Lue keskustelun säännöt.
Kyllä, minä poltan tupakkaa.
03.03.2012 |
Ja ei, en ajatellut juuri nyt lopettaa.
Sen olen kertonut myös työnantajalleni ja työterveyslääkärille. En ole selitellyt, en keksinyt mitään tekosyitä. Ei ole motivaatiota. Se siitä.
En voi silti mennä lääkärille näyttämään kipeää polveani ilman saarnaa siitä, että varmasti tämäkin vaiva helpottaisi, jos vaan lopettaisin tupakoinnin. (Ja ei, ei helpottaisi, olen sen polven loukannut aikanaan, eikä edes tupakilla ollut osuutta asiaan. Leikattu kerran.)
En polta töissä (ruokatuntini on palkaton, joten silloin teen mitä huvittaa)
Mutta sehän ei estä ottamasta tupakointia puheeksi joka toisessa kurvissa. En koe tarvetta keskustella asiasta tällä haavaa, mutta keskusteltavahan se on. Tiedän tutkimukset ja joo, se tappaa mun ennemmin tai myöhemmin. Ja mikä pahinta, kerran asiakas näki mun polttavan tupakkia (vapaa-ajallani). Hän vain sattui mulle mainitsemaan muussa tilanteessa asiasta, kun ei aiemmin tiennytkään mun polttavan. Noh, ei ollut kysynyt. En mä valehtele, jos suoraan kysytään, mutta ei mulla ole tarvetta sitä kaikille kailottaakaan.
Ehkä lopetan vielä joskus, eikä se tule tälläkään kertaa olemaan helppoa. Olen polttanut 13-vuotiaasta saakka poislukien raskausajat. Imetyksen lopuilla olen aina retkahtanut uudestaan. Eikä se lopettaminen jumaliste kertaakaan ole ollut helppoa. Tekis mieli kumauttaa kupoliin jokaista, joka tulee "tsemppaamaan" mua lopettamaan, kun hänkin kerran lopetti, eikä ollut ees vaikeeta. No kivat hälle, jos ei ollut vaikeeta. Mä muutun suohirviöksi ja mulla naksahtaa päässä joka toinen tunti ilman tupakkaa. Miksi seuraava kerta tekisi poikkeuksen?
Miksi hemmetissä mun tupakointini on niin jumalattoman vaikea asia joillekin ihmisille? MIKSI? Muutenkin nykyään pitäs kai hävetä silmät päästää, kun kehtaa moisia tarvikkeita edes ostaa.
Ja ei, en tarvitse nyt tietoa Champixeista tai Nicoretteista tai vastaavista. Kunhan puhisen.
Kommentit (6)
Mulla autto se, kun tapasi nykyisen mieheni, ja ei ollut kiva kulla kuinka pahalle haisen, tai kuinka pahalle mun henki haisee ja toista kun rakastaa..... niih... noh tuosta on nyt vuosia, ja enpä halua haista pahalle enää ikinä.
Sitä se rakkaus teettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kohta 30v ja olen polttanut 11v miinus raskausajan+ imetyksen.
Ihan samoja kokemuksia ja tuntemuksia. Tupakointi ahdistaa minua itseänikin, koska tiedän riskit ja tiedän paheksunnan.
En pystynyt lopettamaan heti plussattuani, vähentämään kyllä.
Meni 0-5tupakkaa päivässä, pari kk vasta ennen synnytysä lopetin kokonaan.
Imetän, ja se on ainut syy olla ilman tupakkaa.
Kuitenkin nyt (poika on 7kk) olen pari kertaa ollut pidempään poissa (n3h) ja silloin olen tupakoinut koska minä haluan!
Ja heti kun tuo poika luopuu tissistä niin minä menen ostamaan itselleni tupakkaa.
Minä en halua lopettaa kokonaan!
Ja tottakai saa kuulla että nyt olisi niin helppoa lopettaa kun olen jo päässyt alkuun..
Hitto, pärjään ilman vain koska tiedän että kohta saan taas tupakoida!
Täällä kanssa yksi joka EI HALUA lopettaa.
ja ihan samanlaista kohtelua saan. Tosin syön työpäivän aikanakin ruokiksella.
On se vaan hassua, että flunssassa hoikat työkaverit ovat saaneet jostain viruksen ja minulla flunssa johtuu ylipainosta.
Jos se on jollekin ongelma (olen tehnyt selväksi, että mulle ei asiasta kannata jauhaa) niin miettiköön keskenään miksi itse kiskoo 10 kuppia kahvia päivässä tai mussuttaa pullaa jälkkäriksi. Olen 32 v. ja mielestäni minulla on oikeus polttaa, siihen on kenenkään turha puuttua.