10v ei osaa olla paikallaan, pitää pientä ääntä jatkuvasti, kiinnostuu pakkomielteisesti. Normaalia?
Lapsi ei osaa olla paikallaan. Koulussakin opettajan mukaan liikkuu tuolillaan koko ajan, ääntelee eikä osaa keskittyä pitkiä aikoja ellei aihe ole hänestä kovin kiinnostava. Silloin taas ei meinaa kysymyksista tulla loppua ja tiedonjano on valtava. Opettajan mukaan on kyllä ihan "normaali"-lapsi eikä esim. ehdottanut lääkärissä käyntiä sillä koulu sujuu hyvin.
Onko jotain kotikonsteja joilla saada lapsi rauhoittumaan? Lapsi kieltämättä kiristää usein minunkin pinnaani kiemurtelemisellaan ruokapöydässä ja jatkuvalla puhumisella jostain lempiasiastaan. Kuuntelen kyllä lastani, mutta kun se vaan jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen.
Onko joku kokeillut esim Eye-q kapseleita? Onko ollut tehoa?
Kommentit (8)
Ei ole mielestäni Touretemaisia nuo ääntelyt. Käsittääkseni Touretessa ne on lyhyitä äännähdyksiä. Lapsellani on lähinnä yhtäjaksoista ääntelyä, ei nyt varsinaista hyräilyä mutta jotain sen tapaista. Myös saattaa esim. maiskutella tai tehdä muunlaisia ääniä suullaan ja sitten vaikka naputella kynää pöytään ja muutenkin kiemurrella pulpetin ääressä käärmeen tavoin. Ihan kuin olisi paha olla paikallaan ja liikkumatta.
ap
Teininä ne sitten kuullemma hiljenee!
Mäkin vähän pelkään että olis jotain tuollaista ad/hd-tyyppistä. Onko heillä kuitenkin ihan ok koulumenestys?
Mietin myös että antaako lääkäri sitten turhankin helposti lääkityksen? Itse en millään haluaisi syöttää jo tuon ikäiselle lääkkeitä. Aion ostaa eye-Q kalaöljyvalmistetta ja toivoa että se auttaisi edes vähän... Samoin hain tänään mm. rentoutus cd:itä kirjastosta ja kokeillaan ihan tietoista rentoutumista.
Kaikki vinkit mitä voi kokeilla ennen lääkitystä otetaan kiitollisuudella vastaan.
ap
olis yks linkki ravintolisistä. Kyllähän niitä kannattaa kokeilla ensin jos oireet eivät ole älyttömän pahoja.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=111
Olen opettaja, jolla on luokassa 15 tuollaista. Kai se sitten on normaalia...
Olisi kovasti kiitollinen, jos siihen löytyisi jotain apua. Osalla on ADHD-lääkitys, mutta ilmeisesti lääkkeet on jääneet ottamatta tai sitten se on tehotonta.
Mä katoin joku aika sitten telkkarista dokumentin jossa kerrottiin lasten ja nuorten hurjasta kemikaalikuormasta josta osan saavat jo äidistään. Siinä viitattiin juuri ad/hd yms. sairauksiin joilla on hyvin todennäköisesti yhteyttä tämän kanssa. Joten luomua ihmiset!!!
Ei olis Tourettea? Olen tuntenut lapsen jolla Tourette, oli aikoinaan levoton ja äänteli.
Parani murrosiän myötä.Siis ei kokonaan mutta oireita ei enää näy.
Opettaja ei ole tässä asiantuntija, vaan pojalle on tehtävä neuropsykologiset testit. Tuollaiset piirteet viittaavat ADHD-tyyppiseen ongelmaan. Meidän 10v pojalla aivan samat oireet ja nyt on saatu Equasym-lääkitys, joka auttaa erittäin paljon.
Googletapa vähän adhd-oireista netistä ja varaa lapselle lääkäriaika. Äidin huoli ei yleensä herää aivan turhaan. Näitä eri syistä levottomia lapsia on niin paljon, ettei välttämättä eroa porukasta koululuokassa eikä opettajilla aina ole näistä jutuista mitenkään ajantasaista tietoa.