Lue keskustelun säännöt.
Miksi ystävä muuttunut suvaitsemattomaksi lapsen saannin myötä?
07.03.2012 |
Ystäväni sai vuosi sitten kovan yrittämisen jälkeen ekan lapsensa. Olimme kaikki iloisia hänen suloisesta pojastaan.
Mutta jo raskausaikana ystäväni alkoi muuttua. Ja nykyään hän on ihan mahdoton. Aiemmin herttainen ja mukava ihminen ihan tihkuu sappea.
Raskausaikana hän halusi olla kaiken keskipiste. Kun raskaus oli vasta ekalla kuulla, häntä jo nälätti, pissatti koko ajan, yhteisillä retkillä selkää särki jatkuvasti ja nivelet oli löysät, jne. No, yritimme sympatiseerata.
Raskausajasta lähtien hänelle ei ole kelvannut ruoaksi kuin luomu. Jos hän tulee kylään, hän tutkii kaikki purkit, onko luomua. Varsinkaan jotkut kaupan omat merkit ei kelpaa. Luomuilu on mennyt ihan hysteerisyyteen - oikeasti, tuskinpa se vaikuttaa, jos joskus syö yhden kotimaisen tomaatin, joka ei olekaan luomua.
No, tuo on vielä pientä. Ystävästäni on tullut suorastaan pahansuopa. Kaikkien muiden ihmisten lapset, nimivalinnat, kasvatuksen hän haukkuu.
Hän harrastaa musiikkia ja on päättänyt, että lapsenkin oltava musikaalinen. Käy kahdessa muskarissa lapsen kanssa, joista toista haukkuu koko ajan - se on kunnan järjestämä ja selvästi ei tarpeeksi korkeatasoinen heidän lahjakkuustasolleen.
Ystäväni on myös alkanut haukkua harrastuskavereitaan. Kukaan ei ole hänen tasoisensa muusikko ja laulaja ja on suorastaan tuskaa, kun hän joutuu harjoittelemaan ja esiintymään moisen onnettoman, epämusikaalisen sakin kanssa. Tämä kuulosti todella pahalta. Myöskään mikään konsertti, jossa yhdessä käydään, ei koskaan ole tarpeeksi korkeatasoinen.
Kaikenkaikkiaan ystäväni ei voi enää ymmärtää mitään muita valintoja kuin niitä, joita hän tekee. Hän on nyt äiti - kaikki muu kuin äitiys on turhaa. Hän rakastaa väreinä pellavaa, beigeä, valkoista ja harmaata - kaikki muut sisustus- ja vaatevärit ovat mauttomia ja sen hän myös antaa kaikkien kuulla. Hän tietää kaiken paremmin ja jos joku tuttava uskaltaa ostaa vaikka punaiset verhot tai violetin puseron, niin sitä hän paheksuu myrkyllisin sanoin.
Esim. kerran olimme yhdessä vaateostoksilla. Rakastan liilaa väriä ja minulla oli liila pusero. Ystäväni otti vaaterekistä liilan hameen ja kailotti "siis tää violetti on niin kamala väri, miten KUKAAN voi pukeutua tällaseen väriin, sehän EI voi sopia kenellekään".
Hänellä on ystäväpiirissämme yksi meitä muita tärkeämpi sydänystävä, joka komppaa häntä kaikessa. Kun olemme esim. jonkun muun ystävämme luona kylässä, he saattavat kehua vaikka uutta mattoa - ja emännän selän takana luoda toisiinsa merkitseviä silmäyksiä halveksiva virne kasvoillaan.
Mikä ihme ystävääni on mennyt? Miksi hän sekosi lapsen saatuaan? Ei todellakaan käyttäytynyt noin ennen.
Kommentit (12)
Te olette varmaan sen mielestä wt-porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänestä on tullut hyvin itsekäs. Kaiken pitäisi mennä, kuten hän ja hänen lapsensa haluavat.
Olisi helpompi kestää hänen välillä tökeröäkin käytöstään, jos ymmärtäisin, mistä se johtuu. Lapsi ei kuitenkaan ilmeisesti ole mitenkään erityisen hankala, valvota kamalasti, tms.
