Työkaverin lapsenlapsi harrastaa tavoitteellisesti ja

Meidän työpaikalla ei ole hetkenkään, siis hetkenkään rauhaa tästä prkleen aiheesta!

Isoäidit nyt tunnetusti hurahtaa ja höpsähtää näistä lapsenlapsistaan, ja kuten täälläkin saa välillä lukea, että valokuvia ja pikku sattumuksia saa kyllä kuunnella ihan riittämiin. Koettu on sukulaisen kohdalla.

Tämä isoäiti, 50+, on täysin hurahtanut lapsenlapsensa, 10+, tavoitteelliseen joukkuelajiin. Lajin huipulla tienataan kymmeniä miljoonia ja ollaan huippujulkiksia  ja tähän tähdätään nyt jo täysillä, eikä mikään muu ole vaihtoehto.

Kaikki päivät on leiriä, turnausta, valmentajia (huonoja) ja niiden suosikkeja, joukkueen suuntaa ja johtajia ja toisten pelaajien vanhempia, jotka on vissiinkin yhtä kunnianhimoisia hommassa.

Pliis, gimmi a break, pliis.

Ja mitkään puheenaiheen vaihtamiset ei onnistu, ei millään. Jokainen aasinsilta käytetään horjuenkin hyväksi, että pääsee viimeisimpään turnaukseen ja peliin ja mille leirille milloinkin mennään.

Välttelen nykyään yhteisiä kahvitaukoja tai mitään muutakaan. Olen kyllä mielessäni luonnostellut aika suoraa tekstiä aiheesta nimettömään kirjoitukseen, jonka jätän tämän työpöydälle sopivassa välissä.

Mitä tässä muutakaan voi tehdä? Muuta kuin odottaa n 10 vuotta, että alkaa näkyä ne tulokset, vai?