Lue keskustelun säännöt.
Jätetyn katkeruus
14.11.2026 |
Ystävälleni tuli avioero. Ero ei tullut täysin yllätyksenä ja ystäväni oli se jätetty osapuoli. Ymmärrän, että ero järkyttää, mutta alan pikkuhiljaa kyllästyä ainaiseen exän haukkumiseen. Luultavasti myös ystävässäni oli jotain vikaa, ettei liitto toiminut. Olen huomannut, että alan tavallaan "asettua jättäjän puolelle", onko teille muille käynyt samaa ilmiötä?
Kommentit (16)
Ex-miestä ei kannata ymmärtää, häntä kannattaa käydä potkaisemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunnista ilmiötä. Olen aina osannut ja jaksanut kuunnella ystävieni murheita ja suruja ja aina olen ollut heidän puolellaan. Joo, samaan aikaan ymmärrän että kuulen vain toisen puolen tarinasta, mutta AINA olen ystävieni puolella.
Aika auttaa. Ja vaikeat tilanteet myös kertovat ketkä niitä ystäviä oikeasti ovat.
Vierailija kirjoitti:
En tunnista ilmiötä. Olen aina osannut ja jaksanut kuunnella ystävieni murheita ja suruja ja aina olen ollut heidän puolellaan. Joo, samaan aikaan ymmärrän että kuulen vain toisen puolen tarinasta, mutta AINA olen ystävieni puolella.
Aika auttaa. Ja vaikeat tilanteet myös kertovat ketkä niitä ystäviä oikeasti ovat.
Minä en ymmärrä asioissa kieriskelyä. Tottakai erotilanteet ovat elämän jopa vaikeampia hetkiä, mutta kyllä niistä mielestäni pitää päästä yli. Ja yli ei pääse, jos ei tunnusta tosiasioita ja jatka elämää. Eksää saa (ja ehkä pitää) vihata alkuun, mutta sitten on mentävä yli ja eteenpäin. Ei tarvitse olla ystävä, mutta haukkuminen yms. pitää jossain vaiheessa lopettaa.
Siinähän vain nöyryyttää itseään kun exää haukkuu loputtomiin, eikä pääse asiasta irti vuosienkaan päästä.
Oma eksäni hyppäsi narsistin matkaan. Huomasin heti, miten epäterve suhde oli ja kerroin, että tuosta ei hyvää seuraa. Jätetyn ulinaksi se tietysti tulkittiin, mutta olin oikeassa! Kieltämättä sain tuosta mielihyvää. Nykyisistä hänen suhteistaan en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
En tunnista ilmiötä. Olen aina osannut ja jaksanut kuunnella ystävieni murheita ja suruja ja aina olen ollut heidän puolellaan. Joo, samaan aikaan ymmärrän että kuulen vain toisen puolen tarinasta, mutta AINA olen ystävieni puolella.
Aika auttaa. Ja vaikeat tilanteet myös kertovat ketkä niitä ystäviä oikeasti ovat.
Kymmenen vuoden parisuhteessa voin sietää ystävän valituksia korkeintaan kolmen vuoden ajan. Jos ystävän tuska johtuu lyhytaikaisesta, tilapäisestä suhteesta, on parasta olla toistamatta omaa uhriutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä löydän kaltaisesi ystävän? Saako muiden tuskan kuunteleminen sinut tuntemaan olosi ylemmyydentunteiseksi, vai onko kyse ylitsevuotavasta myötätunnosta tai särkymättömästä siteestä? Kuinka monta vuotta suomalaiset voivat sietää ystävän nalkutusta sotkeutumatta omiin ongelmiinsa? Jokaisella on rajansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunnista ilmiötä. Olen aina osannut ja jaksanut kuunnella ystävieni murheita ja suruja ja aina olen ollut heidän puolellaan. Joo, samaan aikaan ymmärrän että kuulen vain toisen puolen tarinasta, mutta AINA olen ystävieni puolella.
Aika auttaa. Ja vaikeat tilanteet myös kertovat ketkä niitä ystäviä oikeasti ovat.
Minä en ymmärrä asioissa kieriskelyä. Tottakai erotilanteet ovat elämän jopa vaikeampia hetkiä, mutta kyllä niistä mielestäni pitää päästä yli. Ja yli ei pääse, jos ei tunnusta tosiasioita ja jatka elämää. Eksää saa (ja ehkä pitää) vihata alkuun, mutta sitten on mentävä yli ja eteenpäin. Ei tarvitse olla ystävä, mutta haukkuminen yms. pitää jossain vaiheessa lopettaa.
Niin, en ole eri mieltä. Siksi sanoinkin että aika auttaa. En henkilökohtaisesti tunne ketään joka ei olisi päässyt yli erostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunnista ilmiötä. Olen aina osannut ja jaksanut kuunnella ystävieni murheita ja suruja ja aina olen ollut heidän puolellaan. Joo, samaan aikaan ymmärrän että kuulen vain toisen puolen tarinasta, mutta AINA olen ystävieni puolella.
Aika auttaa. Ja vaikeat tilanteet myös kertovat ketkä niitä ystäviä oikeasti ovat.
Minä en ymmärrä asioissa kieriskelyä. Tottakai erotilanteet ovat elämän jopa vaikeampia hetkiä, mutta kyllä niistä mielestäni pitää päästä yli. Ja yli ei pääse, jos ei tunnusta tosiasioita ja jatka elämää. Eksää saa (ja ehkä pitää) vihata alkuun, mutta sitten on mentävä yli ja eteenpäin. Ei tarvitse olla ystävä, mutta haukkuminen yms. pitää jossain vaiheessa lopettaa.
Niin, en ole eri mieltä. Siksi sanoinkin että aika auttaa. En henkilökohtaisesti tunne ketään joka ei olisi päässyt yli erostaan.
