Lue keskustelun säännöt.
apua "kädettömälle" äidille?
17.10.2008 |
Joo, äiti alkaa olla vähän väsynyt...
Meidän kuopuksemme on niin ihanainen, etten oikeati enää tiedä miten pojan ärripurrikohtauksiin edes pitäisi suhtautua... Varsinkin lähtemisen ja tulemiset on aina ihan yhtä tuskaa, oltiin sitten lähdössä ihan mihin vaan tai tulossa ihan mistä vaan. Pahimpia on tietysti hoitoonlähtemiset, kun olis vähän pakko ehtiä töihinkin = pakko mennä sillon kun kello sanoo, että ois aika mennä... Pikkujästipäällä on ikää siis 2,5 vuotta. Ihana uhmis talossa.
Ihan perinteinen aamu meillä kulkee siten, että herättelen muksut noin tuntia ennen lähtöä. Yleensä molemmat menevät katsomaan aamulastiksia tai alkavat leikkiä jotain. Vartin verran heräillään ihan rauhassa, eikä ongelmia yleensä ole. Kun lähden hakemaan muksujen vaatteita, ilmoitan molemmille, että kohta muuten puetaan. Poika karjaisee tässä vaiheessa ensimmäisen kerran EI! Keräilen vaatteet ja ehkä puen itseni. Noin puoli tuntia tai hippasen reilut ennen lähtöä pitäisi alkaa pukemaan. Ilmoitus, että nyt on se pukemisen aika ja poika säntää karkuun kirkuen EI:tä. Haen pojan takaisin ja ilmoitan, että nyt muuten oikeasti olis aika pukea. Olen yrittänyt kannustaa kokeilemaan itse pukemista, pukenut ties minkä leikin tai loruttelun varjolla, ottanut vaan ja pukenut jätkän.... Lopputulos on kutakuinkiin sama. Jätkä huutaa, kirkuu ja kiemurtelee ja lopulta saan pukea väkisin. Pistää hanttiin kaikin tavoin, paiskoo vaatteet pitkin lattioita, pipon kattolamppuun ja riisuu kutakuinkin kaiken minkä saa riisuttua sitä mukaa kun yritän saada niitä pojan päälle Mutta pakkohan se kai on jotain edes pukea... Poika jää istumaan ja mököttämään tuppisuuna keskelle lattiaa (useimmiten heittäytyy selälleen niille sijoilleen...) sillä välin kun itse käyn kiskomassa ulkovaatteet päälle. Joskus olen jättänyt ulkovaatteet laittamatta ja paiskannut ne vaan kassiin, kun meinaa hermo loppua... Ja sit poika huutaa kuin hyeena siksi, ettei puettu päälle (tässä kohtaa jos sitten ottaa ne kassista ja alkaa pukea, poika huutaa edelleen kuin hyeena ja kiljuu, ettei halua pukea...)
Hyvä, vaatteet on päällä ja eiku menoks. Tai sit ei. Jätkä juoksee karkuun tai heittäytyy veteläksi makaroniksi eikä tee mitään. Haluaa syliin, mutta sylissä alkaa viimeistään ulko-oven kohdalla rimpuilla ja venkoilla. Noh, kävelköön sitten itse. Paitsi ettei kävele. Istahtaa lattialle ja mököttää. Nostan siis syliin ja kannan kirkuvan ja rimpuilevan pojan kolme kerrosta alaspäin (naapureiden riemuksi) ja kannan autoon. Ei mikään kevyt homma, poika painaa reippaasti yli 15kg...
Ulkona sama homma. Syliin - ei syliin - ei kävele eli kannan -vaikka väkisin... Tai kävelis joo, muttei tosiaankaan autolle... Ulkoilua poika rakastaa! Niin kauan kun saa haahuilla just siihen suuntaan kun oma nokka näyttää. Autoon yritän sitten mahdollisimman vähillä vammoilla saada tungettua neljällä raajalla vastaan hangoittelevan pikkupojan, joka lopettaa huutamiseen korkeintaan siksi aikaa, kun mököttää maassa istuen... (jos vaikka hilaan reput tms. autoon ensin, pojan sitten perään) Autossa joko huutaa tai mököttää, päivästä riippuen... Hoitoon mennään enemmän tai vähemmän äänekkäästi ja joka-aamuinen mökötyspötkötyssessio eteisen lattialla on jo ihan normaalia...
Ja iltapäivällä sama toisinpäin. Paitsi, että poika ei halua riisua eikä varsinkaan tulla sisälle. Ihan joskus olen saanut huijattua pojan melkein kotiin saakka antamalla jonkin tosi tärkeän tehtävän, kuten nyt vaikka maitopurkin kantaminen kotiin tms. mutta aina ei sekään toimi. Aluksi meni siskon perässä, kun vähän kannustin kilpasille (kuka eka autossa jne), enää ei toimi sekään. Ei vois vähempää kiinnostaa mihin sisko on menossa...
Mä YRITÄN pitää hermoni kurissa ja itseni aikuisena, mut välillä tuntuu, että kohta poksahtaa pää... Ei vaan ihan joka jumalan päivä jaksaisi!
Musta tuntuu, että tätä on jatkunut ikuisuuden, eikä loppua näy... Tai noh, ehkä jotain 4-5kk, mutta ei sitä loppua silti näy! Odotan kolmatta muksua ja mahan kasvaessa pojan hanskaaminen alkaa käydä jo fyysisesti päivä päivältä raskaammaksi. Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä????
