Lue keskustelun säännöt.
Huolestuttava käytös
25.03.2012 |
Tyttäreni on siis 17- vuotias ja luonteeltaan kummallinen. Hän sanoo inhoavansa ihmisiä, vieraiden tullessa kylään lukittautuu huoneeseensa, ja vaikuttaa lähes täysin tunteettomalta. Hän ei suostunut edes menemään sairaalaan katsomaan mummoaan, kun tämä joutui teholle. Kun hänelle kerrottiin uutiset siitä, että mummo oli saanut sydänkohtauksen, niin tyttö vain katsoi minua hetken, hymy suupielessä ja kysyi "mites se silleen?", selvästikään ei tiennyt, miten tilanteessa kuuluisi käyttäytyä ja liukeni nopeasti paikalta.
Olen ihan eksyksissä tytön kanssa, hän käy lukiota, ja lintsaa tasan sen verran, kuin sallitaan. Keskeyttää kursseja ihan tuosta vain ja tälläkin hetkellä hänellä on niitä liian vähän.
Joskus tyttö on ihana ja herttainen, avuliaskin, mutta sitten tulee esiin se kylmä ja kova valehtelija, joka riidellessä ei peräänny, vaan jonka on pakko saada viimeinen sana, ja joka ei pyydä anteeksi.
Hän on myös syönyt kaapistamme kaikki kolmiolääkkeet ja ylikäyttää särkylääkkeitä. Hänellä on ystäviä, mutta hän ei vietä paljoakaan aikaa heidän kanssaan, vaan viihtyy paremmin kotona yksikseen. Hän tykkää lukea kirjoja ja vahdata elokuvia, mutta myös hänen makumieltymyksensä huolestuttavat hieman. Hänen kirjahyllyssään on nimittäin vieri vieressä kauhuelokuvia ja hänen lempielokuviinsa kuuluvat mm Sawit.
Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä hänen kanssaan, vai annanko asian olla? Onko muiden teineillä samanlaisia piirteitä?
Kommentit (15)
Sinuna hakisin apua tytölle. Itse en edes näe pahimpana tuota lääkkeiden väärinkäyttöä, vaan sen mitä hän kommentoi mummonsa sydänkohtaukseen - kertoo jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosin en käyttänyt lääkkeitä, viinaa vedin senkin edestä.
Ei se mulla ainakaan perusluonne ollut tunteeton ja ihmisiä inhoava vaan päinvastoin, olin jotenkin liian herkkä kestämään kohdata elämää siinä murrosiän tunnekuohujen keskellä. SIksi kehitin itselleni "Minä vittu en välitä mistään enkä kenestäkään" kuoren, ja myös alkoholi auttoi kovettamaan itseä ja kestämään.
Tuollaista se vaan välillä on joillakin ihmisillä aikuiseksi kasvu. Useimmat kasvaa ihan normaaleiksi ihmisiksi kuitenkin. Itselläni helpotti heti se, kun pääsin asumaan itsekseni, se poisti todella paljon ahdistusta (vaikkei vanhempieni koti ollutkaan millään tapaa huono koti). Apua vanhemmilta tai muilta en olisi huolinut vaan sulkeutunut enemmän kuoreeni.
Tartu asiaan nyt kun tyttö on alaikäinen. Yleensä äidin huoli ei synny tyhjästä. Ja kaikki mitä kerrot kuulostaa kyllä huolestuttavalta.
Jos ei suostu lähtemään lääkäriin, mene sinne itse ja kysy, mitä nuoren kanssa voi tehdä.
Olenkin miettinyt, että mikä olisi paras tapa hänelle yrittää saada apua, mutta pelkään aiheuttavani enemmän vahinkoa, tai menettäväni hänet kokonaan.
Olen myös pohtinut hommaavani hänelle oman asunnon jostakin läheltä, mutta tiedän ettei hän pärjäisi omillaan.
Häneltä puuttuu kaikki tulevaisuuden sunnitelmat, ei ole tehnyt päivääkään töitä muutakuin tet'issä, eikä tänäkään kesänä suostunut hakemaan kesätöitä. Suoraan sanoen olo on aika toivoton ja syyllinen kun ajattelen millainen tulevaisuus hänellä voi olla edessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä, pelkään myös että hän kokisi avun hakemisen jonkinlaisena petoksena.
eikä mitään omaa asuntoa. Olet liian varovainen, tyttö olisi varmaan jo kauan sitten tarvinnut apua. Jonkun on rajoitettava hänen käytöstään ja ohjattava raiteilleen. Älä syyllisyyteen jää, vaan toimi nyt. Ota asia esiin ja kerro konkreettisesti mikä on huolestuttavaa (konkreettisinta on tuo kolmiolääkkeiden käyttö) ja se että tyttö on eristäytynyt, tunne-elämältään latistunut ja ettei hänellä ole tulevaisuudensuunnitelmia. Menkää yhdessä vastaanotolle ja vaadi tytölle lähetettä psykiatrian polille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä sinne vintinpimentäjälle eli kallonkutistajalle lähdetään vasta kun itsekin tajutaan, että yksin ei enää pärjää. Ja lähes poikkeuksetta tämä tapahtuu liian myöhään, olipa kyse nuoresta tai aikuisesta.