Tunnen ainakin kolme naista, jotka ovat kamppailleet vuosien ajan päästäkseen eteenpäin. Kun yrität neuvoa heitä päästämään irti menneisyydestä, he syyttävät sinua empatian puutteesta.
Yksi ystäväni on juuri tällainen. Miehensä halusi avioeron, heillä oli kyllä mennyt pitkään huonosti ennen sitä. Ystäväni heittäytyi täysillä uhrin rooliin, hakkui eksänsä sukulaisilleen, lapsille, ystäville.. ymärrän kyllä alkuvaiheen järkytyksen, mutta en jaksa enää kuunnella. Varmasti ystäväni eksä olisi voinut toimia jotenkin toisin, mutta ei sillä ole enää väliä. En toki viitsi sanoa asiasta ystävälleni mitään, koska kuten sanottu "ystävän tehtävä on kuunnella". Mutta mielessäni ymmärrän jo ihan täysin tuota ystävän eksän ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi ystävä, jos en olisi ystävän puolella. Enkä olisi ystävä, jos en sanoisi, että on aika siirtyä eteenpäin elämässä, mikäli suruaika jatkuu loputtomiin, eikä muita puheenaiheita ole.
Varmaan ystävänä yrittäisin myös keksiä toisen elämään kaikenlaista pientä yhteistä aktiviteettia, joka saisi hänet unohtamaan surunsa. Jos tämäkään ei vähitellen tepsisi, olisi pakko alkaa ottaa etäisyyttä. En halua elämääni ihmistä, joka ei ymmärrä, että katkeruus myrkyttää kaiken ympärillään.
Usein toisen näkökulmaa ymmärretään vain siksi, koska on ystävä, sukulainen/läheinen. Se suhde toiseen ei silti muuta sitä, että yhtälailla hänkin voi olla se, joka on väärässä ja toiminut huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myönnän tuntevani katkeruutta. Katkeruutta siitä kuinka annoin kaikkeni ja kuinka kadotin lopulta itsenikin yrittäessäni pitää suhteen koossa. Ja silti tulin jätetyksi. Järjellä ajatellen tiedän että en olisi itsekään halunnut olla enää tuossa suhteessa. En ollut ollut onnellinen enää pitkään. Itse asiassa olin ollut todella onneton todella pitkään. Silti tunnen katkeruutta, koska koen niin monen asian niin epäoikeudenmukaisena.
Erosta on kaksi viikkoa niin antanette anteeksi. Enkä ole avautunut ystäville, avaudun täällä. Ja pääsen kyllä yli. Mutta just nyt, joo, tunnen katkeruutta.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän tuntevani katkeruutta. Katkeruutta siitä kuinka annoin kaikkeni ja kuinka kadotin lopulta itsenikin yrittäessäni pitää suhteen koossa. Ja silti tulin jätetyksi. Järjellä ajatellen tiedän että en olisi itsekään halunnut olla enää tuossa suhteessa. En ollut ollut onnellinen enää pitkään. Itse asiassa olin ollut todella onneton todella pitkään. Silti tunnen katkeruutta, koska koen niin monen asian niin epäoikeudenmukaisena.
Erosta on kaksi viikkoa niin antanette anteeksi. Enkä ole avautunut ystäville, avaudun täällä. Ja pääsen kyllä yli. Mutta just nyt, joo, tunnen katkeruutta.
Ja saat tuntea katkeruutta. Mutta kunhan tilanne ei ole enää vuoden päästä sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihminen ei pääse vuosikausiin yli erosta vaan haukkuu entistä kumppaniaan jatkuvasti jopa uusille tuttavuuksille, jotka eivät ole koskaan tavanneet exää, tällainen toiminta liittyy usein narsistisiin piirteisiin, epävakaaseen tunnesäätelyyn, epäluuloiseen kaunaisuuteen tai juurtuneeseen uhri-identiteettiin, mutta taustalla voi olla myös käsittelemätön erokriisi ja häpeä.
Tällöin puhuja ei yritä pilata kenenkään mainetta, vaan hän rakentaa tarinaa itsestään. Kun ihminen puhuu entisestä kumppanistaan jatkuvasti pahaa tuntemattomille, exä ei ole kuulijoille oikea ihminen vaan pelkkä tarinan roolihahmo, jonka avulla puhuja kiillottaa omaa sädekehäänsä ja kerää sääliä. Käytöksen taustalla on usein syvä tunne-elämän jumiutuminen, jonka vuoksi ihminen ei kykene päästämään irti kokemastaan vääryydestä ja häpeästä. Koska hän ei ole käsitellyt eroa, hän toistaa samaa vanhaa tarinaa yhä uudelleen uusille yleisöille saadakseen huomiota ja vahvistusta omalle uhrin roolilleen, tajuamatta kuinka irralliselta ja raskaalta se kuulostaa nykyhetkessä.
Ego kääntää sen just niin että se alkaa muuntelemaan sitä niin että se toinen oli syyllinen kaikkeen. Se jätetty tavallaan alkaa luomaan sellasta tarinaa itselleen jossa se tyyppi oli vaan tyhmä kun se käveli pois, vaikka oikeasti se teki luultavasti elämänsä parhaimman päätöksen.
Myöhemmin se näyttäytyy niin että se jätetty tulee puhumaan aina siitä suhteesta siihen sävyyn että no opetti se pari asiaa, en enää ikinä seurustele samanlaisen narsistin kanssa :D
Se on aika härskiä se miten se toimii
Eräs sukulaiseni hakkui eksäänsä vuosikymmeniä. Loppujen lopuksi kukaan ei jaksanut enää kuunnella ja kaikki alkoivat ymmärtää sitä ex-miestä.