Haluan varoittaa sijoituksesta nimeltä Mining Race
On täysin varmasti huijaus. Vaikka siis miten paljon vakuuttavat, että on Bitcoin-louhintaa. Dubai ja arabiprinssit liittyvät asiaan, mutta niin myös aiempiin rug pull -huijauksiin liitetyt virolaisnimet.
Eli jos tällainen kiertue tulee lähikaupunkiinne, niin ei kannata mennä kuuntelemaan.
MIKÄÄN ei estä että aikanaan alustalle pääsy estetään ja kaikki Bitcoinit ja rahat, jotka upotit sinne, jäävät perustajille.
Finanssivalvontakin on jo listannut tämän epäiltyjen huijausten listalleen.
Kommentit (5)
Jos astuu noin päivänselvään miinaan, niin noin tyhmää ihmistä ei voi pelastaa. Astuu heti seuraavaan. Kiitos kuitenkin, kun varoitit.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti? Kuka voi haksahtaa noin ilmiselvään kusetukseen?
No esim minä. Menin mukaan toukokuussa 2025 ja siinähän ostetaan vuoden lisenssi. Sitten ostin vielä toisen, isomman sijoituksen heinäkuussa. Oon ollut selkeästikin mukana niin alussa, että omalla kohdallani homma toimi vielä hyvin. Se jäi tosin aika paljon luvatusta, mikä taas toisaalta oli ihan ääliömäisen paljon.
Otin kuitenkin tuotot sieltä sitä mukaa ulos, kun niitä kertyi. Koko ajan pelotti, että joko tää kosahtaa, ennen kuin heinäkuu 2026 koittaa... koska järjestelmä on rakennettu ovelasti niin, että varoja ei saakaan ulos kun haluaa, vaan ne on lukittuna siellä tietyn ajan.
Ja koko ajan heikkenee se, mitä edes luvataan ja puheet käyvät niin ilmiselväksi huijaukseksi, että ihme tosiaan on, etä mukana edelleen olevat uskovat tuhon. Itse tajusin toisen sijoituksen tehtyäni, että homma ei olekaan ihan legitiimi. Ts. olin onneksi näitä suht alussa mukaan rekrytoituja, joille vielä rahaa annetaan, että tyhminä kertoisimme eteenpäin, että "ei ole kusetus".
Itse tein ihan usean tonnin voitot sillä. Sijoitinkin toki 10 000 euroa. Sain sen plus useamman tonnin takaisin.
Ap
Minulle tuon homman esitteli eräs sijoittajatuttava, johon olin tutustunut sijoitusympyröissä, ja jota en tuntenut muuten. Hän oli ihan vain tällainen mukaan lähtenyt, ei ollut rekrytoitu firman puolesta ja vielä sellainen hyvin vilpitön henkilö, joka ei todellakaan ole sellainen tyhjänpuhuja ja henkselien paukuttelija.
Hän vakuutti, että piirissä, jossa hän sijoittaa oli oltu tietenkin epäileväisiä tämän suhteen, mutta todettu, että ei voi olla huijaus. En itse osaa tällaisia tutkia ollenkaan. Kieltämättä ois pitänyt hälytyskellojen silti soida, mutta taas toisaalta se, mitä alkuvaiheen sijoittajille kerrotaan vs heidän webinaarinsa nyt ovat kaksi täysin eri asiaa. Massoille tuotetaan materiaalia, josta pöllömmänkin pitäisi tajuta, että kyseessä on kusetus, mutta tuossa alkuvaiheessa mitään materiaalia ei ollut jaossa missään. Se kulki vain suosittelijan puheessa ja jo siinä vaiheessa tuolta olivat minua ennen mukana olleet saaneet ilmeisesti todella paljon rahaa ulos.
Eli se, että luotin tähän suosittelijaani ei aiheuttanut itselleni minkäänlaisia taloudellisia menetyksiä, päin vastoin, tienasin itsekin, mutta olen sittemmin yrittänyt varoittaa häntä, niin hän ei usko minua... eikä edes Fivaa... Sanoo, että "jos Fiva ei tunnista kyseistä palvelua, se lätkäisee vain varalta skämmiepäilyleiman sille". Joopa joo, niin varmaan.
Harmittaa vain tämän henkilön puolesta, sillä minulla on kyllä vaikka ekstraa hävitäkin tällaiseen tyhmyyteen (jota ei siis ole koskaan käynyt), ja luulin ilman muuta, että hänelläkin on. Vasta ajan edetessä kuulin, että nimenomaan ei ole, vaan tilanne on tiukka ja hän kokee tuon itselleen keinoksi vihdoin vaurastua 😢
Eikä ilmeisesti aio ottaa varoja sieltä pois vaan kasvattaa siellä "korkoa korolle" ilmiön avulla tuottojaan... Se vaan, että sillä sekunnilla kun kyseinen kusetus päätetään exitoida sen kehittäjille, niin sinne jäävät kaikki tämän henkilön sitkeästi keräämät säästöt 😢
Toisaalta kun tajusin hänen tilanteensa, ymmärsin entistä paremmin, miksi hän uskoo palveluun, vaikka se vaikuttaa täysin uskomattomattomalta 🙁

"En itse osaa tällaisia tutkia ollenkaan."
Tämäkin saa äänestää ja käyttää rahaa. Hullu maa.