4-vuotias osaa olla ihan hirveä

Pakko sanoa et joo varmaan "auttaa" mutta samalla sinä palkitset lapsesi kiukuttelun kun teet noin. Sitähän uhmaikäinen juuri haluaa, täyden huomion ja sitä sinä näköjään annat ja vähän päällekkin. Sitten kun tulee vuorostaan teini-ikä alkaa ongelmat näkyä mutta silloin ei enää syliin ottaminen ja vauvoittelu auta. näin se vain on. Uhmaiässähän kyse on juuri siitä että lapsi kokeilee rajojaan!! mietippä sitä, onko kiukuttelun palkitseminen lässytämisellä rajojen asettamista. Minusta se ei ainakaan ole.

Lasten käytöshäiriöt jokhtuu hyvin usein huomionhakuisuudesta, kun vanhempien huomio ei enää samalla tavalla riitä vanhimmaiselle, kun pienemmät sisarukset vievät oman osansa. Lapsella voi olla ihan oikeasti tunne, ettei hänestä enää välitetä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Lapsi kokee, ettei tule huomioiduksi ja se huomio tarkoittaa lapselle rakkautta. Niimpä hänen on pakko millä tahansa keinolla saada tuota huomiota, vaikka väkisin. Tilanne voi olla vanhemmille hermoja raastavaa, miten rakastaa riiviötä. Hieman vaivaa vaativaa, mutta perherauhan kannalta kokeilemisen arvoista on ottaa kiukutteleva vekara heti siinä tilanteessa syliin ja antaa sisarusten hieman odottaa. Ota syliin, syötä kuin vauvaa ja lepertele. Se muuttaa tilanteen luonteen täysin. Seuraavalla kerralla voit jo heti ruokailun aluksi tehdä näin, jo ennenkuin lapsi keksii käytöksellään vaatia sitä. Ennemmin tai myöhemmin lapsi ihan itse ei enää halua olla syliteltävä vauva vaan jo iso, joka osaa syödä siivosti itse. Kannattaa myös treenata huomion antamista lapselle muutoinkin kuin vain ruokapöydässä ja aina vain positiivisista asioista. Vältä niin paljon kuin mahdollista huomioimasta hänen negatiivista käytöstään. Se voi aluksi olla vaikeaa, mutta palkitsee nopeasti tilanteen rauhoittumisella. Terveisin itsekin muutaman lapsen äiti ja kasvatuksen ammattilainen

Pakko sanoa et joo varmaan "auttaa" mutta samalla sinä palkitset lapsesi kiukuttelun kun teet noin. Sitähän uhmaikäinen juuri haluaa, täyden huomion ja sitä sinä näköjään annat ja vähän päällekkin. Sitten kun tulee vuorostaan teini-ikä alkaa ongelmat näkyä mutta silloin ei enää syliin ottaminen ja vauvoittelu auta. näin se vain on. Uhmaiässähän kyse on juuri siitä että lapsi kokeilee rajojaan!! mietippä sitä, onko kiukuttelun palkitseminen lässytämisellä rajojen asettamista. Minusta se ei ainakaan ole.

aikasempiviesti oli siis tarkoitettu vastaukses tuohon

ja on usein vieläkin. Lapsi oli sitten kertonut mummolle, että äiti rakastaa vaan pikkuveljeä eikä kukaan rakasta häntä enää. :(



Juttelin lapsen kanssa, ja lapsi kertoi, että kun hän riehuu, hänestä tulee vain pikkuinen vauva ja siksi hän rikkoo ja on tuhma. Minusta tuntui oikeasti aika pahalta, että lapsi koki tulleensa hyljätyksi ja näin pahasti. En ollut osannut aavistaa ollenkaan mitä hän ajatteli. Totuuden nimessä kuitenkin olen vaatinut isommalta usein tosi paljon ja pitänyt sylissä paljon vähemmän kuin hän olisi toivonut.



Meillä on auttanut jonkin verran se, että paijaan isompaa enemmän kuin ennen, mutta eihän se kaikkea uhmaa poista. Helpottaa kuitenkin.

Sitten kun suuttuu, se sanoo "miksi et enää rakasta minua". Noh, ehkä tuo ikä menee joskus ohi.

Lapselle pitäisi saada rajat asetettua, mutta ei kyllä todellakaan ole niin yksinkertaista! Esim nuo ruokailut - milläs asetat kun ruuan poistottaminen ja omaan huoneeseen vieminen ei auta mitään? Lapsi on tyytyväinen kun ei tarvitse syödä ja omassa huoneessa alkaa vaan häslätä ja mekastaa tai sotkea tms.