Olemme olleet ystäviä hyvin pitkään. En haluaisi noin vaan ystävää hylätäkään. Mutta jotenkin kaikki merkit tuntuvat viittaavan siihen, että en enää ole yhteensopiva hänen täydellisen elämänsä kanssa. Minä (ja muutama muu henkilö) ollaan jonkinlaisia rikkoja silmissä, jotka emme suostu taipumaan hänen sisustus-, pukeutumis- ja muiden elämäntapaihanteidensa mukaisiksi.
Ne ystäväpiirissämme, jotka ovat taipuneet, myötäilevät häntä kaikessa. He ovat ostaneet samanlaiset autot. Alkaneet laittaa sisustustaan hänen mieleisekseen, jne. Tuo sydänystävä pitsi jopa koko sisustuksensa uusiksi, jotta se olisi identtinen tämän luomuystävän kodin kanssa. Jopa astiamerkin pitäisi olla se tietty, jotta olisi hyväksyttävä.
Ahdistaa. Tuntuu, etten voi olla hänen seurassaan enää oma itseni. Todella kummallista.
mutta olen huomannut monen raskaana olevan ja lapsen saaneenkin muuttuneen pienemmässä määrin tuohon suuntaan.
Oma napa on tärkeä silloin, kun siellä on vauva. Vauva vaatii ruokaa heti tai äiti kokee pyörtyvänsä siihen paikkaan. Ihan normaalia raivoa, jolla huolehditaan, että kohdussa asuva saa tyydytettyä tarpeensa.
Ehkä ystäväsi on järkyttynyt, kun on synnytyksen ja lapsen saamisen myötä törmännyt vasta kunnolla elämän realiteetteihin? Synnytykseen voi kuolla. Iso uhraus äidiltä saattaa lapsi maailmaan! Kun säilyy hengissä, vauva on muuttanut äidin kehoa ja vaatii aikaa ja treeniä saada se miellyttävään kuntoon. Ehkä isovanhemmat toivoivat jälkikasvua, mutta äidille paljastuukin, että he vähät välittävät perheestä sen jälkeen kun tavoite on saavutettu. Isovanhemmat ´jäävät vapaamatkustajiksi ja lapsista tulee kivoja näyttelykohteita ja ylpeilyn aiheita vailla vastuuta. Luonnotonta yhteisöllisyyden puutettta? Äiti pohtii kokemaansa synnytyskipua yksin, maito nousee rintoihin ja se koskee...
Maanläheiset värit luovat turvallisuuden tunnetta. Minäkin löysin ne vasta synnytyksen jälkeen, mutta en unohtanut myöskään violettia, punaista...
Te olette varmaan sen mielestä wt-porukkaa.
Enpä ollut tullut ajatelleeksikaan, että olisin wt. :)
Pikemminkin tämä ystäväni on, ainakin koulutuksen perusteella. Ja automerkin. Ja perusmarilaukun. Jne.
Sitä vaan ihmettelen, että voihan hän olla juuri sellainen, kuin tykkää. Ei minua ainakaan haittaa, miten ystäväni pukeutuu tai sisustaa. Hänellä oma makunsa, minulla omani. Mutta miksi pitää paheksua kaikkea muiden tekemää niin kamalasti? Eikö voi hyväksyä, että jokainen tekee kuin itse hyväksi näkee.
Voisin minäkin parjata, että minusta hänen hankkimansa automerkki on rahan tuhlausta huonolaatuiseen romuun. Että hänen lapsellaan on mielestäni tummemman kansanryhmän nimi, jollaista en suin surminkaan valitisisi omalle lapselle. Että minusta hailukka sisustus on ruma. Ja että minusta on kaikenlainen musiikki arvokasta, eikä maailmassa ole niin tarkkaa, jos joku sointu meni väärin, kestän sen kuulijana kyllä. Ja että on rumaa haukkua toisia, osoittaa huonoa käytöstä. Jne.
Mutta kun oikeasti minulle ei ole väliä tuollaisilla asioilla! Totta kai jokainen tekee ratkaisut oman makunsa ja tulojensa mukaan. Ei se ole minulta pois! Minua kiinnostaa ystävän ajatukset enemmän kuin vaatteet. Mutta jos ajatukset ovat vaan toisista pahan puhumista, niin sitten ei kyllä kiinnosta.
