Olen väkivaltainen äiti

Olen mielestäni väkivaltainen äiti. Väkivaltani kohdistuu esikoiseeni, pian koulunsa aloittavaan poikaan. Suhteemme on aina ollut vaikea; nyttemmin minulla on myös tytär, jonka kanssa minulla ei ole ongelmia.

Olen ollut väkivaltainen monessa mielessä, ja listaan tähän syntini, joita te kaikki voitte täten arvostella:

Olen huutanut pojalleni vauvasta asti päin naamaa.

Olen puristanut häntä tarpeettoman voimakkaasti, jos hän on saanut lapselle ihan tavallisen raivarin.

Olen lyönyt nyrkillä seinään lapsen nähden itse raivostuessani.

Olen riuhtonut ja repinyt häntä esimerkiksi pukiessa.

Olen pessyt hänen hampaitaan liian kovaa painaen.

Olen heittänyt hänet muutaman kerran sängylle, kun hän ei ole rauhoittunut.

Yhden kerran olen lyönyt häntä, kun hän sylkäisi kasvoilleni (mitä en ihmettele).

Olen sanonut etten jaksa enää, että muutan pois jne., henkistä väkivaltaa siis käyttäen.



Pidän itseäni maailman huonoimpana äitinä.



Ja samaan aikaan:

Poikani on useasti sanonut minulle, että olen hänelle se kaikista tärkein.

Olen sanonut pojalleni aina kun vain olen muistanut, että rakastan häntä ja että hän on minulle hyvin tärkeä.

Olen pyytänyt jokaista väärintekoani anteeksi, esimerkiksi siten, että "anteeksi, äiti teki äsken väärin, niin ei saa tehdä".



Perheemme on "tavallinen" nelihenkinen perhe, molemmat vanhemmat ovat töissä, mieheni on poissaolevampi kuin toivoisin mutta ei merkittävästi, olemme molemmat korkeakoulutettuja ihmisiä.



Mielestäni äitien väkivaltaisuudesta puhutaan liian vähän, koska äidit eivät uskalla. En voi olla ainoa tässä maassa ja maailmassa, jolle itsehillintä lapsen kanssa on välillä ylivoimaista. Haluaisin keskustella vastaavia tunteita kokeneiden äitien kanssa.