Miksi lapsi pelaa?

ja tervetuloa keskustelemaan lasten pelaamisesta

Täällä keskustelupalstoilla käydään silloin tällöin keskustelua tästä aiheesta. Toivottavasti sitä viriää nytkin.

löydetty hyviä ratkaisuja perheen peliarkeen? Vai aiheuttaako lapsen pelaaminen huolta? Vai oletteko kenties löytäneet pelaamisesta yhteistä hauskaa tekemistä?

Verkkopelin avulla pystyy olemaan yhteydessä ja juttelemaan ilman puhelinmaksuja kavereihin jotka fyysisesti ovat toisella puolen kaupunkia tai toisella puolen Suomea, ja joiden luo ehtisi bussilla hädintuskin mennä ennen kotiintuloaikaa. Samalla siinä örkkihyökkäyksen kestäviä linnoituksia rakennellessä tai toista maailmansotaa pelatessa voi harjoitella sellaisia kaveritaitoja kuin luotettavuus ja "selän pitäminen" ja yhteispeli.



Luovuus ja ongelmanratkaisukyky ja itsehillintäkyky ja keskittymiskyky ovat myös taitoja, joita peleissä voi kehittää, ja joiden kehittäminen vetoaa teineihin, vaikka he eivät varmaan itse sitä myönnäkään.

Arkena meillä ei pelata kun poikkeustapauksessa, pelit kuuluu vkonloppuun.



Kyllä pelata saa, mutta pitää tehdä muutakin.



Ei mulla ole äitinä mitään pelejä vastaan, mutta en tajua miksi ihmeessä esim 10.v saa pelata k-16 ja k-18 pelejä?



Meillä ainakin ikärajoja seurataan ja muutenkin olen itsekin katsonut lasten pelejä, mitä oikeesti pitävät sisällään.

eikä millään halua lopettaa vaikka on hikimärkä. Ilmeisesti nyrkkeily virtuaalivastustajaa vastaan on hauskaa lapsen mielestä. Minusta se on vaan raskasta. Erehdyin eilen ottamaan matsin ja nyt käsivarsiin sattuu ihan turkasesti.



Wiissä ainakin mukavaa on se, että taidoissa voi edistyä ja oma status nousee mitä paremmin jostain lajista suoriutuu. Kai se on aika sama kuin jos pelaisi oikeasti jotain tai urheilisi. Ei niissäkään harrastuksissa yleensä mitään järkeä ole, ainakaan aikuisen näkökulmasta katsottuna.

Konsolin sai viime jouluna ja pelaa sitä epäsäännöllisesti. Pelin saatuaan tietysti pelasi melkein joka päivä vähän mutta sitten kyllästyi.



Nyt oli 2kk tauko ja on nyt vasta innostunut uudelleen.



Peleissä meillä noudatetaan ikärajoja. Poika pelaa sport pelejä ja esim. Autot ja Toy Storypelejä. Luulen että poika tykkää pelata niitä koska tuntee onnistumisen riemua kun on vaikka "sammuttanut tulipalon" ja saa olla sankari :) Ajaa kovin autoilla kuvitella olevansa "maailman pelastaja"



Peleissä voit siis hetkellisesti olla sankari ja onnistua. Ja onhan se kivaa ajanvietettä. Meillä vanhemmat ei pelaa pelikoneita, ollaan enemmän lautapelikansaa ja niitä pelaammekin paljon perheen kesken.



En ole tuntenut että peliaikaa pitäisi rajoittaa mitenkään, pelaa niin kauan kuin jaksaa joka ei tuntia enempää ole. Lapsella ei ole televisiota huoneessaan vaan pelaa "yhteisellä" telkkarilla joten tässä pystyy paremmin valvomaan kauanko peltaan ja itse ei jaksa myöskään kauaa katsoa pelaamista. Uskon että monen lapsi "unohdetaaan" helposti omaan huoneeseen pelaamaan.

tosiaan noudatetaan hyvin vaihtelevasti ja jo alakouluikäiset tuntuvat pelaavan näitä K16 ja K18 pelejä, vaikka ne eivät totisesti ole sen ikäisille sopivia. Toisissa perheissä ikärajoja tosin noudatetaan tarkasti. Voi olla, että ikärajoja ei pidetä perusteltuina ja siksi niitä katsotaan läpi sormien. Onko teidän keskustelijoiden mielestä pelien ikärajat kohdallaan, kun olette tutustunut peleihin?