Perheen yhteiset saunomiset sitä että alkaa viskoa vettä toisten päälle tai jotain, sitten kun poistetaan saunasta lähtee muualle kipittämään ja sotkemaan - sen sotkemisen todella osaa ja taitavasti... pahinta kun häiritsee noita pienempiäänkin esim syömisten suhteen. Kun häntä ei kiinnosta, ei tarvitse toistenkaan syödä.

Mutta siskonpoika oli pienenä ehkä tuota luokkaa.... Hän ei yleensä joutunut vastuuseen teoistaan, eikä uhkauksia toteutettu. Eli minä yrittäisin sinuna pistää selkeän stopin kaikelle sotkemiselle. Jos lapsi sotkee, hän siivoaa jälkensä. Tai itkee ja siivoaa.

Oma äitini oli johdonmukainen kasvattaja ja tiukka mummonakin. Kun siskonpoika muistaakseni 6-7vuotiaana leikkasi inhoamastaan flanellipaidasta napit irti, äitini pisti hänet ompelemaan napit takaisin. Poika ompeli, koska äitini todellakin pisti hänet ompelemaan ja näki vaivaa sen eteen että homma hoitui loppuun saakka.

Kanssa syömisestä tulee helposti showta ja valtapeliä, niin itsellekin on vähän päässyt käymään....

Mä teen niin, että 3-v syö sen verran kuin syö, mutta pöydässä ei pelleillä. Joskus saatan houkutella syömään lupaamalla jälkiruokaa kun on syönyt kaiken. Joskus nostan pois pöydästä kun alkaa leikkiä ruoalla. Sanon että sama ruoka odottaa jääkaapissa ja lämmitetään sitten kun nälkä tulee. Lapsi on hoikka, mutta ihan hyvinvoipa.

"Esim nuo ruokailut - milläs asetat kun ruuan poistottaminen ja omaan huoneeseen vieminen ei auta mitään? Lapsi on tyytyväinen kun ei tarvitse syödä ja omassa huoneessa alkaa vaan häslätä ja mekastaa tai sotkea tms. "



Miksi teet noin? Tuotahan lapsi juuri haluaa :) Istuta joko pöydässä tai vie jäähylle jonnekkin muualle?

Lasten käytöshäiriöt jokhtuu hyvin usein huomionhakuisuudesta, kun vanhempien huomio ei enää samalla tavalla riitä vanhimmaiselle, kun pienemmät sisarukset vievät oman osansa.

Lapsella voi olla ihan oikeasti tunne, ettei hänestä enää välitetä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Lapsi kokee, ettei tule huomioiduksi ja se huomio tarkoittaa lapselle rakkautta. Niimpä hänen on pakko millä tahansa keinolla saada tuota huomiota, vaikka väkisin.



Tilanne voi olla vanhemmille hermoja raastavaa, miten rakastaa riiviötä.

Hieman vaivaa vaativaa, mutta perherauhan kannalta kokeilemisen arvoista on ottaa kiukutteleva vekara heti siinä tilanteessa syliin ja antaa sisarusten hieman odottaa. Ota syliin, syötä kuin vauvaa ja lepertele. Se muuttaa tilanteen luonteen täysin. Seuraavalla kerralla voit jo heti ruokailun aluksi tehdä näin, jo ennenkuin lapsi keksii käytöksellään vaatia sitä.

Ennemmin tai myöhemmin lapsi ihan itse ei enää halua olla syliteltävä vauva vaan jo iso, joka osaa syödä siivosti itse.



Kannattaa myös treenata huomion antamista lapselle muutoinkin kuin vain ruokapöydässä ja aina vain positiivisista asioista. Vältä niin paljon kuin mahdollista huomioimasta hänen negatiivista käytöstään. Se voi aluksi olla vaikeaa, mutta palkitsee nopeasti tilanteen rauhoittumisella.



Terveisin itsekin muutaman lapsen äiti ja kasvatuksen ammattilainen

Ruokapöydässä ei tietenkään pelleillä, ja siitä joutuu pois, mutta miksi omaan huoneeseen? Eikö parempi olisi, että joutuu syrjään pöydästä ja muiden huomiosta mutta ei pääse omaan huoneeseen leikkimään? Keksikää sopiva jäähypaikka ja pitäkää huoli, että lapsi pysyy siinä (toinen vanhemmista voi aluksi vahtia tätä) ja samaan aikaan kehitätte mukavia ruokapöytäkeskusteluja, kehutte nätistä käytöksestä ja hyvästä syömisestä näitä pienempiä.



Aina kun joku lapsista on syönyt nätisti (ja ihan sama, tajuaako nämä pienemmät sitä, tämä on isompaa varten), laitatte tarran tarratauluun, ja esim. viidestä tarrasta saa jotain kivaa (uimahallireissu, lelu tms). Jossain vaiheessa se isompi tajuaa menettävänsä jotain, jos johdonmukaisesti jaksatte toteuttaa palkitsemista ja porukasta poissulkemista.



