Mitä mieltä olet siitä, jos yli 3-vuotiaat lapset hoidetaan kotona?
Olen tulossa hulluksi tästä pohdinnasta, että hoitoon vai ei, töihin vai ei...nuorimmainen täyttää syksyllä kolme ja nyt pitäisi alkaa tehdä suuria päätöksiä. Sellaista työpaikkaa minulla ei ole, jossa voisin työvuorojen takia jatkaa, jos lapset menisi hoitoon, koska vuoropäiväkotiin emme halua lapsia laittaa. Eli pitäisi hoitopaikkojen lisäksi alkaa hakea töitä. Taloudellisesti todennäköisesti pärjäisimme, jos vaikka laskisimme hieman asuntolainan eriä ja kiristäisimme kukkaronnyörejä ruokakaupassa ja vaateostoksilla.
Mutta kasvaako lapsista ihan nyhveröitä, jos vaan ovat äidin kanssa kotona. Toki vakaa aikomus on, että jos jään kotiin, käymme aktiivisemmin kerhoissa, tapaamme enemmän lapsiperheitä ja otamme päivittäiseen ohjelmaan askartelut/leipomiset/muut kehittävät touhut. Mitä mieltä?
Kommentit (12)
ja olen täysin samaa mieltä kakkosen kanssa.
Meidän neljä lasta ovat kaikki pärjänneet loistavasti. Uskon että suuri osa pärjäämistä on ollut vakaa pohja.
Me kotihoidettiin mukulamme. Kävivät seurakunnan kerhoissa ja sitten se ilmainen pätkä eskaria. Puistoissa käytiin ja omalla pihalla on paljon mukuloita ja aktiviteetteja.
Hyvin (nyt 9 ja 12 vuotiaat) ovat pärjänneet koulussa, ovat sosiaalisia ja tietenkin hyväkäytösisiä yms. ihan perusmuksuja. Ei niistä huomaa, että ovat jääneet ilman päiväkoti kokemusta. Ei leimaa otsassa.
Meistä tämä tapa tuntui oikealta ja tultiin taloudellisesti ihan hyvin toimeen yhdelläkin palkalla. Tietty suku ja ystävät ihmetteli kovastikin, että miksi näin.. koska me haluttiin. Perhe on yhteinen paketti, joten ei ongelmia sun rahat, mun rahat. Pitää osata jakaa.
Itse olen kotona viihtyvää sorttia, että miehenkin oli helppo sitten jäädä välillä ylitöihin, kun ei ollut kiirus päiväkodista hakemaan. Ja iltaisin kävin itse jumpissa.. ei aikaisia aamuja, ei kiirettä ja stressiä.
Suosittelen. :)
Meillä esikoinen meni eskariin, kuopus nelivuotiaana puolipäivähoitoon.
Reippaita lapsia ovat nyt. Ikää 8 ja 10!
Ja hyvätapaisia.
Sosiaalisia taitoja voi oppia kerhoissa ja muita ihmisiä tapaamalla.
Mutta kokonaan toinen juttu on sitten se, että nainen ei mene töihin, vaikka hänellä olisi tarjolla töitä. Minusta yhteiskunta tarvitsee jokaisen aikuisen panosta. Veroeuroja tarvitaan mm. koulujen ja terveydenhuollon ylläpitoon.
Eikä tuo yhtään nyhveröltä vaikuta. :) Hänellä on kyllä kaksi isompaa sisarusta, mutta muuten aika vähän leikkikavereita. Kerhossa käy ja se tuntuu ihan riittävän tuon ikäiselle.
Vaan se kestääkö talous.
Ja jos ei kestä niin pitää vaan mennä töihin, kuten vastuulliset aikuiset tekee.
Ei tuo ole mikään kummosempi valinta. Eläkettä ei kerry kun ei ole tuloja sinulle mutta ei kaikkia kiinnosta.
Olennaista on siis kestääkö talous? Enkä puhu nyt siitä että jää kalliit vaatteet kauppaan tai ostat niitä harvemmin, vaan se että jos mies saa fudut, tulee ero vanhemmille, joku vakava sairaus joka verottaa rahassa, korot nousee.. Nämä on ne realiteetit, ei se että teillä OLISI varaa nyt ettei sinulle tule rahaa.
Jos nostat työttömyystukea niin olet kusipää.
Sosiaalisia taitoja voi oppia kerhoissa ja muita ihmisiä tapaamalla. Mutta kokonaan toinen juttu on sitten se, että nainen ei mene töihin, vaikka hänellä olisi tarjolla töitä. Minusta yhteiskunta tarvitsee jokaisen aikuisen panosta. Veroeuroja tarvitaan mm. koulujen ja terveydenhuollon ylläpitoon.
Nuo merkitisivät oikeasti paljon. Hyvä saada kommentteja muiltakin, kuin lähipiiriltä. Tähän lainaamaani tekstiin haluan vielä kommentoida, että luultavasti aion tehdä kuitenkin vähän töitä iltaisin ja viikonloppuisin mahdollisuuksien mukaan, vaikka en täysipäiväistä työrupeamaa jatkaisikaan. Ja oma yrityskin on "pöytälaatikossa", voi olla, että pikkuhiljaa senkin sieltä kaivan ja oman pienen osuuteni verorahoista kerään kasaan! ap
Tottakai on lapselle parempi olla kotona kuin päivähoidossa, jos on tasapainoinen koti ja perhe.
Jokaista vanhempaa pitäisi kiinnostaa ensisijaisesti omien lasten hyvinvointi.
11
Vaan se kestääkö talous. Ja jos ei kestä niin pitää vaan mennä töihin, kuten vastuulliset aikuiset tekee. Ei tuo ole mikään kummosempi valinta. Eläkettä ei kerry kun ei ole tuloja sinulle mutta ei kaikkia kiinnosta. Olennaista on siis kestääkö talous? Enkä puhu nyt siitä että jää kalliit vaatteet kauppaan tai ostat niitä harvemmin, vaan se että jos mies saa fudut, tulee ero vanhemmille, joku vakava sairaus joka verottaa rahassa, korot nousee.. Nämä on ne realiteetit, ei se että teillä OLISI varaa nyt ettei sinulle tule rahaa. Jos nostat työttömyystukea niin olet kusipää.
En aio nostaa työttömyyskorvausta.
Sairauksia on jo, toivottavasti ei tule pahempaa, erota ei aiota..eikä se, jos jään nyt kotiin tarkoita sitä, että olisin vuosikausia välttämättä, ajatukseksena on nyt, että esim. vuosi kerrallaan.
Eikä tosiaan kasva mitään nyhveröitä vaan tavallisia ihmisiä.
Jotenkin kiero tämä ajatusmaailma nykyään. Eiköhän jokaisen lapsen (alle 6v tms.) paras paikka ole oma koti jos kotona asiat kunnossa. Kyllä sitä ehtii vielä isossa ryhmässä ja "laitoksissa" toimimaan vuosikausia.