auttaisiko äitiäsi vanhana jos...

sitä saa mitä tilaa

palvelutalon tai huolhdit siitä että kotipalvelu pelaa, ei sinun tarvitse käydä.

Annä hänen kuolla yksin, jos kuolinvuoteellaan oivaltaisi että olisi lastan voinut kohdella ihmisarvoisemmin.

Hän saisi jatkaa elämäänsä loppuun asti niinkuin on sen pedannut.

sitä saa mitä tilaa

Meillä ei ole edes noin paha tilanne äitini kanssa mutta kaikennäköistä muuta löytyy. Enkä todellakaan aio auttaa häntä. En nyt enkä kahdenkymmenen vuoden päästä.

Tosiaan sitä saa mitä tilaa.

kiitos viesteistä. Kysyn tätä siksi että minulla on lapsuudessa jotenkin istutettu kamala syyllisyys (ja äiti myös syyllistää) ja koen olevani velvollinen hoitamaan äitiäni. Tsekkasin vaan että olenko suhteellisuudentajuinen - ilmeisesti en ole :)

Vaikka hän on sinut maailmaan tehnyt, ei sinun täydy pystyä rakastamaan häntä vain siksi. Jos hän on aina kohdellut sinua huonosti, voit ihan hyvin vaikka muuttaa maailman toiselle laidalle ja antaa hänen itse järjestää vanhuudenpäiviensä hoito ja huolenpito.

ja siellä käsiteltiin lapsuutta. Terapeuttini ihmetteli miten meistä lapsista vaan yksi alkoholisoitui ja tippui elämästä.



Olen koittanut elää niin että ymmärrän vanhempiani. Vaikkei he ole pyytäneet koskaan mitään anteeksi niin olen koittanut antaa anteeksi, ihan vaan itseni vuoksi. En heidän. Jos he pyytäisivät anteeksi tai nyt vasta kertoisivat rakastavansa (selvänä) niin olisiko se myöhäistä? En osaa sanoa, myönnän että olen paljon katkeroitunut.



Olen vahva ja pidän kaikkia saavutuksiani omana saavutuksena. Mikään ei valitettavasti ole vanhempieni saavutusta, ellei sitä lueta että olen ajatellut heitä negatiivisena esimerkkinä ja teen toisin kuin he.

Itse toivon että lapseni pitäisivät joitain minun ja isänsä puolia hyvinä ja ammentaa niistä itse voimaa!



Minusta kenelläkään ei ole velvollisuutta toisesta yksipuolisesti. Se on ensisijaisesti äidin tehtävä, miten voisi kuvitella sen olevan vaan lapsen tehtävä?

Äitisi on tehnyt omat valintansa. Hän on aikuinen ja vastuussa teoistaan kuten sinä omista asioistasi, sinäkin voisit tehdä huonoja valintoja itsekkäästi lapsiasi kohtaan ja huutaa huomiota kuin pieni lapsi.



Minä olen jo nuorena päättänyt että asiat menee näin ja niihin voi vanhempani vaikuttaa muuttumalla mutta se on heidän kykynsä ja toimintansa. Minulla olisi lapsena ollut omia tarpeita joihin en saanut vastakaikua ja äitinä näen että minun pitää olla lapsiani varten.



Äitini on eräänlainen marttyyri. Hän kokee että on uhri monessa asiassa ja niistä ei ole päässyt irti. Hän ei käsittele ongelmiaan vaan surkuttelee itseään. Samaan aikaan alkoholisoituu ja kärsii stressiä, psoriasista yms.

Hän on kuten sisarukseni joka ei pääse elämässään eteenpäin, paitsi sillä erolla että sisaruksellani menee äitiäni huonommin.



Minä en äitiäni ymmärrä. Lapsena ja jauhoin että lopeta tupakointi. Muttei 30- vuotias pysty. Eikä nyt 60- vuotiaana. Kehtaa vielä haukotella ettei tullut aikasemmin lopettaneeksi.

Elämää olisi vuosikymmeniä ehkä jäljellä mutta niillä on sitten mukavampi olla uhrina kuin voittajana?



