Lue keskustelun säännöt.
Äitisi antamia kasvatusohjeita, jotka todellakin olet huomannut hyviksi?!
25.04.2012 |
- Johdonmukaisuus ja kärsivällisyys: tee asiat samalla tavalla, se luo turvallisuutta. Älä karju vaan mene perään katsomaan, että sanominen tehoaa. Muuten siltä katoaa merkitys. Jos huudat 2-vuotiaalle, sinulla ei ole enää sanoja 15-vuotiaalle
- Pysy aikuisena: vaikka kuinka ottaa päähän, et saa hajota lapsen silmille. Lapsi luottaa sinuun, turvautuu sinuun. Jos leviät päin naamaa, lapsen koko maailma sortuu.
- Lapset ensin: he eivät ole syntymäänsä pyytäneet. Ensin pidetään huoli siitä, että lapsilla on hyvä olla. Sen jälkeen vasta aikuinen olkoon pitkin tai poikin.
- Päästä iso lapsi menemään, kun on irtioton aika. Älä syyllistä ja syyllisty. Lapsi tulee takaisin kainaloon, kun on saanut tehdä tarpeeksi ison lenkin maailmalla.
Kommentit (24)
olette elämän varrella saaneet äideiltänne omia lapsianne/ äitiyttänne varten. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja löytää mahdollisimman kipeän kohdan, niin kummasti menee riehuvakin kakara hiljaiseksi!
Moni tilanne on tämän sanonnan osoittanut todeksi. Muutoin äitini ei juuri elämänviisauksia jaellut, minkä tähden itselläni oli esim. kolmikymppisenä tosi voimakas arvoihin liittyvä kriisi.
Ivaava, pilkkaava, vähättelevä, lasta halveksiva, väkivaltainen, manipuloiva, syyllistävä, ilkeän kaunainen ja katkera. Ikinä ei ole välittänyt, hellinyt, sanonut ketaakaan mitään kaunista, tukevaa tai rohkaisevaa.
Paras oppi on se että teen kaiken täysin päinvastoin kuin äitini. Siis ihan kaiken. En tee pienintäkään yksityiskohtaa äitini tavalla, sillä hän oli mestari murskaamaan lapsen hauraan sielun.
Olen hyvä äiti omille lapsilleni. Oma sadistiäitini ei lapsiani saa edes valvotusti tavata, ja häntä moinen menetys ei hetkauta - kun edes oma lapsi ei kiinnostanut, niin lapsenlapset ei sitäkään vähää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta hän ei opettanut koskaan, mutta nuo ovat olleet todella hyvät neuvot.
Meillä äiti kanssa esimerkin kanssa kasvatti ja opetti äidiydestä.
* Rutiinit; pidä kiinni rutiineista, ne luovat turvaa lapselle. Lapsi tarvitsee säännölliset, toistuvat rutiinit arjessa, ei kaaosta. Ruoka-ajat ja nukkuma-ajat aina samat, lomalla voi näistä joustaa.
* karkkipäivä vain kerran viikossa
* säännöistä pidetään kiinni, lupauksista pidetään kiinni, sellaista ei pidä mennä lupaamaan, mitä ei voi toteuttaa
* Lapsille tehdään terveellistä, monipuolista kotiruokaa, eikä syötetä eineksiä kuin joskus harvoin
' lasten tarpeet tulee ensin, sitten vasta aikuiset, esim. jos tulee eturistiriitaa, niin lapsen tarpeet hoidetaan ensin. Esim. väsynyt lapsi laitetaan pesulle, ja iltapalalle ja nukkumaan, sitten vasta aikuinen hoitaa omat iltatoimensa.