Nämä 16- ja 17-vuotiaat ovat usein vaikeita hiukan eri syystä kuin nuoremmat. Heihin ei välttämättä enää päde samat ohjaus- ja rajanvetokeinot kuin hiukan nuorempiin. Jos he päättävät lähteä kotoaan johonkin, hehän menevät, koska estäminen edellyttäisi nuoren kytkemistä käsiraudalla patteriin. Ja pakottaminenhan ei johda mihinkään hyvään. Rajat tuon ikäisille pitää vetää jo toisin, jos se suoranaisesti edes onnistuu. Kasvatustyökokemukseni perusteella sanoisin, että nämä isommat teinit noudattavat vanhempiensa asettamia rajoja etupäässä oman tahtonsa mukaan. Ja useimmat onneksi noudattavat - joissain tapauksissa rangaistuksen pelosta, useammin kuitenkin varmaan siksi, että noudattamattomuus tuottaa pahaa mieltä ja siitä syystä kurjan ilmapiirin kotiin. Tosin myönnän auliisti, että poikkeuksia löytyy suuntaan ja toiseen.
Tuon ikäinen nuori ei enää ole sillä tavalla lapsellinen, etteikö tietäisi asioidensa olevan huonosti. Mahdollisesti hän tuntee olonsa hyvinkin kurjaksi. Ongelma on siinä, ettei hän ehkä halua niistä vanhemmilleen puhua, mutta toisaalta hän ei vielä kuulu oikein aikuistenkaan maailmaan. Loistava esimerkki tästä on vaitiolovelvollisuus: onko 17-vuotiaan nuoren vanhemmilla oikeus saada tietää, mitä hän on lääkärille tai psykologille sanonut? Jos hän kertoo asian psykologille, voiko hän luottaa siihen, että asia ei päädy vanhempien korviin? Ja entä jos vanhemmat asettavat auttamisen ehdoksi totuuden puhumisen. 17-vuotias voi hyvinkin valita valehtelun, vaikka tietää mahdollisesti kärähtävänstä, tai suoranaisen vaikenemisen. Nämä ovat seikkoja, joissa voi toki sanoa, että alle 18-vuotias on alaikäinen ja vanhemmat päättävät hänen asioistaan ja ovat oikeutettuja tietämään ne. Käytännössä asia on mutkikkaampi.
17-vuotias on alaikäinen ja vanhempiensa vastuulla. Se, ettei häntä välttämättä voi pakottaa psykiatrin vastaanotolle, ei tarkoita, etteikö vanhempien pitäisi pyrkiä puuttumaan tilanteeseen reippaasti. Hänelle voi siis kauniisti sanoa, että olisi syytä mennä lääkäriin ja että vanhemmat voivat viedä hänet jne. Eli avun hankkiminen pitää tehdä helpoksi, koska tuon ikäinen ei välttämättä tiedä mistä sitä saa.
Kun itse olin 17 ja oireilin melkoisesti, hätiin tuli lastensuojelu. Minulle alettiin puuhata tukiasuntoa, mutta se hanke jäi, koska olin täyttämässä muutaman kuukauden kuluttua 18 ja menossa ensin kesäksi merelle ja syksyllä lähdössä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Lastensuojelu ei siis tarkoita välitöntä huostaanottoa tai vanhempien syyllistämistä, vaan - kuten minun tapauksessani - sitä että nuori käyttäytyy tavalla, jolle vanhemmat eivät enää voi mitään. Jos nykyinen käytäntö olisi ollut voimassa 80-luvulla, lastensuojelu olisi hyvin todennäköisesti ohjannut minut psykiatrin pakeille ja mahdollisesti myös psykologille esimerkiksi urasuunnittelun selkiyttämiseksi. Minäkään kun en silloin kouluissa viihtynyt. Enkä viihtynyt myöhemminkään, opiskelut sujuivat parhaiten kotona, eikä tuloksissa juuri ole moitteen sijaa.
