Ajan säästäminen

Mutta kaikkein pahinta oli heidän elämässään hiljaisuus. Sillä hiljaisuudessa heidät valtasi pelko, koska silloin he näkivät, mihin heidän elämänsä oli menossa. Siksi he täyttivät hiljaisuuden melulla. Mutta heidän metelinsä ei ollut iloista mekastusta, sellaista kuin kuulee leikkikentillä, vaan raivoisaa ja ahdistunutta melua, ja suuri kaupunki joutui yhä pahemmin sen valtaan.

Enää ei pidetty tärkeänä, tuottiko työ iloa tekijälleen ja oliko hän siihen innostunut. Päinvastoin, sellaiset seikathan vain hidastivat työntekoa. Tärkeää oli, että sai mahdollisimman lyhyessä ajassa suoritetuksi mahdollisimman paljon.

Siksi kaikilla työpaikoilla suurissa tehtaissa ja virastoissa oli kilpiä joissa luki: AIKA ON KALLISTA - ÄLÄ TUHLAA SITÄ Tai: AIKA ON (KUIN) RAHAA -SÄÄSTÄ!

Sellaisia kilpiä näki myös johtajien kirjoituspöytien yläpuolella, rehtorien kanslioissa, lääkärien vastaanottohuoneissa, ravintoloissa ja tavarataloissa, jopa luokkahuoneissa ja päiväkodeissakin. Kukaan ei voinut olla näkemättä niitä.

Ja lopulta koko suuri kaupunki alkoi muuttua. Vanhat korttelit revittiin ja tilalle rakennettiin uusia taloja, joista jätettiin pois kaikki tarpeettomaksi havaittu. Taloja rakennettaessa ei enää välitetty siitä, että niiden olisi pitänyt sopia erilaisille ihmisille; silloinhan olisi pitänyt rakentaa erilaisia taloja. Oli paljon halvempaa ja ennen kaikkea nopeampaa rakentaa vain samanlaisia taloja.

Suuren kaupungin pohjoisosissa oli jo laajoja uusia lähiöitä. Monikerroksiset vuokrakasarmit seisoivat loputtomina rivistöinä ja toistensa näköisinä kuin rakennuspalikat. Ja kun talot olivat samanlaisia, niin olivat tietysti kadutkin. Ja nuo samanlaiset kadut pitenivät pitenemistään ja jatkuivat viivasuorina taivaanrantaan saakka- se oli järjestyksen autiomaa! Ja katujen tavoin kulki lähiössä asuvien elämäkin: viivasuorana taivaanrantaan saakka. Sillä kaikki oli laskettu ja suunniteltu, jokainen senttimetri ja jokainen sekunti.

Kukaan ei tuntunut huomaavan, että aikaa säästäessään joutuikin tinkimään muusta. Kukaan ei halunnut ymmärtää, että elämä oli käynyt yhä köyhemmäksi, yhä yksitoikkoisemmaksi ja kylmemmäksi.

Lapset tunsivat sen kyllä, sillä heillekään ei ollut enää koskaan aikaa. Mutta aika on elämää. Ja elämän paikka on sydän. Ja mitä enemmän ihmiset säästivät aikaa, sitä vähemmän sitä jäi.



(Michael Ende - MOMO)