keltainen ruusu - älä seuraa

Kuljin kotiin sateisena iltana, kun huomasin ruusun jalkakäytävällä. Se oli keltainen ja tuore, vaikka sen terälehdillä kimalteli sadevesi. Nostin sen ylös ja jatkoin matkaa.

Seuraavana aamuna ruusu odotti minua ulko-ovella.

Ajattelin jonkun tehneen pilaa. Jätin kukan penkille ja lähdin töihin. Kun palasin, ruusu oli taas kotiovellani. Sen varsi oli märkä, aivan kuin se olisi kulkenut sateessa perässäni.

Seuraavina päivinä ruusu ilmestyi kaikkialle, minne menin: bussipysäkille, kahvilan pöydälle, jopa toimistoni ikkunalaudalle. En nähnyt kenenkään tuovan sitä. Se vain oli siellä, aina vähän nuutuneempana kuin edellisellä kerralla.

Lopulta sanoin ääneen:

— Älä seuraa minua.

Tuuli liikahti hiljaa, ja ruusun terälehti irtosi. Sen alle oli kätketty pieni paperilappu. Tunsin sen heti. Pysäköintivirhemaksu.

“Älä unohda parkkikiekkoa”, lapussa luki.

Silloin ymmärsin. Olin kulkenut viikkokausia autoni ohi. Ikkuna oli täynmä parkkisakkoja.

Näin parkkipirkon ja avasin tärisevin sormin housujen vetoketjun. Suuntasimme pyöräkellariin, koka sijaitsi ullakon verkkovarastossa. Siellä Taneli hääräili Marjatan kanssa, ja lopulta tulimme kaikki yhdessä.