Kaikilla tässä on ongelmat, mutta tuntuu että lapsiaan ei eräät vaan voi kuunnella, he kun ovat niitä A-I-K-U-I-S-I-A. Minäkin olen nyt aikuinen enkä vastuussa vanhemmistani enempää kuin he minusta.

Minulla samaa tasoa oleva, vi**umainen tunnevammainen mutsi, viimeiset 5v ollaan oltu tekemisissä niin että äiti soittaa kerran tai aksi vuodessa ja haukkuu mut pataluhaksi. Sitten välit taas katkolla, ja taas puolen vuoden päästä uus haukkumapuhelu.

Ei ole myöskään missään tekemisissä lasteni kanssa eli lapseni ei tunne edes häntä.

En halua hoitaa vanhana, mutta en tiedä voiko olla vaan hoitamatta. Saako ilmoittaa kunnalle että en aio hoitaa vanhempieni asioita ikinä?

Paljon ollut puhetta siitä että omaisten pitäisi hoitaa vanhukset. Ei oteta yhtään huomioon että kaikilla ei ole rakastavia vanhempia tai edes välejävanhempiin. Pitäisikö pedofiili isän useasti raiskaaman lapsen olla "kiitollinen" ja hoivata isäänsä vanhuksena? Ei todellaaan!



Itselläni myös hirveä lapsuus, minulla oli molemmat vanhemmat väkivaltaisia hirviöitä, heidän olisi kyllä pitänyt jättää lapset tekemättä! Tosin vahinko kai olinkin ja eipä siksi varmaan rakastettu. En aio auttaa vanhempiani, eivät hekään auttaneet minua koskaan.

että viimeiset vuodet olisivat hänelle hyviä. Miksi mun pitäisi alentua samalle tasolle äitini kanssa?

että viimeiset vuodet olisivat hänelle hyviä. Miksi mun pitäisi alentua samalle tasolle äitini kanssa?

Antaisit siis käyttää itseäsi hyväksi? Antaisit anteeksi ja unohtaisit, vain siksi että on samoja geenejä?

Älä ap näistä vastauksista välitä, nämä on varmaan juuri niitä itsekkäitä ihmisiä, jotka ovat unohtaneet lapsensa ja nyt huomanneet että tulipa tehtyä virhe.

Hän kielsi koskaan tulemasta häntä tapaamaan,ei kuulemma tarvitse meitä. Yritin kyllä auttaa ja autoinkin paljon mutta minkä hän luonteelleen voi. Vanhetessa viat vaan nuortuu. Kunnan kodinhoitajalle hän on sanonut että lapset on hänet hylänneet. Mitä potaskaa, itse on kieltänyt tulemasta enää ikinä käymään.

Unohda siis äitisi, hän ei muutu. Pahoitat vaan mielesi.

että viimeiset vuodet olisivat hänelle hyviä. Miksi mun pitäisi alentua samalle tasolle äitini kanssa?

Velvollisuudentunnosta? Siksi että haluat muiden silmiin näyttävän sille, että olet helvetin hyvä ihminen?

Kaikkea ei tarvitse sietää ja antaa anteeksi. Vuosikymmeniä kestänyt kaltoinkohtelu jättää jälkensä, eikä positiivisia tunteita voi sen jälkeen enää uudelleen synnyttää kun ne on lopullisesti kuolleet.

Minä mietin samoja kysymyksiä kuin ap, ja olen tullut siihen tulokseen, että en auta äitiäni. Hän ei ole koskaan auttanut minua enkä koe olevani hänelle mitään velkaa. Palvelutalopaikan saatan järjestää ja aineellisesta hyvinvoinnista huolehtia, siihen se jää.

että viimeiset vuodet olisivat hänelle hyviä. Miksi mun pitäisi alentua samalle tasolle äitini kanssa?

Antaisit siis käyttää itseäsi hyväksi? Antaisit anteeksi ja unohtaisit, vain siksi että on samoja geenejä?

Älä ap näistä vastauksista välitä, nämä on varmaan juuri niitä itsekkäitä ihmisiä, jotka ovat unohtaneet lapsensa ja nyt huomanneet että tulipa tehtyä virhe.

että ihminen on henkisesti sen verran kehittyneemmällä tasolla,että ymmärtää sen, että jos joku on tyhmä, ilkeä ja paha, ei kannata ikinä alentaa omaa itseään samalle tasolle. Anteeksiantaminen vapauttaa ajattelemasta niitä menneitä koettuja vääryyksiä eikä niitä tarvitse enää mielessään vatvoa.