* Vanhempien tulee olla rehellisiä ja luotetettavia lapsilleen, lasten luottamusta ei myöskään saa käyttää väärin tai rikkoa
* koti pidetään siistinä, lapsi opetetaan siistiksi, lasten pitää oppia vastuullisuutta, siinä oman huoneen siistinä pito on mainio harjoitus
* lapsille luetaan paljon ja kuunnellaan esim satukasetteja, lapsi oppii rauhoittumaan ja nauttimaan lukemisesta
* vahingoista ei suututa, jos lapsi mokaa vahingossa esim. rikkoo esineen vahingossa, siitä ei suututa, koska se oli vahinko, ei tahallinen teko
* lasten pitää ulkoilla ja liikkua jos vain mahdollista joka päivä. Lasten kuuluu viettää aikaa ulkona raittiissa ilmassa ja auringonpaisteessa.
* lasta pitää rakastaa ja helliä paljon. Lapsi ei ole koskaan liian iso halauksiin ja hellyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mahdollisimman päinvastoin kuin äitini on tehnyt. Yhden tosi viisaan neuvon hän on kylläkin antanut: hanki ammatti ja työ, naisella pitää olla omat rahat.
Äiti oli melekein kymmenen vuotta tulottomana kotiäitinä ja se on varmasti ollut kamalaa. Isä oli pienituloinen, mutta hirveä despootti.
mikä tulee mieleen narsistiäidin kasvattamana on "hullukin ymmärtää kun sitä sattuu"- ja taas tuli turpaan. Joskus päästi lähelleen hymyillen, sitten löi...
Siinäpä sitä lapsenkasvatuskeinoa kerrakseen ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On meinaan aivan samat kasvatus/elämänohjeet kuin mitä meilläkin oli! Ja tietysti yritän niitä viedä eteenpäinkin omien kolmen lapseni kanssa.
-ettei joka inahdukseen ja itkuun tarvitse vastata.
-että jos vauvaa sylittelee, niin saa kantaa lastaan 5vuotiaaksi.
-että omalla lusikalla lapsen syöttäminen on ok ja sylikontaktin vähinkin välttäminen on hyhsterisointia.
Muita neuvoja tai oppeja ei ole tullut. Varmaan kun en vanhojakaan ole kuunnellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- lapsi pitää nukuttaa parkuen sänkyynsä. Parkuun ei saa missään nimessä reagoida tai lasta rauhoittaa. Lapsesta tulee passuuttaja.
- lasta ei saa sylitellää tai kantaa sylissä, tulee laiska
- lasta ei ikinä saa kehua tai kiittää, ylpistyy
- lapselle ei saa kerta rakkaudentunnustusia tai muuta hellittelypuhetta, tulee herkkä itkupilli
- lapselta pitää ottaa luulot pois että tietää arvonsa ja paikkansa
- kuritus pitä aloittaa heti synnäriltä kotiuduttua. Lapsen pitää oppia kuka määrää. Ensin nipistely, tukkapölly, korvatillikka, taaperolle sitten remmiä ja risua
- lapsen ensisijainen tehtää on olla hiljainen, nöyrä ja huomaamaton, ja totella aikuista mukisematta kaikessa.
Todela "hyviä" ohjeita, näillä tunnevammainen äiti itse kasvatti kaksi traumatisoitunutta lasta. Äitini ei ole kiinnostunut lapsistani, ei viiti tavata juuri koskaan eikä tosiaankaan ole hetkeäkään hoitanut tai leikkinyt. Mutta jaksaa parin viikon välein soittaa, ja uhelussa jakaa kasvatusoppeja ja haukkuu siinä sivussa minut, työni, kotini, mieheni, lapseni, äitiyteni.... kaiken.
Te joilla hyvät äidit, ymmärtäkää olla kiitollisia, olette etuoikeutettuja ja onnellisi. Ja ymmärtäkää olla empaattisia niille, joilla on paskat tunnevammaiset narsistiäidit. Lapsi ei voi valita äitiään: (
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- koulu on lapsen työtä. Sen kautta opitaan vastuullisuutta, työelämän tavat ja sitoutuminen. Aikuinen kunnioittaa lapsen koulunkäyntiä ja auttaa aina kun tarvitaan, mutta ei tee työtä lapsen puolesta. Koulutyö menee edelle; jos väsyttää, koulu hoidetaan, mutta huone voi jäädä imuroimatta.
