuolella on lapsi/lapsia, jotka eivät ole sen pariskunnan toisen osapuolen lapsi/lapsia.

Ei vaan uusperhe on perhe, jossa tällaiset lapset ovat KIRJOILLA. Vkl-lapset ovat lähimamman luona kirjoilla.

Läski lähimamma kirjoittelee katkerana ja haukkuu miehen nyksää, jolle läskimamman lapset eivät olekaan numero yksi. :D :D :D Säälittävä paskamamma. Buhahaha!!

miehen lapsi oli meillä noin puolet ajasta, ja todellakin kaikki aika meni lapsen ympärisllä pyöriessä. Koin sen välillä todella rasittavana.



Tilanen muuttui, kun teimme yhteisen lapsen, koska silloin todellakin jokainen päivä meni lapsen ehdoilla, joten miehen lapsen tullessa meille ei kontrasti ollut niin suuri.



Eli vastaus kysymykseesi: on se normaalia, että kun on pieniä lapsia, elämä pyörii niiden ympärillä. Tilanne muuttaa vasta sitten, kun lapset alkaa olla sen verran isoja, että eivät enää itse välitä aikuisten kanssa olemisesta ja viihtyvät paremmin kavereiden kanssa. Ja silloinkin tilanne voi olla se, että jos lapset tulevat isälle viikonlopuksi, niin heillä ei ole kavereita isän luona ja ovat siis enemmän aikuisten kanssa.



Meillä miehen tyttö ja yhteinen tyttö olivat hyviä kavereita ja leikkivät paljon keskenään, meillä aikuisilla oli miehen tytön meillä ollessa ehkä enemmän vapaata aikaa kuin silloin, kun kotona oli vain yhteinen lapsi (jolla ei silloin ollut leikkikaveria).



Ja ovat tytöt hyvä kavereita edelleenkin, nyt vaan yhteinen tyttö on jo teini ja miehen tyttö aikuinen, itsekin jo äiti.

Rehellisesti sanottuna en edes haluaisi tavata, mutta tarvittaessa voisin kyllä heitä naamanorsunvitulla sietää. Leikin kyllä välittävää äitipuolta ja sympatiat ovat minun puolella.

Syy miksi en miehen lapsia tapaa on se, että heidän äitinsä ei halua minun olevan lapsiensa kanssa missään tekemisissä

voimia arkeen kaikille äitipuolille! Miten sitten kenelläkin se arki on järjestetty. Tapoja on varmasti yhtä monia kuin perheitäkin.

[talo on yksin ainoastaan mun samoin kuin mökkikin. Olen omistanut ne jo kauan ennen kuin tunsin mieheni. Avioehto on myös suojaamassa niitä.

Lapsillekkin on paljon mukavampaa kun isä tulee tapaamaan heitä heidän kotiin. Ei tarvitse lasten reissata. Itse asiassa mieheni omistaa asunnon missä entiset lapset ja entinen puoliso asuu eli tavallaan mies menee kotiinsa silloin kun tapaa entiset lapsensa.

Mies kyllä tapaa lapsiaan säännöllisesti. Ovat yhdessä jokatoinen viikonloppu ja lisäksi mies näkee lapsiaan kerran viikossa yhden iltapäivän ja illan että ex voi harrastaa rauhassa silloin.

Se on miehen valinta jos minut hylkää, mutta lasta en hänen usko hylkäävän, koska ei ole entisiä lapsiaan hylännyt.

Minä kyllä pärjään ilman miestä jos on tarve eikä minun tarvitse itkeä mahdollisen uuden äitipuolen hoitamaan lastani. Ei hänellä ole mitään oikeutta lapseeni.

i]

Ei heillä ole tänne mitään asiaa. Eivät ole minun lapsia, mutta koti on minun. Olemme asuneet yhdessä 5v ja meillä on yhteinen vauva. Miehen lapsia olen nähnyt koko aikana kuin 4 kertaa. Minulle ei kuulu mieheni menneisyys ja edelliset lapset. Mies saa mielestäni tavata lapsiaan aina kun niitä haluaa, mutta minun ei tarvitse heitä sietää. Ovat kyllä vauvaakin tavanneet kun vauva on tapaamis viikonloppuna ollut miehellä mukana. Mies tapaa edelliset lapsensa joko lasten kotona tai miehen suvun kesämökillä. Parikertaa ovat viettäneet, luvallani, minun mökilläni. Miehen suvun juhliin en mene jos edelliset lapset ovat miehellä(paitsi appivanhempien hautajaiset yms pakolliset juhlat) Tein alusta asti selväksi, että ex lapsia en halua hoitaa tai olla heidän kanssa tekemisissä. Omat lapseni saavat kyllä olla tekemisissä puolisisarustensa kanssa jos niin haluavat

Mun, mun, mun. Etkö sä osaa muuta sanoa? Eikö se teidän koti ole teidän yhteinen vai onko se vaan sun koti? Kuina tunteeton ihminen voi olla, että tuollaisia sääntöjä jakelee. Ja kuka mies tuollaisen nielee? Tahdoton hissukkahiiri vain.