Eikö teillä ihmisillä ole enää minkäänlaista henkistä selkärankaa?

murhaajaakin? Vaikka olisi tehnyt lähiomaiselle jotain? Totta kai sinä jalo ihminen!!!!!

ei äidistä pitäisi tehdä myyttiä jota ei saisi arvostella. On olemassa naisia joidenka ei koskaan olisi pitänyt hankkia lapsia. Kunnioitan niitä jotka kunnioitukseni ansaitsee, en äitiäni.

äitini on skitsofreenikko, ja hoidon laiminlyömisen syystä minut otettiin huostaan 4-vuotiaana. Sain sijaiskodin (äidin sisaren perheeseen), josta äitini on äärimmäisen katkera; hänhän se ainoa hyvä äiti olisi ollut (vaikka olin vakavasti aliravittu ja täysin puhumaton). Rakastuin uuteen perheeseeni, aloin puhua ja olin jatkuvasti sylissä, lähellä, läsnä. Nyt sitten biologinen äitini on vaikeuksissa jo silkan ikänsä takia, on edelleen se skitsofrenia, pikku juoppous päälle, asiat ei hoidu. Kyllä, minä hommasin hänelle yhden asunnon vapailta markkinoilta, koska hän ei suostunut lähtemään palvelukotiin (kyttäävät siellä ne sairaanhoitajat ym). Mielestäni tein virheen näin jälkikäteen ajatellen, koska hänen tilansa aina vain pahenee ja ikä lisääntyy. En minä voi olla aina häntä auttamassa, pelastamassa tilanteista jossa yhteiskunnan pitäisi ottaa vastuu myös (sairas hän on, ei käytä lääkitystä). Minut hän voisi ns. lypsää kuiviin, henkisesti ja totta kai myös rahallisesti, jos siihen suostuisin. Olen hänelle sanonut, että jos kämppä ei pysy, ts. vuokraa ei maksa ja saa häädön, minä en auta. Niin makaa kuin petaa.

Syyllisyyskysymys tässä on olennaista. Kyllä minä näen, että jotenkin olen vastuussa hänestä, joka minut synnyttänyt on. Mutta oman kestokykyni määrää suurempaa taakkaa en hänestä suostu ottamaan. Ei sillä, ettei hän minulle muuta antanut kuin elämäni, vaan sillä, että minun on ajateltava omaa perhettäni ja lapsiani, jaksavuuttani. En kosta, mutta marttyyriksi en rupea.

Minulla on hieman samantapainen tilanne. Äitini puheissa olen aina vääränlainen ja riittämätön. Sen sijaan veljeni ovat erinomaisia, tekivätpä mitä hyvänsä. Voisin antaa anteeksi, jos äitini pyytäisi, mutta hän ei pyydä.

Olen päättänyt, että en tule äitiäni hylkäämän (täysin), mutta tulen kyllä pitämään tiukasti omista rajoistani kiinni! Käytännössä olen ajatellut, että voin käydä hoivakodissa tvs. katsomassa, mutta en hoida.

mutta rakkautta tai välittämistä en kykenisi tuossa tilanteessa enää kehittämään.



Auttaisin sen verran kuin auttaisin ketä hyvänsä pulassa olevaa. Voisin esim. soittaa hänen puolestaan puheluja jos hän ei kykenisi itse järjestämään itseään hoitoon, tai palkata kiinteistönvälitysfirman myymään hänen asuntoaan jotta palvelutalorahat saataisiin järjestymään. Tuskin saisin itsestäni irti mitään seuranpitoa tms.

Teidän ei ole pakko hoitaa äitienne asioita, syitäkään ei tarvitse eritellä (kuin ehkä itsellenne). JOs ja kun äitinne eivät voi ja osaa hoitaa asioitaan, heille voidaan määrätä kunnan edunvalvoja. Tässä ei ole mitään väärää tms. Joskus vain on pakko pysyäkseen itse tolpillaan ja henkisesti kunnossa.