Suurin pelaajaryhmä ei suinkaan ole nuoret tai lapset, vaan aikuiset miehet! Naisten osuus kasvaa jatkuvasti myös. Mm. Japanissa peleillä kuntoutetaan vanhuksia onnistuneesti, eli vanhuksetkin voivat olla kohderyhmä peliyhtiölle.

Peleissä voit siis hetkellisesti olla sankari ja onnistua.



Hyvin sanottu. Onnistumisen elämykset ovat merkittävä osa lasten (ja aikuisten) pelikokemusta.

Suurin pelaajaryhmä ei suinkaan ole nuoret tai lapset, vaan aikuiset miehet! Naisten osuus kasvaa jatkuvasti myös. Mm. Japanissa peleillä kuntoutetaan vanhuksia onnistuneesti, eli vanhuksetkin voivat olla kohderyhmä peliyhtiölle.

Pelaajien keski-ikä taitaa olla tällä hetkellä 37 vuotta, joten pelkästään lasten puuhastelusta pelaamisesta ei ole kyse.

Aloitin itse pelaamisen 8-vuotiaana, mieheni samoihin aikoihin. Nyt aikuisina ja perheellisinä pelaamme lähes päivittäin ja harrastamme pelejä laidasta laitaan (konsolipelit, tietokonepelit, lautapelit..). 5-vuotias lapsemme pelaa hyvin harvoin, silloin lähinnä lapsille suunnattua tasohyppelyä tai rakentelupeliä. Lautapelejä pelaamme porukalla lähes viikottain.



Ikärajat ovat tarpeellisia ja niiden valvomista pitäisi lisätä. Moni vanhempi ei ymmärrä että tulee ostaneeksi lapselleen pelin, jossa pelkkä muiden ampuminen tms. on vain jäävuoren huippu- taustalla voi olla erittäin synkkä sivutarina tai pelimaailma, kauhueffektejä sekä rikollisuutta (huumeet, seksi jne.). Miehelläni on pari peliä, joista paljastuu ajan myötä aikuistakin shokeraavia piirteitä...ja näitä pelejä on ostettu alaikäisille, olen itsekin nähnyt.

tosiaan noudatetaan hyvin vaihtelevasti ja jo alakouluikäiset tuntuvat pelaavan näitä K16 ja K18 pelejä, vaikka ne eivät totisesti ole sen ikäisille sopivia. Toisissa perheissä ikärajoja tosin noudatetaan tarkasti. Voi olla, että ikärajoja ei pidetä perusteltuina ja siksi niitä katsotaan läpi sormien. Onko teidän keskustelijoiden mielestä pelien ikärajat kohdallaan, kun olette tutustunut peleihin?

K16 on useimmiten aika turha, koska yläkouluikäiset käyvät paljon rajumpaa materiaalia läpi esimerkiksi historian ja äidinkielentunneilla (meidän yläkoululaiset on viety katsomaan aika rajua alkoholismia ja raikauksia teatterissa ja pantu osallistumaan juutalaisvainoihin museossa sekä vainoajina että vainottuina ja seuraavaksi koulu aikoo viedä ne katsomaan näsilinnan taistelua, jossa niiden ikäiset pikkupojat tappaa toisiaan. Siis koulu vie - minä en itse olisi vienyt, mutta en sitten vastustanutkaan, kun noihin projekteihin käytettiin koulussa viikkokaupalla aikaa. Useimmat tietokonepelit on oikeasti aika kevyttä kamaa tuohon nähden) Totuus on, että yläkoululaiset useimmiten altistuvat tuolle ja pahemmalle materiaalille jokatapauksessa ja se pitää vain käsitellä sillä tavalla, että altistuksesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Yksi hyöty on se, että nuori oppii itse arvioimaan, mitä ei halua tehdä ja nähdä.

