Voiko sosiaalisista peloista vapautua ja tulla rohkeaksi ja ulospäin suuntautuneeksi? Miten?

se edellyttää sitä, että lakkaat pihtaamasta itseäsi. Sosiaalinen rohkeus ja ulospäinsuuntautuneisuus vaativat sitä, ettet jää tuleen makaamaan. Pitää siis uskaltaa altistaa itsensä toisten arvioitavaksi.



Opettele nauramaan itsellesi. Lakkaa vatuloimasta asioita, jotka tapahtuivat jo. Opikseen voi ottaa, mutta turhanaikainen märehtiminen ja jossittelu on turhaa. Anna mennä.



Ei ne toiset pure. Mitä sitten, jos ajattelevatkin, että kiesus mikä emäntä? Antaa niitten ajatella!



Mäkin olin ennen ujo ja mua pidettiin hiljaisuuteni vuoksi ylpeänä. Päätin karistaa moisen manttelin niskoiltani ja ryhdyin aukomaan enemmän suutani. Nyt en enää jaksa piitata, mitä joku satunnainen puolituttu sanomisistani ajattelee, jos itse viihdyn (ketään loukkaamatta toki).

terapiassa. Ties monennettako vuotta..

ap

kävin monta vuotta terapiassa, sit kun aloitettiin myös lääkitys alkoi asiat muuttua parempaan pikkuhiljaa.

minä lähtisin purkamaan tilannetta niin, että miettisin, miksi olen niin sulkeutunt ja sosiaalisesti arka. Löytyykö syy lapsuudesta vai persoonasta? Kuulostaa siltä, että sinulla on erittäin huono itsetunto. Mieti keinoja millä saisit sitä kohotettua. Sinä olet ihan yhtä hyvä ja tärkeä ihminen kuin kuka tahansa muu. Eikä kenenkään pitäisi suostua toisen kynnysmatoksi. Huomiota saatuasi vaivaudut ehkä sen takia, koska ajattelet että et ole ansainnut sitä? Et ole tarpeeksi hyvä että sinua voitaisiin kehua? Sinulla on oikeus tuoda omat mielipiteesi esiin ja varsinkin puolustaa lapsiasi. Ensimmäisillä kerroilla tuntuu, että sydän tulee rinnasta ulos mutta se helpottuu joka kerran jälkeen. Harjoittele peilin edessä, valmistaudu johonkin oletettavissa olevaan tilanteeseen etukäteen ja ala ajattelemaan, että ihmiset eivät pidä sinusta sen takia että olisit heidän kanssaan samaa mieltä vaan siksi, että olisit oma itsesi.

mutta pitää opetella sanomaan myös omansa sinne joukkoon.



Jos olet kasvanut hyvin mustavalkoisessa ympäristössä, on varmasti vaikea tuoda omia eriäviä mielipiteitä esiin.

Totta on että sinun on tehtävä tietoinen valinta, haluatko olla aina hiljainen ja toisten mielipiteitä myötäilevä vai ns.sopivan verran rohkea että uskallat tuoda kantasi esiin miettimättä aina mitä muut ovat mieltä! Sinun on vaan opittava tekemään töitä asian eteen, sinun on opeteltava askel kerrallaan ja pakotettava itsesi niihin tilanteisiin joissa joudut kantasi sanomaan! Ja usko pois, jokaisen askeleen jälkeen tuntuu paremmalt ja itsetunto kasvaa! Yksi asia mikä auttaa on, että jos vain mahdollista, valmistaudu jo etukäteen tulevaan tilaisuuteen/ sosiaaliseen kontaktiin ja mieti miten voisit kantasi tuoda rohkeammin esille tai suunnata pois vaivautumisen tunnetta aihettavat kysymykset/sanat! Varmasti tuosta pääset, mutta töitä sen eteen on tehtävä ja astuttava sille epämieluisalle alueelle jossa joutuu laittamaan itsensä peliin! Rohkeasti eteenpäin vain! Tsemppiä elämääsi!

miksi myötäilen ja toimin kaikessa niin kuin odotetaan. Olen lisäksi erittäin kohtelias ja hienotunteinen toisia kohtaan. Ehkä kivaa muille, mutta täytyy sanoa, että kyllä nakertaa meikäläistä. Kun ei ikinä uskalla tuoda mitään vähänkään eriävää esille. Vaivaudun niin, että ihan kasvolihakseni jäykistyvät ja ilme on jotenkin jäykkä. En osaa edes nauraa rennosti :(( Ihan hirveää. Edes lääkitys ei vie näitä oireita pois, Venlafaxinia olen syönyt puolitoista vuotta.