Kommentit (10)
ja noista hommista suoriudutaan vaihtelevalla menestyksellä seuraavasti:
Vaatteet pistetään päälle heti heräämisen jälkeen. Sitten pääsee katsomaan lastenohjelmia, kun on jotain muuta päällä kuin yöppäri. Jos päästän ensin sohvalle, niin sitten vaatteiden vaihdosta ei tule enää yhtään mitään. Ulkovaatteet puen siinä telkkarin katsomisen ohella, ajoittain tulee toki huuto siitä että sitä telkkaria ei sen jälkeenkään saisi sulkea.
Autolle mennään tällä hetkellä kilpajuoksua, eli otetaan kisa kuka on ekana autolla. Teillä ei sekään enää toimi, joten vähän hankalampi juttu. Meillä toimii myös "sormet" ristiriitatilanteissa, eli annan kaksi vaihtoehtoa: kantaako äiti, vai käveletkö itse (esim.)? Molempia vaihtoehtoja merkkaa yksi sormi. Lapsen on siitä kiukuspäissäänkin helppo valita jompi kumpi sormi, ja yleensä sitten valitsee sen että itse kävelee vaikka kuinka harmittaisi. Tämä estää meillä yllättävänkin tehokkaasti sen eipäs-juupas -leikin, jossa uhmaikäisen mieli vaihtuu sekunnin välein sen mukaan mitä äiti yrittää ehdottaa.
2½-vuotiasta voi myös jo yrittää motivoida tarrapalkinnoilla, mutta kohteeksi kannattaa ottaa vain yksi ongelmallinen tilanne kerrallaan, esim. joko pukeminen TAI autoon meno. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myos mina olisin ehdottanut, etta aamulla heti herattya vaatteet paalle, ennen leikkeja. Muutenkin, anteeksi vain, en avaisi telkkaria lainkaan. Meilla myos kaytetaan tahtotilanteissa lapselle vaihtoehtoja eli valitsetko vaihtoehdon 1) vai 2). Lapsi kokee paattavansa asioista.
Vaatteet ehdottomasti heti päälle ja herätänkin hänet yleensä vasta, kun on ehdottoman pakko. Aikaa ei siis jää mihinkään muuhun kuin pukemiseen, joka yleensä tapahtuu sängyssä ja siitä pissille ja hampaiden pesulle. Meillä myös toimii tosi hyvin tuo kahden vaihtoehdon antaminen. Saa ITSE valita kumman ottaa ja näin ollen kokee hallitsevansa, kun saa itse valita! Samoin: kuka ensin ja osaatko jo -leikit ovat ahkerasti käytössä ja näyttävät toimivan
Vaihtelevalla menestyksellä... Joskus toimii, mutta mitsä sitten kun poika läpsähtää lattialle makaamaan eikä taho kumpaakaan... Ja mököttää... Taas...
Meillä samanlainen poika, mutta ikää on jo yli 5-v. Tai ei siis enää ole samanlainen, mutta n. 1-4-v iässä noi pukemis-, lähtemis- yms. tappelut oli ihan jokapäiväisiä ja just niin, että kun oli sitten lopuksi pakko aina pukea väkisin, niin kun sain pojalle yhden sukan jalkaan ja aloin laittamaan toista, poika sai kiskottua sen jo laitetun sukan pois jalasta... Onneksi poika ei silloin (eikä kyllä nytkään) ollut päiväkodissa, koska noi aamut ois ollut aivan mahdottomia. Meillä ei myöskään auttanut mitkään loruttelut tms. Sinuna tekisin myös niin, että heti sängystä noustua pojalle vaatteet päälle ja sitten suht samantien jo ulos ovesta ja autoon. TV:n äärestä on varmaan tosi vaikea saada lapsi suosiolla pois, joten ehkä kannattais kokeilla aamuja ilman sitä. Toivottavasti teillä ei kestä noi tappelut niin montaa vuotta kuin meillä kesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
käyttänyt onnistuneesti käänteismenetelmää. Eli kun lapsi ei halua tehdä jotakin, niin kiellän sen toiminnan. Jos ei halua pukea, niin sanon, että hyvä on, et saakaan pukea. Pukeminen on kerta kaikkiaan kielletty. Tähän asti se kielletty on alkanut houkuttamaan... en sitten tiedä onko tämä mikään suositeltava metodi tms., mutta tuskin nyt kovin haitallinenkaan :)
oli esimerkki...
Sama toistuu myös kun lähdetään myöhemmin päivällä hoitoon (mä teen kaksivuorotyötä, osan päivistä lapset on vaan puolipäivähoidossa) tai viikonloppuna ulos, kyläilemään, kauppaan... Ihan mitä vaan...
Aamuja helpottamaan tota vois tietty kokeilla, että tunkee samantien pojalle kuteet niskaan... Tapellaan sit urakalla ulkovaatteista... Telkkarista meillä ei tosin yleensä tule tappelua, poika käy sen ihan itse sammuttamassakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen pari kertaa kävellyt jo ovesta ulos ja sanonut että jää sitten yksin kotiin kun et kerta suosiolla lähde. ja laittanut oven kiinni, seisonu rapussa varmaa minuutin max. ja kummasti sitten haluaakin lähteä mukaan. meillä superuhmis 3v..
Mä jaksoin kököttää 10 minuuttia ja lopulta menin sit hakemaan pojan, joka makasi edelleen samassa kohtaa, johon olin sen jättänyt... Tuntuu, ettei jätkää vois vähempää kiinnostaa... (Esikoinen saa slaagin, jos edes uhkaan jättää kotiin...)
Esikoinenkin oli aikanaan aika temperamenttinen pakkaus, mutta sai kunnon raivareita harvoin ja valitusti... (ne tosin olikin sitten ihan omaa luokkaansa) Toi poika onkin sitten haatavampi tapaus...
mutta voimahalauksia sinne toiselta uhmaikäisen äidiltä!!