Niin, ja jäähyllä istuva joutuu istumaan pöydässä sitten pitempään, kun muut jo pääsevät leikkimään. Eli siis jäähyllä istuminen ei kannata.

Jos tavanomainen uhma ei ole kyseessä, niin sitten ilman muuta yhteyttä perheneuvolaan, jotta saatte tuon loppumaan. Sieltä vanhemmat saa hyviä keinoja kasvatukseen ja arjen tilanteisiin. Ei tuo kuulosta kovin kivalta elämältä, ei lapselle itselleenkään. Älkää jääkö ihmettelemään, vaan toimikaa ja hakekaa apua!

"Esim nuo ruokailut - milläs asetat kun ruuan poistottaminen ja omaan huoneeseen vieminen ei auta mitään? Lapsi on tyytyväinen kun ei tarvitse syödä ja omassa huoneessa alkaa vaan häslätä ja mekastaa tai sotkea tms. "

Miksi teet noin? Tuotahan lapsi juuri haluaa :) Istuta joko pöydässä tai vie jäähylle jonnekkin muualle?

Miten sä ihmettelet sitä, että lapsi käyttäytyy huonosti pöydässä, kun sillä tavalla sä just tarjoat hänelle sen palkinnon mitä haluaa = ei tarvitse syödä, ja pääsee omaan huoneeseen leikkimään.

Jos vaikka painaan 20kg, ja ap 80kg, ni lapsi tarvitsee 4 kertaa vähemmän sitä ruokaa kun ap. Jos syötät välipalana puoli banaania, on se suhteutettuna ap:lle 2 banaania, ja luuletko et lapsi jaksaa syödä tollasen jälkeen vaikka 2 tunnin kuluttua päivällistä. Jokaisesta perheestä löytyy syntipukki, varoisin" leimaamasta" tota lasta, tai teillä on loputon paheneva helvetti edessänne loppuiäksi. Lapset muuttuu kokoajan, kannattas ehkä vilkaista A.Wahlgrenin Lapsikirjasta ikävaiheet 4 ja 5 vuotta, eivät ole montaa sivua.

Miksi lapsi ei haluaisi syödä ja mielummin olisi yksin huoneessaan??



Kai hänelläkin nälkä tulee, kasvava lapsi.

Ja laumastapoistaminen on niin eläin- kuin ihmiskunnassakin pahin rangaistus.



Lapsi kaipaa nyt jotain ihan muuta kuin nälkäkuuria ja yksinjättämistä, muttei osaa sitä muilla keinoin kuin kiukuttelemalla pyytää.



Mä antaisin lapselle homeopaattista Tub C200 ja sylittelyhoitoa.

Pöydässä istutaan kunnes oma ruoka on syöty (tai edes yritetty syödä). Jos syöminen ei kiinnosta, niin sitten istutaan niin kauan, kunnes muutkin ovat syöneet ja vasta sen jälkeen pääsee pois pöydästä.



Ei minulla ole ainakaan kiinnostusta yrittää samalla vahtia sekä pienempää pöydässä että isompaa, joka juoksentelee muualla.



Pienemmät sisarukset, jotka vievät koko ajan vanhempien huomiota, ovat varmasti yksi syy esikoisen riehumiseen. 'Iso sisarus' varmasti tarvitsee myös omaa aikaa rauhassa kaksin jomman kumman vanhemman kanssa, jos yhteiset leikit pienempien kanssa alkavat olla liian 'lapsellisia'.



Onko tuo isoin tarhassa? Jos ei ole, niin sitä kannattaisi harkita - varmasti silloinkin on viikonloppulevottomuutta, mutta lapsi ainakin tietää silloin kokemuksesta, että joskus joutuu odottamaan omaa vuoroaan/ottamaan muut huomioon (vaikkei se tietenkään ole kivaa). Jos taas tarha ei ole teistä ajankohtaista, niin siten jokin ohjattu harrastus (esimerkiksi temppukoulu, tms.), jossa käydään yhdessä toisen vanhemman kanssa, ilman pikkusisaruksia. Sama juttu tietysti koskee myös pikkusisaruksia, kunhan kasvavat - jokainen lapsi kaipaa omaa aikaa vanhemman kanssa/positiivista huomiota.

Anna lapselle tietty aika minkä saa käyttää syömiseen, jonka jälkeen lautanen lähtee pöydästä pois ja ruokaa ei tule vasta kun sitten seuraavalla aterialla. Munakello vaikka avuksi. Ja tuo palkinto systeemi on myös hyvä. Kannattaa ainakin kokeilla!