ap

Kiitos näistä. T. Toinen ujo

voin itse ihan rauhassa kuunnella esim miten joku vaikka ylistää Timo Soinia ja mitä kaikkea muuta kukkua, mutta kuitenkin tiedän itse että hohhoijaa, joopa joo. Voi olla hiljaisestikin eri mieltä ilman että vie toisilta sitä hohdokasta hetkeä kun julistaa omaa erinomaisuuttaan.

ja pahana sellaisena. Se vaivaa ja häiritsee minua itseäni. Ja eniten ärsyttää se, että on ihmisiä jotka jo valmiiksi pitävät minua hissukkana ja sellaisena joka ei uskalla sanoa mitään, ja kohtelevat sen mukaisesti. Ihan on henkilökohtaisuuksiin menty ja v**tuiltu päin naamaa, usein. Ja minä en saa puolustettua itseäni, vaan nieleksin kyyneleitä ja sitten itken itsekseni monta päivää.

ap

Johon, kiitos luojan tai jonkun, hakeuduin jo 19- vuotiaana!

Yksi juttu mitä jatkuvasti tein, hakeuduin jatkuvasti oman "mukavuus alueeni" ulkopuolelle. Eli hakeuduin sosiaalisiin tilanteisiin.. avasin suuni ja kerroin mielipiteitäni, vaikka jälkeen päin häpesin järjettömästi (ja ihan tyhmistä jutuista) itseäni. Toisin ja toistin tätä yhtenään. Juttelin kassatädille.. pakotin itseni hankkimaan työn/koulun ulkopuolista elämää.. En edes enää muista kaikkea minkä avulla "harjoittelin".

Vaati hirveästi työtä ja terapeutti oli tukenani. Mutta suosittelen lämpimästi! Ikinä ei ole liian myöhäistä! Haluan vain sanoa, että muistan täsmälleen tuon tunteen. Et ole toivoton tapaus! Tsemppiä!

Olen samaa mieltä ettei aina joka asiaan tarvitsekaan olla sanomassa omaa mielipidettä, joskus on viisasta pysyä hiljaa vaikka eri mieltä olisikin! Oman itsetuntosi vuoksi olisi kuitenkin tärkeää että saat sanottua kantasi niihin asioihin jotka ovat sinulle tärkeitä. Tämän vuoksi kannattaa miettiä jo etukäteen tilanteita, miten sanoisit tilanteessa oman kantasi, miten perustelisit sen? Silloin asian uskaltaakin ottaa paremmin esille ja usko pois, itsetunto kasvaa! Ja pyri siihen, ettet mieti ilmeitäsi/eleitäsi sillä niistä ei varmasti kukaan osaa lukea mitään, itse olet vaan niin kriittinen itseäsi suhteen. Peilin edessä harjoittelusta olisi varmaan myös apua! Joskus voi auttaa kun otat jonkun pienen esineen käteen, joskus se voi tuoda turvallisuuden tunnetta ja saat siten pidettyä jännityksen kurissa!

Pelkään järjettömästi myös puhelimella soittamista. Kuvitelkaa, olen itsekin nauranut tälle terapiassa, kun olen kertonut, mutta pelko on minule todellinen. Pitäisi varata aika kampaajalle, mutta en uskalla soittaa. :( Useimmiten kirjoitan aina lapulle, mitä on puhuttava, jos soitan jollekin. Auta armias, jos minulle on soittanut joku, enkä ole jostain syystä pystynyt vastaamaan, ja minun pitäisi siis soittaa takaisin... ahdistavaa! En osaa olla luonteva enkä lopettaa puhelua luontevasti, enkä puhella rennosti niitä näitä. Olen jäykkis siinäkin. Ainut positiivinen asia on että puhelinlasku pysyy varsin pienenä!

ap

siinä oppii pakosti

itse koen olevani introvertti. Olen ujo, kaikki julkinen puhuminen on epäluontevaa minulle.

Olen kuitenkin ollut vuosia palvelualalla ja sitä kautta saanut roolin, jonka kautta lähestyä ihmisiä. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että ilman sitä roolia olen taas se ujo ja hiljaisempi ihminen. Jos pitää mennä ihmisten eteen puhumaan, se ei ole sen helpompaa, mutta kokemus siitä auttaa. Minusta ei koskaan kehkeydy sellaista supliikki-ihmistä, joka olisi aina luonnollisen ulospäinsuuntautunut. Se nyt on vaan mahdotonta.:)Mutta kun on kokemusta ja osaa nauraakin itselleen, selviää. Ja hyväksyn sen, että olen tällainen kuin olen.