Huomiointi, kannustus ja tahdikkuus voisivat ehkä olla ne keinot, joilla pääsee alkuun. 17-vuotiaalle ei enää voi sanoa, että lopeta tuollainen tai pistämme kännykkäsi piiloon. Kyllä se halutessaan luurin jostakin hankkii, ja prepaid-liittymän. Sen sijaan voi kertoa, millaisia tunteita tytön käytös vanhemmissa aiheuttaa ja millaista apua ajatteli tarjota.
niillä vaihtoehdoilla mitkä vanhempi antaa, vanhemman pitäisi olla se auktoriteetti alusta lähtien. onhan se äärimmäinen tapaus ottaa kiinni ja oikeesti viedä se lapsi sinne lääkäriin, mutta yleensä kun siinä sanotaan silmiin katsoen että sulla ei nyt tyttö ole vaihtoehtoja, ja kaikki menee pannaan yms. jokin tulee muuttumaan, jos tyttö ei NYT LÄHDE mukaasi sinne lääkäriin. ja päättäväisesti sen sanot. tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mistä saa sitten rahaa? Eli kai ymmärsit että jos teini ei mene kesätöihin niin vanhempien rahahana sulkeutuu?
omalta käytökseltäni tuon ikäisenä. Todellisuudessa olin todella herkkä ja masentunut, ja käyttäydyin huonosti peittääkseni sitä. Eniten toivoin koko ajan, että joku olisi huomannut asian. Sen sijaan vanhempani hankkivat minulle oman asunnon saadakseen vähän omaa rauhaa hankalasta teinistä. Olin niin vihainen, etten muutettuani pitänyt pariin kuukauteen mitään yhteyttä vanhempiin. Vanhempani olivat menestyviä uraihmisiä, eikä meillä koskaan ollut oikein hyvät välit, koska vanhemmillani oli keskinäisiä hankaluuksia, eivätkä siinä enää ehtineet ja jaksaneet keskittyä lapsiin. Olemme lähentyneet enemmän vasta aikuisiällä, mutta toivoisin kyllä osaavani luoda paremman suhteen omiin lapsiini heti alusta alkaen. Vanhempien huomio ja välittämisen osoittaminen olisi siis ollut se, mitä kaikkein eniten kaipasin, mutta se jäi siinä tilanteessa ikävä kyllä saamatta.
Tietenkään en tiedä, onko tyttärelläsi samanlainen tilanne kuin itselläni oli, mutta joka tapauksessa hän varmasti tarvitsee apua. Vaikka hän ensin suuttuisi asioihinsa sekaantumisesta, hän luultavasti tulee myöhemmin olemaan siitä kiitollinen. Ja jos yhtään lohduttaa, niin minustakin tuli loppujen lopuksi melko täyspäinen ja olen saanut jopa suoritettua korkeakoulututkinnon kaikesta lukioaikaisesta lintsaamisesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän vanhemman pitäisi se aukroriteetti olla, mutta kyseessä on äärimmäisen kovapäinen tyttö. Kun häntä on yrietty uhkailla jollakin, niin hän ainoastaan katsoo hymyillen silmiin ja sanoo että siitä vain. Kun esim uhkasin ottaa läppärin pois, niin vastauksena tuli, että "anna mennä vaan, mutta teiän elämästä tulee sen jälkeen helvettiä". varmasti myös toteuttaisi uhkauksensa, ja aina jos vähän eksynkin uhkauksen tai kiristyksen tielle, niin hän vastaa samalla mitalla. Tuntuu ihan yllyttävän, ja odottavan, että yrittäisin pakottaa väkivallalla. Ikinä ei ole tyttöä lyöty, mutta isäänsä kuuntelee silti paremmin. Aina jos riitelee tämän kanssa, niin pysyy tietyn etäisyyden päässä ja perääntyy tilanteesta nopeasti. Mutta periksi ei anna.
Kiitos muuten asiallisista vastauksista !
Kuten sanoin, kaiken meneminen pannaan onnistuu ehkä 15-vuotiaalla vielä. 17-vuotias ei välttämättä lähde, koska yksi sen ikäisen ihmisen tavoitteista on osoittaa vanhemmilleen, että pärjää ilman heitä. Se ei tietenkään ole totuus, mutta pakottamisen ainoa mahdollisuus voi olla fyysinen pakottaminen. Ja sillä on omat seurauksensa. Kyse on siitä, kuinka kova tarve tuon ikäisellä nuorella on tähän vanhempiensa kouluttamiseen.
Valitsemaan voi pakottaa, mutta 17-vuotias valitsee eri perustein kuin 12-vuotias. Hän voi aivan hyvin sanoa, että en lähde, pistä lelut kaappiin aivan rauhassa; jos kosket minuun, asiaa käsitellään sittemmin viranomaisten voimin. Lääkärinajan hänelle siis voi varata, ja voi sanoa hyvinkin määrätietoisesti, että silloin mennään. 17-vuotias tulee jos tulee, mutta tuskin siksi että vanhemmat painostavat, vaan siksi koska itse haluaa muutosta. Juuri tätä tarkoitin asioiden tekemisellä helpoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista, huomenna taidan ottaa puheeksi tytön kanssa ja varata aikaa lääkäriin.
pahimpana mielestäni tuo lääkkeiden väärinkäyttö, joka kertoo melkoisesta pahastaolosta, kenties hoitamattomasta masennuksesta jota "hoitaa" kolmiolääkkeillä. Tyttö tarvitsee psykiatrista apua.