Varhaisteinin raivokohtaukset

halailua auttaa

halailua auttaa

Kimpoaa sylistä halailun jälkeen kuin kumipalla huutaen pois. Alan epäillä että lapsi on jopa saanut liikaa huomiota ja hyppii vanhempansa silmille sen vuoksi. Otan puheeksi rauhallisella hetkellä tämän käytöksen ja mahdolliset seuraamukset. Jopahan kohta naapuritkin soittavat poliisit tai sossun tädit tämän huudon takia meille.

ap

Tyttö hakee myös rajaa, miten pitkälle voi raivossaan mennä, joten sen rajan on tultava vastaan. Ei lyömistä, ei ovien ja kalusteiden rikkomista.

Tyttö hakee myös rajaa, miten pitkälle voi raivossaan mennä, joten sen rajan on tultava vastaan. Ei lyömistä, ei ovien ja kalusteiden rikkomista.

Mitä tehdä täysin hallintansa menettäneelle ihmiselle, jota ei väkivalloin saisi maahankaan painaa ja täten rauhoittaa?

Kyseessä kohta 12 v tyttö, jonka kanssa olen todella vaikeuksissa tällä hetkellä. Olen siis YH. Lapsi isällään välillä ja siellä käyttäytyy asiallisesti, mutta kotiin palattuaan raivo ikäänkuin purkautuu. Eilen oli jo koulusta tullessa täynnä "pyhää vihaa". Huuto alkoi siitä, kun lattialla oli jokin lehti unohtuneena (hänellä välillä myös neuroottisia siivousvimmakausia). Järkyttävä huuto ja inkutus alkoi. Itki silmät punaisena, vapisi ja sätki. Menin saunaan rauhoittumaan, tuli perässä ja naaman punaisena huusi edessäni. Sitten alkoi lyödä. En reagoinut mitenkään, jolloin lyöminen ja potkminen jatkui ja jatkui. Sanoi, että annan minun olla rauhassa. Laitoin oven lukkoon ja menin itkien istumaan saunan lauteilla. Hän löi jollain esineellä nyrkin kokoisen reijän kylppärin oveen. Tämän jälkeen tilanne rauhoittui ja meni sohvalle makaamaan. Olen todella epätoivoinen. Pystyin sentään hillitsemään itseni mutta pelkään mihin tämä vielä johtaa. Onko tämä normaalia?

syyllistää, mutta ton ikänen varmasti suree erossa olemista isästä.hänelle on tosi hyvä nähdä isää, niin kuin teettekin. nuori nainen kaipaisi molempien hyväksyntää ja kehuja kasvaakseen vahvaksi aikuiseksi, tue kaikin keinoin. entisiäkin haavoja hänellä on , niinkuin kaikilla. outohan tuo olisi jos mitenkään eiikinä reagoisi, mielestäni hyvä että tuska purkautuu aikuisen aikana ulos , mutta paikkoja ei tarvi särkeä. voimia ja normaali lapsi on , t monen äiti.

Itse olen tulkinnut asian niin, että isänsä luona on kovempi kuri eikä uskalla olla oma äkkipikainen itsensä (näkee isäänsä kyllä usein, joten ei ikäväsät kyse). Kun tulee kotiin niin usklataa kaikki patoutuneet tunteet purkaa minuun, äitiinsä. Keinot vain alkaneet olla melko rajut ja koettelvat minunkin hermojani. En ole lehmän hermoilla itsekään varustettu. Olen jo ajatellut tilata ajan kasvatusneuvolaan. Voimavarani ovat lopussa.

on ehdottomasti hyvä idea käydä esim. perheneuvolassa juttelemassa. Ihan yksinkin voisi auttaa, mutta myös tytöllesi se voisi tehdä hyvää.



Esiteinin ja teinin raivarit ovat minulle tuttuakin tutumpi asia, joten iso vertaistukihalaus sinulle täältä!



Tuo lyöminen ja oveen reiän hakkaaminen on sellainen asia, joka pitäisi saada jollakin konstilla hallintaan. En valitettavasti osaa siinä sinua auttaa. Suosittelen kuitenkin, että jaksat pysyä edelleen rauhallisena, vaikka se varmasti on vaikeaa. Mutta yritä myös jaksaa ottaa vastaan tytön raivo ja toistaa toistamasta päästyäsi, että ymmärrät, että tytöllä on paha olla, mutta että sitä ei saa purkaa lyömiseellä/rikkomisella. Anna tytön huutaa, itkeä, raivota, mutta tee selväksi, että et hyväksy lyömistä.



Olet varmaan oikeassa siinä, että tyttö uskaltaa purkaa patoutuneet tunteet sinuun. Sehän on hyvä asia. Nyt vain yrität jaksaa sen kestää. Ja juttele tytön kanssa silloin, kun hän on rauhallinen ja/tai hyvällä tuulella. Kerro miltä sinusta tuntuu, kun hän raivoaa ja varsinkin kuinka ikävää on, että hän lyö. Muista myös kehua häntä paljon, itsetunto on tuossa iässä usein alhaalla murrosiän muutosten myötä!



t. 14-vuotiaan erittäin rajua murrosikää läpikäyvän tytön äiti

Voimia!

Oletko varmistanut, ettei koulussa tai muualla ole kiusaamista? Meillä lapsi oli samanlainen, paitsi ikinä en antanut lyödä, eli estin pitämällä kiinni. Sitten en enää jaksanut, tilasin lääkäriin ajan ja lapsi sai pikaisen lähetteen psykiatrille, josta vyyhti lähti selviämään. Nykyään lapsi on oma itsensä, kiihtyy kyllä nollasta sataan edelleen, mutta ilman silmitöntä raivoa.

Ja siitä, että joku muukin kokenut samaa. Ehkä lapseni ei olekaan päästään vialla, kuten olen joo alkanut välillä miettiä. Murrosikä voi olla ilmeisen vaikeaa, itselläni oli helpompi selvästi.



ap

että otat tyttärestä voimahalin kun alkaa riehumaan, ja tyynnyttelet "ei mitään hätää, äiti on tässä". Sitten kun rauhoittuu niin kysyt miltä tuntuu, miksi hermostuit ja että olet hänen tukena ja auttamassa. Itse pitää pysyä rauhallisena ja määrätietoisena, olla ns. ohjat käsissä, niin teini voi tietää että voi luottaa.



Tuossa sinun kuvaamassa raivokohtauksessa pakeneminen ei toimi, hän halusi vain huomiota. Sinun olisi pitänyt saada hänet rauhoiteltua ja näyttää läheisyyttä ja välittämistä eikä vain miettiä omaa oloa.

Olisi kiintoisaa tietää millä keinoin tuosta kaikesta selvisit sillä itsellä tuo sama tilanne