Oletko menettänyt lapsesi?

Muut läheiset ja lähellä olevat kuitenkin saavat pikku hiljaa syyn jatkaa elämää, sillä onhan minulla vielä heidät ja heille paljon annettavaa ja helíltä minulle...



On kyse jo nuoresta aikuisesta, jonka menetimme...



Mietin että hän ei olisi missään tapauksessa halunut elämämämme tuhoutua, surun hän olisi kyllä ymmärtänyt ja kaipuumme, joka ei lopu koskaan.



Olen itsekin sanonut lapsilleni, jotka ovta nyt aikuisa, nuoria, että jos minulle poistun heidän keskuudestan, en halua menettävän elämänhaluaan, elämän täytyy jatkua heidän kauttaan vaikka mimulla se loppuis kesken.



Vanhuuteen kuoleminen on helpomi käsittää, lapsen, nuoren, keski-ikäisen ja hyväkuntoisen ikääntyvän poismeno on aina rankkaa, ajattelee että miksi.



Mikä Sinulla ap on tilanne, onko lähelläsi surua. Olen kyllä auttanut lopputyön tekemisessä erästä nuorta jolla aiheena surutyö.



Kuitenkin oli niin tai näin, meitä on paljon surevia, paljon joilla suru ei ole ollut lähellä....

Hyväksyn kuoleman osana elämää, sitä vastaan kapinointi on turhaa. Suren loppuikäni, mutta hyväksyn.