Tuo asiointikeskusteluiden sujuvuus paranee vain harjoittelemalla. Mutta tuli mieleen, että voisit kokeilla myös teatteria. Ehkä huomaisit, että sinusta voi löytyä muitakin tapoja olla, kuin tuo oma ujo itsesi?

geneettisiä kuin ympäristöstä johtuvia. Tästä syystä myös introverttius on perusluonteeseen kuuluva, joka ei kauheasti muutu iän myötä. Itse asiassa monet luonteenpiirteethän vain vahvistuvat ihmisen vanhetessa ja näin voi käydä sisäänpäinkääntyneisyydelle.



Ujous on kuitenkin usein kontekstista riippuvaista. Hankkiudu sellaiseen seuraan, jossa uskallat olla oma itsesi. Siinä sitä oppii puhumaan ja seurustelemaan ja rohkeammin sitten ottaa kontaktia vähän vieraampiinkin.



Ujous on minusta yksi viehättävimpiä piirteitä tänä päivänä, kun kaikki haluavat tosi-tv:hen ja paljasta koko elämänsä kaikelle kansalla. Olen itsekin introvertti ja ujo.

Olen ollutjärkyttävän arka aikoinani. Kävin kolme vuotta terapiassa. Terapia auttoi kyllä muuten muttei arkuusongelmaan.

Sain avun vasta psykodraamaryhmässä.Sain kelan kustantaman kuntoutusjakson joka oli kyllä parasta jota elämässäni on koskaan sattunut. Kun on pakko toimia ryhmässä jota pelkää kuollakseen, toimii. Minua ei olisi auttanut vaikka olisin käynyt terapiassa kymmenen vuotta puhumassa.Suosittelen että hakeudut psykodraamaan.Tietoja saat ihmis-suhde taito ry:n sivuilta.

Pelkään järjettömästi myös puhelimella soittamista. Kuvitelkaa, olen itsekin nauranut tälle terapiassa, kun olen kertonut, mutta pelko on minule todellinen. Pitäisi varata aika kampaajalle, mutta en uskalla soittaa. :( Useimmiten kirjoitan aina lapulle, mitä on puhuttava, jos soitan jollekin. Auta armias, jos minulle on soittanut joku, enkä ole jostain syystä pystynyt vastaamaan, ja minun pitäisi siis soittaa takaisin... ahdistavaa! En osaa olla luonteva enkä lopettaa puhelua luontevasti, enkä puhella rennosti niitä näitä. Olen jäykkis siinäkin. Ainut positiivinen asia on että puhelinlasku pysyy varsin pienenä!

ap

Tottakai tämä pelko on sinulle todellinen ja varmasti vaikuttaa päivittäiseen elämään! Kuten aiemmin kirjoittelinkin, sinun on vaan alettava askel kerrallaan harjoittelemaan ja rohkeus kasvaa sen myötä, usko pois, minulla on siitä henkilökotaista kokemusta! :)Ensi viikolla voisit aloittaa siitä että päätät soittaa joka päivä yhden puhelun ja päätät myös tehdä sen. Jos sinua auttaa, ei ole väärin että kirjoitat sanat/ asiat

ensin paperille, jos saat siitä tukea! Ja koeta olla miettimättä että olitko luonnollinen jne, se taito tulee sitten pikkuhiljaa! Kokeile olla koko ajan pohtimatta mitä kukakin sinusta ajattelee, sinä olet sinä ja arvokas sellaisena kuin olet! Mutta itsesi kannalta on tärkeää että saat hoidettua päivittäiset sosiaaliset kontaktit ilman että se kuormittaa liikaa! Varmasti rohkeutesi kasvaa koko ajan, mutta sinun vaan täytyy astua sille epämukavalle alueelle ja uskaltautua kontakteihin! :)

että uskonkin että kaikki näkevätkin sinut kohteliaana ja hienotunteisena ihmisenä! Mielestäni kaunis käytös ja hienotunteisuus ovat paljon tärkeämpiä luonteenpiirteitä kuin omien mielipiteiden jatkuva tyrkyttäminen ja esille tuominen! Mikään ei ärsytä niin paljon kuin jatkuva päteminen! Pidä edelleen hienotunteisuutesi, siinä on sinun vahva puolesi mutta opettele myös tuomaan oma kantasi fiksulla tavalla esiin! :)

miksi myötäilen ja toimin kaikessa niin kuin odotetaan. Olen lisäksi erittäin kohtelias ja hienotunteinen toisia kohtaan. Ehkä kivaa muille, mutta täytyy sanoa, että kyllä nakertaa meikäläistä. Kun ei ikinä uskalla tuoda mitään vähänkään eriävää esille. Vaivaudun niin, että ihan kasvolihakseni jäykistyvät ja ilme on jotenkin jäykkä. En osaa edes nauraa rennosti :(( Ihan hirveää. Edes lääkitys ei vie näitä oireita pois, Venlafaxinia olen syönyt puolitoista vuotta.

ap