IL: Sara Sieppi ja puolisonsa Pyry Soiri vaihtoivat Helsingin keskustan asunnon omakotitaloon kauempana
Sara Sieppi myi Helsingin keskustassa sijainneen asuntonsa ja nyt hän kertoo, että on muuttanut omakotitaloon puolisonsa jalkapalloilija Pyry Soirin kanssa. Pyry haluaa Siepin mukaan puuttua joka asiaan talon sisustuksessa, ripustaa pelipaitojaan seinille ja uuteen keittiöön keittiöremonttia suunnitteleva pariskunta on myös karsinut televisioiden määrää kotonaan vain kolmeen.
IL: Podcast: Sara Sieppi avautuu elämästään uudessa kodissa: ”Hän puuttuu jokaiseen sisustusasiaan”
Sieppi kertoo omakotitaloelämän hyviä puolia olevan esimerkiksi, että kodissa on tilaa, auton saa aivan kotioven eteen ja on autokatos.
– Kaikki tuollainen helpottuu. Mutta on siinä ollut myös paljon totuttelemista. Tuntuu, että kun asuu keskustassa, on koko ajan menossa mukana, vaikka onkin pelkästään kotona. Mutta kun on siellä [keskustan ulkopuolella], tuntuu, että on omassa kuplassa, Sieppi kuvailee jaksossa.
Sieppi kertoo, että hänen jalkapalloilijamiehellään Pyry Soirilla on mielipide jokaiseen kodin sisustukseen liittyvään asiaan.
– Esimerkiksi se, saako mattoa laittaa ruokapöydän alle. ”No ei mielellään mattoa, onko se nyt pakollista?” Hän kyllä puuttuu jokaiseen sisustusasiaan: jokaiseen mattoasiaan. Hän on kyllä kaikessa mukana, hän kuvailee miehensä sisustusnäkemyksiä.
Sieppi kertoo heidän ostaneen 100-tuumaisen television noin 3 500 euron alennuksella. Lopulta he maksoivat valtavasta tv:stä noin 2 400 euroa. Aikaisemmassa kerrostaloasunnossa parilla oli kolme televisiota eli yksi melkein jokaisessa huoneessa.
– Meillä on nyt vain kolme, kun ostimme uuden vanhan tilalle. Itse asiassa meillä on nyt vain olohuoneessa yksi televisio, siellä telkkarihuoneessa. Ja päätimme, että makuuhuoneeseen ei tällä kertaa tule televisiota, Sieppi kertoo.
Sieppi kysyy juontopariltaan Sabina Särkältä mielipidettä siihen, jos tämän mies pelaisi jalkapalloa ja haluaisi ripustaa pelipaitansa kehystettyinä seinille. Särkkä toteaa, ettei se olisi hänen suosikkisisustuselementtinsä.
Sieppi kertoo käyneensä vastaavan keskustelun puolisonsa kanssa, sillä Soiri haluaisi keräämiään pelipaitoja esille uudessa kodissa.
– En oikein pääse sisään tähän, mikä idea siinä on? Aikoinaan nuorena laitoin julisteita seiniin, niin minusta tuntuisi ihan samalta, jos pelipaita roikkuisi seinällä. Jos se olisi kehystettynä, niin joo, ehkä siinä on jokin tunnearvo tai jokin fiilis. Ovathan ne arvokkaita, Sieppi pohtii.
– Kutsuimme ensimmäisenä keittiöremonttifirman, haluamme vaihtaa keittiön kaappeja. Vaikka siellä on uusi ja hieno keittiö, mutta se on vähän mitäänsanomaton ja aika sellainen Ikea: todella valkoinen ja perus. Lämpö ja tunnelma puuttuvat, Sieppi kertoo.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/7ae2dcfe-6df7-44b8-b28d-81adb9…
Kommentit (11)
Onnea ja menestystä heille uudessa elämänvaiheessa. Ehkä yhteen huoneeseen mahtuu niitä pelipaitojakin.
Vierailija kirjoitti:
Onnea ja menestystä heille uudessa elämänvaiheessa. Ehkä yhteen huoneeseen mahtuu niitä pelipaitojakin.
Kerta se on yhteinen koti, niin molempien pitää saada päättää yhdessä ja laittaa omia juttujaan sinne. Ehkä Sieppi voi keksiä jonkun esteettisen keinon laittaa paidat esille?
eikä, aikauhheeta, nyt katkee kynnet ja tuuli puhaltaa karvat!
Oikeesti, mitä hiton väliä!
Ihan kauheaa että jotkut joutuvat tulemaan toimeen vain kolmella televisiolla! Voimia heille.
Hämmentävintä on se, että jotkut ihmiset oikeasti seuraavat tällaisia.
Vierailija kirjoitti:
Onnea ja menestystä heille uudessa elämänvaiheessa. Ehkä yhteen huoneeseen mahtuu niitä pelipaitojakin.
toiseen irtokynsiä ja hiuspehkoja!
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauheaa että jotkut joutuvat tulemaan toimeen vain kolmella televisiolla! Voimia heille.
Yksi Saralle, yksi Pyrylle ja yksi vauvalle. Jokaiselle oma.
Kamala mies kun kehtaa puuttua oman kotinsa sisustamiseen. Eiköhän tuo ole eron paikka.
Eikös Sieppi parempaa saanut kuin tuollaisen yön Timon?
Vierailija kirjoitti:
Eikös Sieppi parempaa saanut kuin tuollaisen yön Timon?
Ei kai Sieppi Timo Vornasen kanssa ole kimpassa?
Onnea Sara ja Pyry.