Miten kerron lapselle seksistä?
10-v. on ja pitäisi jotenkin jo selittää mistä lapset tulee. Olisko jotain kirjaa suositella, minkä avulla asia selviäis? En kuvitellut, että tämän asian selittäminen olis NÄIN vaikeeta!!
Kommentit (16)
Itse olisin arvostanut, jos äiti olisi jotain kertonut, ettei olisi tullut 15-vuotiaana juostua humalssa jonkun housuihin mistään mitään tietämättä.
Käytiin seksiä läpi ja myös termit homo ja lesbo kiinnostivat.
Olen ostanut myös nuorille suunnaton seksikirjan, jossa piirrettyjä kuviakin. On tykännyt ja saa lukea rauhassa.
Meillä pojan kanssa on käyty läpi myös menkat.
Onko lapsi kysynyt jotain? Minusta ei ole syytä lähteä esitelmöimäänn jos lapsi ei osoita yhtään kiinnostusta aiheeseen. Jos luottaa sinuun, kysyy kyllä sitten kun asia tuntuu ajankohtaiselta.
Just 9-vuotiaan kanssa käytiin taas keskustelua aiheesta. Tiesi kyllä, että naisilla on menkat ja joskus olen kertonut senkin, että miksi. Lapsen kehitys kohdussa on ollut selvä homma jo kauan, kun pikkusisaruksiakin on kaksi. Ja tiesi jo, että naisella niitä reikiä alapäässä on kolme, eikä pissat suinkaan tule samasta reiästä kuin vauvat. Ja homot ja lesbotkin on käsitelty jo ennen kouluikää.
Halusi vaan vielä tarkemmin tietää, mitä ne menkat on, miltä se näyttää ja miltä se tuntuu, millon ne alkaa ja mistä sen sit tietää ja samaan syssyyn tuli sitten puheeksi seksi ja poikien siemensyöksytkin. Itseasiassa eka kertaa tyttö tuli ajatelleeksi, että jollain konstilla ne vauvan siemenet sinne mahaan pitää saadakin... :D Mä jo vähän olen ihmetellyt, kun ei ennen ole moista tullut kysyneeksi. Olen itse siis kertonut aika tarkalleen sen, mitä on kysynyt ja jättänyt syvemmät analyysit tuonnemmaksi. TÄhän asti tyttö on ollut sitä mieltä, että ihmiset menee naimisiin ja saa lapsia... Ihan ehkäisyvälineisiin asti ei vielä menty tällä kertaa. Tyytyi siihen, että sanoin semmoisia olevan olemassa...
Eka kerran kun menkoista yms. puhuttiin taisi olla 6v, mutta silloin se nyt oli aika ylimalkaista. Nyt alkaa kavereiden isosiskot olla siinä iässä, että osalla on jo menkat ja monella tissitkin, joten asiat kiinnostaa ihan eri tavalla kuin ennen.
Eikö lapsi ihan oikeasti ole vielä tuohon ikään mennessä ikinä kysellyt mitään?
Meillä tosin tuo kohta 6v poika on lähes aina ollut jossain hollilla, kun tyttö on alkanut noista asioista jutella... En ehkä odottele kysymyksiä vielä muutamaan vuoteen... Poikaparka tainnut saada jo yliannostuksen tietoa (ei tosin itse yleensä mitään kommentoi, mutta epäilemättä on kyllä kuunnellut...)
Lapset kyseli jotain mahasta. Esitin heille vastakysymyksen, tytöille tiedättekö mitä teillä on samaa ja pojalle miten hänen ja isän masu eroaa. Keksivät kaiken näköistä ja tilanne meni hauskaksikin. Sitten kerroin siellä olevan munasarjat ja kerroin munien tulevan aikanaan ulos kerran kuukaudessa, jos ne eivät saa siementä... Kysyin, että mitäs sitten voikaan käydä, jos ne saa siemenen?... Keskustelutyyliä helpotti, kun siinä oli nuorempiakin ympärillä, ja jokainen sai olla osallistumatta, jos joku asia nolotti.
Ja ihme jos tuon ikäinen ei ole jo aiemmin kysellyt.. meillä on 11v ja on jo aikoja, aikoja sitten tuonut pöytään tärkeät kysymykset. Koulussa, kun oli terkkari sitten kertomassa nöistä sukupuoliasioista, niin ei uutta tietoa enää saanut.
Kerro miten asia on. Häpeilemättä. Normaali asia se on siinä missä syöminen. Ei sitä voi sysätä koulun niskoille.
Tykkää eläimistä ja oli kiinnostunut miten koirat saa pentuja. Oli oikein helpottunut kun selitin tyttökoiran juoksuajan ja parittelun minkä olikin luonto-ohjelmista nähnyt. Siitä keskustelu siirtyi sujuvasti ihmisten lisääntymiseen. Kun olet jo iso koululainen niin haluan kertoa sinulle jne...
Ei äiti oo mulle puhunu viekään sksistä enkä oo kyllä kysynykkää ja oon 13 enkä ihan viitti mennä kysyy mulla ei oo vie kuuksutisia tiedän kyl mitkä ne on ja mikä murrosiässä tapahtuu
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 23:33"]
Ei äiti oo mulle puhunu viekään sksistä enkä oo kyllä kysynykkää ja oon 13 enkä ihan viitti mennä kysyy mulla ei oo vie kuuksutisia tiedän kyl mitkä ne on ja mikä murrosiässä tapahtuu
[/quote]
Taisis laittaa nyt ainakin 10 vuotta liikaa tohon ikään.
En laittanu siihen kymmenen vuotta lisää vaan oon oikeesti 13 ikäinen eikä äiti oo puhunu mulle seksistä ollaan joskus parhaan kaverin kaa juteltu mut ei äitien kaa enkä kyllä kysy kerran se toi mulle sellasen kirjan mis puhuttiin seksistä ja luin sen mut en mä siitä paljoo muista
Ja sen parhaan kaverinki kaa juttelu oli vaan et heitettiin asiasta vitsiä ja muuta ei ees vakavaa keskustelua ei ees mainittu asiaa nimeltä vaan sanottiin et sitä ja kumpikin tiesi mitä tarkoitti se oli sellasta vitsiä
mutta haluan käsitellä asiaa kotonakin, ettei siitä tule niin tabu. Sukupuolisuus on ihan normaali asia. Meillä ei kotona puhuttu mistään ja häpesin esim. menkkoja aivan järjettömän paljon. En halua samaa omalle lapselle.
Tota linkkiä en uskalla katsoa. Mitä siinä on?
ap
Vieläkin hävettää repiä siteen paperia auki, kun se ääntää niin isosti. :D
Tota linkkiä en uskalla katsoa. Mitä siinä on?
ap
Ihan suomalainen musiikkikappale vain.
Kerro asiallisesti ja lyhyesti. Älä esitelmöi tai pitkitä keskustelua, jollei lapsi itse kysy. Kerro samalla munasolun hedelmöittämisestä ja sikiön kehityksestä kohdussa, eikä pelkästään yhdynnästä. Käyt kirjaa, jossa on havainnollisia poikkileikkauskuvia näistä. Pieni lapsi ottaa seksin biologisena tosiasiana, johon ei liity noloutta. Mitä kauemmin viivytät kertomista, sitä vaikeampaa siitä tulee.