Lue keskustelun säännöt.
Mitä et antaisi koskaan lapsellesi anteeksi?
03.03.2012 |
Itse ajattelen niin, että omalle lapselle annan kaiken anteeksi. En tietenkään hyväksy, mutta minusta jokaisella on oltava joku jonka puoleen voi aina kääntyä ja jonka tukeen voi luottaa vaikka mitä tapahtuisi tai olisi tehnyt mitä. Eli olisin omani tukena vaikka olisi tappanut jonkun tms.
En tarkoita sitä että kasvattaisin siihen ettei teoilla ole seurauksia. En ole edes kertonut tätä periaatettani, mutta omaani en hylkää. Asenteeni juontaa juurensa siitä että omat vanhempani eivät ole olleet tukenani missään, ovat jopa haukkuneet minua kavereilleni. Päätin olla omani tukena aina ja kaikkialla.
Miten te ajattelette?
Kommentit (14)
Tai pahoinpitelisi hänet. En usko, että voisin antaa anteeksi, vaikka syyllisyydestä leijonan osan itse kantaisin (kokisin, että minun syyni).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos lapseni tappaisi sisaruksensa tai oman isänsä tai mummonsa/vaarinsa, en todellakaan antaisi anteeksi enkä koskaan tulisi hyväksymään tekoa.
Vahinko on eriasia, mutta jos tahalleen tekisi ja mitä vanhempi olisi, varmasti olisi vaikea yrittää enöä samoin kohdella kuin ennen.
raiskaus, pedofilia, tappo ym. tuli näin äkkiseltään mieleen
olin aivan kauhea murrosikäisenä. Poltin ja join paljon, harrastin irtosuhteita jostain ysiluokalta saakka ainakin 4-5 vuotta. Toki sitä ei koskaan käsitellä, mikä ajoi tuollaiseen. "mitään tekoa ei ollut sillä, että äitini itse ryyppäsi pe-su joka vkl ja pahoinpiteli aina humalassa". Kun sehän oli aina minun oma vika, sekä äidin juominen että lyöminen... Ja ajoittain, vielä 20 vuoden jälkeen minun kauheuteen palataan yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka olen ihan eri ihminen, en juo, polta, elelen vain tavallista työssäkäyvän perheenäidin arkea.
Eli asioilla on aina taustat ja ne taustat voi olla joskus lieventäviä tekijöitä. Itse en voisi kuvitellakaan hylkääväni lasta hänen tekojensa vuoksi. Mutta teosta riippuen anteeksiantaminen voi olla vaikeaa..
sisaruksensa tappamista tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Tai myöhemmin sitten lastensa... Monen muunkin asian kohdalla olisi vaikea ja pitkä tie mutta näiden kohdalla mahdotonta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tuo oman sisaruksen tai vanhemman tappaminen voisi kyllä olla mahdoton antaa anteeksi.
Minun kotonani aikoinaan kasvatustyyli oli tyyliä "tee sitä-tätä-tota, niin lennät ulos kuin leppäkeihäs" eli uhkailtiin milloin mistäkin. Ja ihan nössö teini olin. Mies taas kasvoi kodissa, jossa sanottiin, että kotiin saa aina tulla. Tätä appivanhempien mallia käytämme siis mekin.
olin aivan kauhea murrosikäisenä. Poltin ja join paljon, harrastin irtosuhteita jostain ysiluokalta saakka ainakin 4-5 vuotta. Toki sitä ei koskaan käsitellä, mikä ajoi tuollaiseen. "mitään tekoa ei ollut sillä, että äitini itse ryyppäsi pe-su joka vkl ja pahoinpiteli aina humalassa". Kun sehän oli aina minun oma vika, sekä äidin juominen että lyöminen... Ja ajoittain, vielä 20 vuoden jälkeen minun kauheuteen palataan yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka olen ihan eri ihminen, en juo, polta, elelen vain tavallista työssäkäyvän perheenäidin arkea.
Eli asioilla on aina taustat ja ne taustat voi olla joskus lieventäviä tekijöitä. Itse en voisi kuvitellakaan hylkääväni lasta hänen tekojensa vuoksi. Mutta teosta riippuen anteeksiantaminen voi olla vaikeaa..
Jos ei, kovasti voimia sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tyttäreni viettelisi mieheni (eli isäpuolensa) en varmasti antaisi koskaan anteeksi vaan heittäisin kaudulle!
anteeksi antaminen olisi vaikeaa, tyyliin Breivik. Myös raiskaus ja pedofilia koettelisivat äidin rakkauttani aika tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin tuota pedofiliaa ja massamurhia. En tietenkään hyväksy semmoisia, mutta jos oma lapseni tekisi niitä, olisin silti tukena. En hylkäisi häntä, vaan koettaisin auttaa eteenpäin.
että omalle lapselle sitä antaisi liki kaiken anteeksi. Eli olisin tukena vaikka olisi tappanut jonkun, aivan kuten ap sanoi.
Mutta ennen kuin luin muiden vastauksia, niin minulle tuli aivan sama mieleen, että jos lapsi tappaisi oman sisaruksen, niin kyllä siinä olisi hyvin vaikeaa se tukeminen ja enteeksianto. Ja tuli sitten mieleen myös, että ap:llä taitaa olla vain yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tyttäreni viettelisi mieheni (eli isäpuolensa) en varmasti antaisi koskaan anteeksi vaan heittäisin kaudulle!
Sunkaltaisen ihmishirviön ei kuuluisi olla äiti, sori nyt vaan.
Juuri tuollainen äidin pitää ollakin, peruskallio, aina lapsele turvana.
Itselläni myös paska lapsus, väkivaltaa ja laiminlyöntiä, ja pahimpana piittaamattomuutta, eli ei voinut kertoa huolista, ei saanut tukea vaan aina haukkuttiin, vähäteltiin ja ivattiin.
Kun sain lapsen, oma lapsuus nousi pintaan ja kävin terapiassakin. Tunnekylmä äitini ei ole ikinä sylitellyt, kehunut, hellinyt tai sanonut mitään positiivista. Kun sanoin äidilllni (kauniisti, en syytellen) että haluaisin puhua lapsuudestani ja kasvatuksestani, niin äitini veti kilarit, haukkui minut pystyyn ja laittoi välit poikki.
Välit ovat ollet poikki viisi vuotta, olen tullut puolitiehen vastaan, ei auta. Äitini ei ole nähnyt lapsiani lainkaan, ovat hänen ainoat lapsenlapset.
Vain narsisi on niin sairas että "ei anna anteeksi" lapselleen sitä, että lapsella olisi tarve käydä läpi lapsuutensa kokemukset.
Siihen nähden mitä muut vastasivat, äitini on aika pienestä asiasta ns anteeksiantamaton: (
Tai pahoinpitelisi hänet. En usko, että voisin antaa anteeksi, vaikka syyllisyydestä leijonan osan itse kantaisin (kokisin, että minun syyni).