Täytin juuri 33v ja työeläkearvioni pyöreät 0e/kk
mikä toi edes on tuo tuollainen kertymäjuttu, siinähän seisoo vaan että yksityisiltä ansaittu palkkatulot mikä merkkaa?! kunnallisella puolella minä olen aina työni tehnyt eli pian 7v.
Kommentit (7)
Itsekin olen ollut 6 vuotta kunnalla töissä, ja eihän siinä tule niitä kertymiä näkymään, nelisen vuotta olin yksityisellä.
olet toki saanut eläkekertymää, mutta se ei vain näy tuossa paperissa. En tiedä miksi, mutta mm. opettajien kertymä ei näy lainkaan. Ovat toki saamassa eläkettä jäädessään eläkkeelle.
Käänny vaikka palkanlaskennan puoleen.
Yksityiset, kunnalliset ja valtiolliset käyttävät eri eläkelaitosta.
Jos olet valtiolla, kysy Valtiokonttorista tms eläkekertymäsi.
muistaakseni juuri tuon julkisen puolen eläkkeen. Tarvittiin pankin tunnukset. En nyt vaan millään muista mistä ne näkee?
ja ap, sait sen otteen siksi, että siinä on lueteltu sun ns. palkattpmat ajat, äitiys-ja hoitovapaan (vuodesta 2005 alkaen) niistäkin kertyy eläkettä
Siis vaikka kunnalla teemme työtämme, niin valtiollinen eläkekassa on meidän kassamme ( siis ei keva ).
T. Opettaja
5½v.
Ap