Hormoonit voi vaikuttaa joillakin hassusti. Jos lapsi on vielä pieni ja hän imettää niin tässä voi olla syy. Tunnen kaveripiiristä monia jotka on ollu vauvavuoden ihan erilaisia kuin ennen, vaikka sinänsä masista ei olis ollutkaan.
Minkäkin olin raskaana ollessa outo, skitsoilin pienetäkin muka ilkeilystä mua kohtaan tai mistä hyvänsä turvallisuusuhkista. Matkustellessa olin ihan hysteerinen ja kaipasin vaan kotia vaikka luonteeltani olen normaalisti paremminkin ns. hurjapää.
Ehkä kaverisi muuttuu vielä omaksi itsekseen, mun vauva on nyt taapero ja alan olla jo suht normaali...:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hormoonit voi vaikuttaa joillakin hassusti. Jos lapsi on vielä pieni ja hän imettää niin tässä voi olla syy. Tunnen kaveripiiristä monia jotka on ollu vauvavuoden ihan erilaisia kuin ennen, vaikka sinänsä masista ei olis ollutkaan.
Minkäkin olin raskaana ollessa outo, skitsoilin pienetäkin muka ilkeilystä mua kohtaan tai mistä hyvänsä turvallisuusuhkista. Matkustellessa olin ihan hysteerinen ja kaipasin vaan kotia vaikka luonteeltani olen normaalisti paremminkin ns. hurjapää.
Ehkä kaverisi muuttuu vielä omaksi itsekseen, mun vauva on nyt taapero ja alan olla jo suht normaali...:D
Tuollaiset omaa ja lapsen turvallisuutta uhkaavat hysteeriset pelot voisin vielä ymmärtää. Mutta en tuota kaiken, ihan kaiken paheksumista!
Tämä ystävä, joka sisusti kotinsa uudelleen tuon porukkamme "johtajan" toiveiden mukaan, on jotenkin ihan paniikissa, jos ei mene tämän "pomon" mukaan asiat. Kysyi minultakin verhoja valitessaan, minkä värin ottaisi. Ehdotin, että jos kaikki muu on valkoista, ota väripilkuksi joku vaalea väri. Innostui siitä kovasti - mutta ei sitten uskaltanut tehdä "pomon" mielipiteen vastaisesti. Ja nyt joka vierailullani kyselee, olisiko SITTENKIN pitänyt ottaa ne vaaleanvihreät verhot, olisiko. Sanon, että verhothan ne vaan on, tule tehdään jotain kivempaa.
Huoh. Miten ihmeessä iloisesta tyttöporukastamme on tullut NAUTOJA?
vetävän päälleen jonkinmoisen "täydellisen äidin" roolin, mitä se kelläkin tarkoittaa. Yksi ystäväni halusi välttämättä lapsilleen kaikki samat lelut mitä hänellä itsellään oli vauvana ollut, samoin muutenkin jotekin haki omaa lapsuuttaan koska koki oman lapsuutensa ajan jotenkin "kulta-aikana" ja että oli hyvä äiti jos tarjosi lapselleen saman. Minusta oli hassua että hän etsi "parasta" lähes 40 vuoden takaa. Vähän samaan tapaan entinen työkaverini, IT-alalla oleva ja teknisesti koulutettu nainen, yhtäkkiä vauvan myötä ilmoitti "irtautuvansa kaikesta turhasta", mikä hänellä tarkoitti sähköpostin, facebookin ja blogin lopettamista. Ei lähetellyt enää edes tekstareita vaan söpöjä kukkakortteja, ja eli kaikin puolin jotain ihme illuusiota "oikeasta" perheidyllistä. Luomu-, imetys- ja kantoliinahurahtanaita löytyy myös tuttavapiiristä, siis sellaisia joiden hurahtaminen em. asioihin on tullut ihan yllättäen verrattuan aiempaan elämään ja ylittänyt kaikki kohtuuden mittasuhteet.