Alakoululaisten kohdalla juttu on toki aika lailla toinen. Heidän suojelemisensa on vielä mahdollista, heitä ei vielä tarvits opettaa käsittelemään näitä asioita.

Teillä on muuten tosi ongelmakeskeinen lähetymistapa peleihin. Parasta, mitä te olette maininneet niistä, tai mitä tuolla aloitusviestissä mainitulla saitilla niistä todetaan, on että ne voivat olla mukavaa ajanvietettä. Tutkimusten mukaan pelaamisesta on kuitenkin myös huomattavaa hyötyä aivojen, motoriikan ja psyyken kehitykselle.

kuten olette tuoneet esiin. Niistä voi oppia paljon uutta ja saada liikuntaakin. Hyvä pointti oli sekin, että lapset "unohdetaan" omaan huoneeseen pelaamaan. Pelit eivät aina sovi lapsenvahdiksi vaan vaikka teknisesti lapset osaavat koneita käyttää tarvitsevat he pelimaailmassa ja siellä kohtaamiensa asioiden käsittelyssä aikuisten tukea.

Teillä on muuten tosi ongelmakeskeinen lähetymistapa peleihin. Parasta, mitä te olette maininneet niistä, tai mitä tuolla aloitusviestissä mainitulla saitilla niistä todetaan, on että ne voivat olla mukavaa ajanvietettä. Tutkimusten mukaan pelaamisesta on kuitenkin myös huomattavaa hyötyä aivojen, motoriikan ja psyyken kehitykselle.

Kun kyseessä on projekti, jonka tavoitteena on ehkäistä pelaamisesta johtuvia haittoja, joudumme keskittymään myös tuohon ongelmapuoleen. Toki tiedämme, että pelaamisessa on paljon positiivisia puolia ja se voi olla pelaajalle tärkeä ja arvokas harrastus. Toisaalta etenkin lapsista puhuttaessa on hyvä tiedostaa myös niitä riskejä. Molemmat puolet mahtuvat saman ilmiön alle.

on pelannut yhdessä lastensa kanssa? Itse olen ainakin huomannut, että sen lisäksi, että se on hauskaa, oppii siinä myös uutta lapsestansa.

Meilla mies on pelannut lapsesta asti strategiapeleja ja into on tarttumassa tyttareemme. Meilla ei siis ole eika tule pelikonsoleja, liikuntaa harrastetaan ulkona vapaasti tai ohjatusti, ja pelaaminen on yhteista ajankulua.



Tietokonepeleista meita viihdyttaa talla hetkella Vampire Physics - tarpeeksi helppo 6-vuotiaalle ja samalla voidaan miettia muotojen liikeratoja ja missa jarjestyksessa kannattaa edeta kentalla.



Lautapeleja meilla on paljon ja pidamme myos sanapeleista - erityisesti Snatch-pelista, jossa sanojen luomisen lisaksi niita varastetaan kaverilta.

Mina ja mieheni olemme kiinnostuneet lahinna strategiapeleista ja matemaattisten pulmien ratkaisemisesta, joten ikarajat eivat kosketa meita muuten, kuin siina, etta jotkut pelit ovat viela liian monimutkaisia kuusivuotiaalle tyttarellemme. Han ei siis pysty muistamaan koko saantoviidakkoa.

toivoisivat vanhemmista pelikavereita, mutta ajattelevat ettei vanhempia kiinnosta.

Me lopettelemme täältä nyt ja uusi EHYT ry:n keskustelu jälleen kahden viikon kuluttua. Hyvää kevättä kaikille ja mukavia pelejä yksin sekä yhdessä perheen kanssa!