Onko kenenkään muun mies valittanut elatusmaksuista hoviin??
Mun mulkero exäni yrittää viimeiseen asti välttää elarit. Valittaa hoviin. Onko muita?
Kommentit (4)
Ihan mielenkiinnosta kysyn kuitenkin, että miksi eksäsi kokee sitten, ettei elarit ole oikealla tasolla? Tiedän tapauksia, joissa keskituloisen miehen mielestä 160 Euroa yhdestä lapsesta on NIIN PALJON, että oikeuteen pitää mennä. Toisaalta tiedän tapauksen, jossa isäraukka on laitettu täysin älyttömään tilanteeseen kohtuuttomien elareiden kanssa, kun eksän mielestä on ihan ok, että keskituloinen mies maksaa kolmesta lapsesta 1200, kun samalla pitää lapsia 50-50 ja rouvalla itsellä on miestä paremmat tulot. Sitten mies käy oikeutta, kun masennuksessa meni allekirjoittamaan älyttömän sopimuksen.
ITse kannatan, että erossa elarisopimus tehtäisiin aina ensin vuodeksi. Usein erossa fiilikset on vähän vinossa ja jommalla kummalla huono omatunto. Tällöin olisi fiksua, että kumpaakaan ei kuseteta ja homma sovitaan lopullisesti, kun tunteet on laantuneet ja päästään faktojen pariin. Lisäksi se on lähillekin parempi, että näkee aidosti sen tilanteen rauhassa ja sitten pystyy myös asettamaan vaatimuksensa oikealle tasolle.
ei haluaisi maksaa mitään. Mutta kun nyt saimme käräjäoikeudelta tuomion niin se on tietysti liikaa. Mies tienaa yli keskitasoisesti ja päätös oli noin 320e/ lapsi.
Eksäsi on ERITTÄIN epämiellyttävä ihminen valittaessaan OMIEN lastensa elatuksesta.
Hyi!
kukaan muu valita elatusmaksuista hoviin??