En tiedä onko syynä hormoonit tai näiden ihmisten joku sisäinen epävarmuus itsestään, mutta jotkut tosiaan tuntuvat hurahtavan jos jonkinmoiseen rooliin. Ehkä ap:n ystäväkin etsii omalla pseudovarmuudellaan jotain täydellisen äidin roolia. Toinen vaihtoehto on se, että hän oikeasti kokee olevansa parempi kuin muut kun on nyt kyennyt sikiämään ja kokee siksi olevansa oikeutettu pomottamaan muita. Pari näitä "olen enemmän oikeassa kuin sinä kosks mulla on lapsi" -ihmisiä mahtuu myös tuttavapiiriini.
Itse olen tietoisesti vähentänyt kanssakäymistä näiden ihmisten kanssa. Olen sitä mieltä, että minullakin on oikeus omaan elämääni ja siihen että minua arvostetaan tällaisena kuin olen, ja jos olen kerran kaveriksi aiemmin kelvannut, niin sen lapsen saanti ei pitäisi muuttaa asiaa. Koen myös, että ei ole minun velvollisuuteni lähteä mukaan heidän elämänsä kotkotuksiin -jos haluavat lähetellä kukkapostikortteja niin saavat tehdä niin rauhassa, mutta minä käytän edelleen kännykkää kuten ennenkin koska eihän minun elämäni mihinkään muuttunut heidän lapsensaamisiensa myötä. Osalla on meno onneksi rauhoittunut kun ovat tajunneet että maailmaan mahtuu muutakin ja että kaikki ei ole ihan niin ehdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin kerran sanoa, kun haukkuu jotain, että "mitä paskaa sä puhut mun selkäni takana, kun toisia mulle haukut?"
niin etkö voisi ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan? Ihan hyvässä hengessä?
Tai nostaa muuten kissa pöydälle eli reagoida aina tilanteissa, eli kun haukkuu jotain esim nimivalintaa niin sanot jotain että ei ole kiva kuunnella tollasta, jokaisella on oma makunsa ja aika kamalaa olisi jos kaikki antaisivat lapsilleen samat nimet tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te olette varmaan sen mielestä wt-porukkaa.
Enpä ollut tullut ajatelleeksikaan, että olisin wt. :)
Pikemminkin tämä ystäväni on, ainakin koulutuksen perusteella. Ja automerkin. Ja perusmarilaukun. Jne.
Sitä vaan ihmettelen, että voihan hän olla juuri sellainen, kuin tykkää. Ei minua ainakaan haittaa, miten ystäväni pukeutuu tai sisustaa. Hänellä oma makunsa, minulla omani. Mutta miksi pitää paheksua kaikkea muiden tekemää niin kamalasti? Eikö voi hyväksyä, että jokainen tekee kuin itse hyväksi näkee.
Voisin minäkin parjata, että minusta hänen hankkimansa automerkki on rahan tuhlausta huonolaatuiseen romuun. Että hänen lapsellaan on mielestäni tummemman kansanryhmän nimi, jollaista en suin surminkaan valitisisi omalle lapselle. Että minusta hailukka sisustus on ruma. Ja että minusta on kaikenlainen musiikki arvokasta, eikä maailmassa ole niin tarkkaa, jos joku sointu meni väärin, kestän sen kuulijana kyllä. Ja että on rumaa haukkua toisia, osoittaa huonoa käytöstä. Jne.
Mutta kun oikeasti minulle ei ole väliä tuollaisilla asioilla! Totta kai jokainen tekee ratkaisut oman makunsa ja tulojensa mukaan. Ei se ole minulta pois! Minua kiinnostaa ystävän ajatukset enemmän kuin vaatteet. Mutta jos ajatukset ovat vaan toisista pahan puhumista, niin sitten ei kyllä kiinnosta.
Eli osui ja upposi! :D
Mikä ihme sinuun on mennyt? Miksi haukut kaikkia ja kaikkea? Olit ennen niin herttainen ja kiva kaveri, nyt tollanen XXX jne.
Saattaa olla että ystäväsi suuttuu mutta alkaa myös miettiä sanojasi ja sitä että muutkin ehkä ovat tuota mieltä hänestä, saattaa nähdä oman käyttäytymisensä ja hävetä sitä ja tipahtaa takaisin maan pinnalle.
Jos olet ystävä, uskallat sanoa tämän. Jos et sano mitään vaan alat kartella ja viilennellä välejä tms, et ole mikään ystävä.
mutta sen verran ärsyttävältä kuulostaa, että en jatkais enää kaverisuhdetta.