- Lapselle pitää olla oikeasti läsnä edes hetki joka päivä. Kuunnella, jutella, kysyä miten päivä meni.
- Jos jotain päätät, pysy päätöksessä (lapsiin liittyvissä asioissa).
- Älä huuda, vaan puhu matalemmalla ja jämäkällä äänellä kun komennat tai ojennat lasta.
- Ole johdonmukainen, äläkä anna periksi lasten kiukutteluille.
- Pidä huoli itsestäsi ja parisuhteesta, lapsi on osa perhettä, ei maailman keskipiste.
- Sano neuvolassa, että teet kuten neuvotaan, vaikka et tekisikään.
- leiki, touhaa ja kuuntele lasta, ole läsnä.
Tässä nyt osa, mutta melkein kaikki neuvot koen hyviksi ja tulen käyttämään omien lasten kasvatuksessa. Ainaki itsestäni tuli täyspäinen aikuinen. :)
mutta hän on minulle pienestä asti opettanut luovuutta ja sitkeyttä, joilla pystyn löytämään oikeat ratkaisut kulloinkin vaihtuvissa tilanteissa. Sillä on pärjätty pitkälle.
-Ahneella on paskanen loppu, oli myös meillä..
-Anna lapselle syliä ja turvaa, kun itkee tai on paha olla.
-Jos pukeutuu kuin halpa nainen, niin ei voi odottaa prinsessana kohtelua (tämä oli joskus teini-iässä kun taisteltiin helman pituudesta, onneksi äiti voitti!)
-Sanat kiitos, ole hyvä ja anteeksi,sekä vanhemman ihmisen teitittely, kunnon kättely ja silmiin katsominen ovat hyvän käytöksen peruspilareita.
-Jokainen ihminen on kaunis, näytti miltä tahansa.
-ettei joka inahdukseen ja itkuun tarvitse vastata.
opettti, että vauvan joka inahdukseen ja itkuun pitää vastata :).
Vaikka yritän pinnistellä ja miettiä, mitä hän on minulle opettanut, niin en keksi mitään noin arvokkaita ja hienoja asioita, kuin ap:n äiti.
Sen sijaan tulee mieleen noita 70-luvun asioita joista nro 15 kirjoitti.... Äitini ei ole koskaan näyttänyt tunteitaan, en ole esimerkiksi koskaan nähnyt äitini pahaa mieltä tai itkevän, lienee peruja hänen omasta lapsuudestaan????? Sen sijaan olen kyllä oppinut tuntemaan motkottavan, tiuskivan ja välillä mistä milloinkin katkeralta vaikuttavan äidin. Sellainen lämmin, luottavainen ja luottamuksellinen suhde omaan äitiin, sitä olen erityisesti omien lasten myötä jäänyt kaipaamaan.
Minusta kasvoi ylireipas, ylikiltti ja ylivastuullinen, koulussa pärjäävä ja omat tunteensa nielevä lapsi ja aikuinen. En koskaan esimerkiksi uskaltanut kertoa äidille, että minua kiusattiin vuosikausia koulussa, kun en uskaltanut ja toisaalta halunnut pahoittaa hänen mieltään (näyttää ihan hölmöltä näin kirjoitettuna!). Tai ehkä hän tiesi siitä, mutta ei osannut tehdä asialle mitään saatika sitten puhua asiasta kanssani. En tiedä.
Kuten sanottu, olen vasta omien lasten myötä tajunnut ettei näin olisi tarvinnut olla. Tässä sitä on nyt sitten jo vuosia joutunut repimään sieluaan auki ja parsimaan sitä uudelleen yhteen voidakseni olla lapsilleni sellainen äiti jota olisin itselleni kaivannut. Ei ole ollut helppoa ei....
(paitsi sitten kun sain itse ekan lapseni, mutta sitä kai tässä ei tarkoitettu :-)
mutta ihan omalla esimerkillään opetti mulle, miten tässä maailmassa on hyvä olla ja elää.