Tiedättekö mitä vanhemmat ja koulu voisivat tehdä, että nuorilla olisi parempi olla?
Pitäisi opettaa lapset puhumaan tunteistaan ja sietämään vastoinkäymisiä. Väkivaltaiset pelit ja televisio-ohjelmat pitäisi kieltää. Tällaisia traagisia tapahtumia kuin Hyvinkäällä ei saisi liikaa uutisoida. Ainakaan ampujasta ei saisi kertoa liikaa eikä hänen kuviaan saisi laittaa julkisuuteen. Halatkaa, rakastakaa, puhukaa, järjestäkää harrastuksia, tukekaa ja lohduttakaa lapsianne! Mitä teidän mielestänne me voisimme tehdä?
Kommentit (6)
vaikka niitä väkivaltakuvia on ollut ainakin 50 vuotta ja pelejäkin kolmisenkymmentä
Voi kun vanhempia arvostettaisiin siitä että ovat kotona ja harrastavat lastensa kanssa eikä näin että arvostus tulee hienosta työtittelistä jonka eteen uhrataan vapaa-aika.
OMAT VAKITUISET kasvatusohjaajat, kuraattorit ja koulupsykologit.
Nyt hyvä jos yhdellä kaupungilla on yhdet, jotka kiertelevät useissa kouluissa. Uskomatonta!
Koulukiusaajat pakkoterapiaan vanhempien kanssa ja pitkään jatkuneesta tapauksesta välitön erottaminen viikoiksi, vanhemmille opetusvelvollisuus siksi ajaksi jne. Vanhempainillat pakollisiksia ja luokkahengen nostattamiseksi yhteisiä tapahtumia luokittain, joihin myös vanhempien pakko osallistua. Tutustuminen ja tuttuus, parhaita keinoja vähentää kiusaamista ja puhua asioista. Vanhempainillat voi olla esim 3 per lukukausi ja eri teemalla aina: netti ja lapset (aina hieman uutta tietoa ja eri näkökulmaa), koulun kuulumisia, ja milloin mitäkin tärkeää.
Kysyin vanh.illassa rehtorilta jotta ketkä koulun kuraattori ja psykologi, ei edes tienny heidän nimiä kun suuressa koulupiirissä eivät ole vielä meiän kouluun ehtineet ..