Olen 24-vuotias ja liian vanha äidiksi

Olisiko kannattanut 'elää' ennen lapsien hankkimista

Jos pitäisi kirjoittaa totaalisen turhien asioiden Top 10, niin jälkiviisastelu pääsisi sille listalle heittämällä.

Maito on jo lattialla, imeytynyt mattoon, ja matto homeessa. Oiva paikka piikitellä, mitä olisi kannattanut tehdä silloin kun se vielä oli mahdollista.

aikuistua kunnolla. Sinunkin tekstistäsi saa sen käsityksen ihan selkeästi.

vähän harrastaa liikuntaa sekä jotain omaa mieltä kohentavaa harrastusta, että pääsisit tuosta väsymyksestä?



ei ole normaalia



terv. 42 v virkeä äiti työelämästä

mikä nykyajan nuoria oikeen vaivaa?

ihmettelee kohta 50 v viiden 8-18 v lapsen äiti

Olen opiskellut, saanut suuren perheen, käynyt töissä ja haaveilen kouluun menemisestä.

Kenties iltatähdestäkin joskus 10 vuoden kuluttua? ;)



Työelämässä toivon olevani vaikka 70- vuotiaana. Jos joku ei palkkaa minua tai pidä töissä niin voisi perustaa oman firman. :D

Esikoisen sain 20-vuotiaana ja olisi pitänyt heti perään tehdä toinen. Nyt olen melkein 30, kun pääsen työelämään, kun tein toisen kesken opiskelujen. Hemmetti, en yhtään edes odota vauva-arkea, kun tuntuu että nyt on niin helppoa enkä millään enää "tässä iässä" jaksa pikkuvauvaa hoitaa. Ehkä olen henkisesti sitten vanhempi, mutta tuntuu, että kroppakin on väsyneempi nyt kuin ekalla kerralla?

Jo on kroppa päässyt huonoon kuntoon jos meinaa ettei kroppa enää jaksa, suorastaan säälittävää.

Kaltaisesi esimerkit suosivat kyllä lastenhankinnan luvanvaraistamista ja ehdoksi jonkinlaista elämän suunnittelua. Ei varmasti ole helppoa 30v jos ei ole sen enempää työuraa tai koulutusta.

PS. ei niitä nappuloita ole pakko imettää kouluikään, ehkä kannattaisi hieman panostaa oman itsensä kehittämiseen jo aiemmin niin ei tule karuja yllätyksiä.

24-vuotiaana? Jaah, mene lääkärin pakeille, ei liene normaalia väsymystä.

Provoon vastaan provolla.

minkä lisäksi potkunyrkkeilen ja käyn kuntosalilla. Vatsalihakset siis näkyvät ja fyysinen kuntoni on hyvä. Koko perheen ruokavaliosta on huolehdittu alusta saakka kunnolla jo ihan mieheni ammatinkin puolesta.



Uskon, että tämä on enemmänkin henkistä. Painoni on noussut viisi kiloa ensimmäisen neljän kuukauden aikana, oloni on vetämätön, muutkin raskausoireet ovat huomattavasti voimakkaampia ja vauva-arki ei tunnu yhtään houkuttavalta. Välillä salaa ajattelen, ettei olisi pitänyt toista edes tehdä. Raskausviikkoja on nyt siis jo 18, joten alkuraskauden piikkiin en voi enää laittaa. Neuvolan mukaan kaikki arvoni on ok.



Onko täällä ketään, joka olisi tuntenut samoin ja selviytynyt siitä?

Ihan iästä riippumatta niin selibaatti tai kunnon ehkäisy niin ei tartte marista...

Ja ei ne lapset mihinkään katoa vaan olet äiti aina ja ikuisesti...varmasti huolta ja murhetta riittää vaikka lapset olisi jo isoja. Niin ja paljon iloa :)

olet jo todella iäkäs. Pistä eläkepaperit vetämään.

TUNNEN itseni liian vanhaksi. Nuorena äitinä olin niin haltioissani lapsen saamisesta, että jaksoin herätä, imettää, ulkoilla ja ihmetellä. Aloitettuani opiskelun olen orientoitunut jo aivan toisenlaiseen elämään. Nyt tuntuu, etten enää kertakaikkiaan jaksa vauva-arkea, imetystä, synnytystä, palautumista... Tarvitsen valtavasti enemmän unta kuin 20-vuotiaana.



Tiedän, että olen vasta 24. Tämä tunne on tullut vasta raskauden aikana, enkä ole siitä kenellekään puhunut, koska tiedän miten naurettavalta ja tyhmältä se kuulostaa. Täällä kuvittelin jonkun edes voivan ymmärtää.



ap

taidat olla masentunut ja tyytymätön ratkaisuusi hankkia perhe liian aikaisin.

myöhästä rykiä kun on paskat housuissa.

Ei tuntuisi niin pahalta lasten kanssa oleminen ja lapsiperheen arki, jos tietäisi, että on ehtinyt nähdä opiskelu- ja työelämää ennen lapsia :).



Tiedän ihmisiä, joille lasten hankkiminen nuorena kesken opiskelujen on sopinut - ovat saaneet useammankin tutkinnon valmiiksi ja päässeet työelämään kiinni nuorena lapsista huolimatta, mutta kaikista nuorena lapsia saaneista ei sitten ehkä ole siihen. Nyt kun olet lapsia kuitenkin hankkinut, niin ota huomioon, että sinun pitää jaksaa olla äitinä vielä aika kauan. Miten meinaat tuolla asenteella pärjätä yli kolmekymmpisenä, kun lapsesi ovat ihanimmassa teini-iässä, jos nyt jo olet vanha ja väsynyt?

Uskon, että tämä on enemmänkin henkistä. Painoni on noussut viisi kiloa ensimmäisen neljän kuukauden aikana, oloni on vetämätön, muutkin raskausoireet ovat huomattavasti voimakkaampia ja vauva-arki ei tunnu yhtään houkuttavalta. Välillä salaa ajattelen, ettei olisi pitänyt toista edes tehdä. Raskausviikkoja on nyt siis jo 18, joten alkuraskauden piikkiin en voi enää laittaa. Neuvolan mukaan kaikki arvoni on ok.

Onko täällä ketään, joka olisi tuntenut samoin ja selviytynyt siitä?

Silloin tuntuu tuolta, ei se liity ikään. Kyse on hormooneista ja tuo on ihan normaalia siinä missä sellainenkin raskaus, jossa tuntuu energiseltä. Raskautesi on vain erilainen kuin ensimmäisesi. Ihan yhtä hyvin olisi voinut mennä toisin päin (kuten itselläni).

Tsemppiä. Nuku jos nukuttaa. Lepää, kun väsyttää. Kyllä se joskus sitten helpottaa.

Tämäkö määrittelee hyvän äidin?