Toivon, et ukkos jättää sun ja tekee saman teidän lapselle/lapsille. Hylkää ja salaa nurkan takana joskus tapaa.

Lapsiperheessä eläminen on aina erilaista kuin lapseton elämä, ja se on täysin normaalia. Tietenkin muu elämä pysähtyy, kun siirrytään lasten tullessa lapsiperhe-elämään. Lapset ovat silloin etusijalla. Minulle se on aina ollut tervetullutta vaihtelua. Pystyn lapsiviikonloppuina esim. irrottautumaan työnteosta paljon paremmin kuin miehen kanssa kahdestaan. Leikki-ikäisen kanssa on ihana touhuta.

ole että ottaisin ukon millä lapset valmiina. Kato kun uusperhe on sellanenkin missä vain naisella on lapsia edellisestä liitosta. Hyvin toimii.

Virallisen määritelmän mukaan emme ole mikään uusperhe, koska meillä asuu vain minun ja aviomieheni yhteiset lapset. Miehellä on kuitenkin vkl-lapsia, joten vastaan kysymykseesi. Ei ole normaalia. Meillä talo jatkaa tavallaan ja lapset sopeutuvat meidän perheen sääntöihin ja toimiin. Niille ei järjestetä mitään ekstrahuvituksia eikä niillä ole mitään etuoikeuksia. Meillä eivät lapset muutenkaan määrää, jos haluavat mölytä, menevät pihalle. Lapset eivät mene rikki rajoista vaan siitä, että saavat olla kuninkaita.

ole että ottaisin ukon millä lapset valmiina. Kato kun uusperhe on sellanenkin missä vain naisella on lapsia edellisestä liitosta. Hyvin toimii.

Vähän olen kyllä onnellinen, kun päästään muuttamaan isompaan taloon ja pääsen edes eri huoneeseen kuin nuo mekastavat lapset :P

Meillä miehen lapsi ja mun lapset on paikalla vaihtelevasti, joskus samaan aikaan, joskus vuoroviikonloppuina, ja ihan me tehdään omiakin juttuja niinä viikonloppuina.

Meidän kaikki lapset on jo yli 10vuotiaita, ja osallistuvat menemisiimme ja tekemisiimme mielialan mukaan yleensä.



Ja me kyllä voidaan sanoa molemmat molempien jälkikasvulle, et "tän jutun mä haluan tehdä yksin, tehdään kimpassa jotain muuta myöhemmin. Ehdota sinä mitä tehtäis."



Ja mä kyllä opiskelen kokopäivätyön ja perheen ohella.

elämä aika paljon niihin lapsiin keskittyy vaikkakin yritämme myös jatkaa muuta elämää.

kun kaikki lapset ovat meillä.



Meillä jo seitsemäs vuosi yhteistä uusperhetaivalta. Alussa olin aika ventti sunnuntai-iltaisin kun etälapset lähtivät mutta kyllä siihen sopeutuu ihan hyvin. Älä niin paljon mieti niitä omia hommia, keskity lapsiin, ovat kuitenkin hetken vain pieniä ja luonanne.

Älä niin paljon mieti niitä omia hommia, keskity lapsiin, ovat kuitenkin hetken vain pieniä ja luonanne.

Kai sen isukin pitäisi keskittyä omiin lapsiinsa eikä sen, joka ei ole niille mitään sukua. :D

Millaisia hiiriä te olette, jos ette uskalla komentaa lapsia olemaan hiljaa, jos teette vaikka jotain opiskelujuttuja? Mielistelette vain lapsia? Ihan sairasta.

ja on vielä ensi viikkoakin. Ihan normaalia elämää, tietenkin!

Millaisia hiiriä te olette, jos ette uskalla komentaa lapsia olemaan hiljaa, jos teette vaikka jotain opiskelujuttuja? Mielistelette vain lapsia? Ihan sairasta.

Kaksi päiväkoti-ikäistä ja kaksi aikuista pienessä kerrostalokaksiossa. Kahdesta pienestä lähtee meteliä, teki mitä tahansa. Opiskelujuttuni vievät helposti useamman tunnin jos alan niitä tehdä, eikä tuon ikäisiltä oikeasti voi vaatia kuin ihan vain hetken hiljaa olemista.

En tiedä, en oikein osaa selittää mitä tarkoitin aloituksella. Jotenkin hirveä härdelli päällä koko ajan, mikään ei suju ilman kamalaa säätöä.