Parisuhteen tai puolison vastuu sinun tyytyväisyydestäsi?
Haluan ilman ääripäiden vastakkainasettelua esittää havainnon, joka ei selitä kaikkea, mutta joka taas kerran tuli ilmi, kun luin Hesarin artikkelia parikymppisistä pojista.
Nuoret naiset eivät enää sisällytä perhe- tai parisuhdehaaveisiin hoivattavaa tai rakastamalla ehjättävää puolisoa siinä määrin kuin vielä 90-luvulla se nähtiin " sellaista se vaan on" osuutena. Hoivavietti aikuista tervettä puolisoa kohtaan on vähenevässä määrin hyväksyttynä pidetty velvollisuus.
Naisten velvollisuus kannatella ja toimia puskurina kumppanin sekä maailman välillä on väistymässä. Ja miesten olisi nyt vuorostansa huomattava tää. Kasvettava omaan vastuuseen siitä itsensä hyväksymisestä, itsensä rakastamisesta ja tajuttava, ettei toisilla ole vastuuta tehdä häntä onnelliseksi.
Oletteko huomanneet? Etenkin te, jotka olette olleet aikuisia jo + 30 vuotta sitten. Toivon, ettei aleta puhua nyt itsekkyyden minä minä - ajasta. Puhun parisuhdedynamiikan sisällä olevasta vastuusta omasta hyvinvoinnista. Sinne parisuhteeseen tietysti on vaikeampi päästä, jos omaa vastuuta ei ole löytänyt.
Kommentit (6)
1+1=3. Parisuhteen pitäisi näyttää tältä.
1-1=0. Se näyttää useammin kuitenkin tältä, eikä suhde ole hedelmällinen vaan riistävä. On oltava tarkkana millaisen tyypin kanssa menee yhteen ja mistä syystä.
Miksi kukaan olis suhtees sellaisen kans, jota ei halua tehdä onnelliseksi? 👀
Huvipuistohullu kirjoitti:
Miksi kukaan olis suhtees sellaisen kans, jota ei halua tehdä onnelliseksi? 👀
En ole koskaan tajunnut tätä. Olen onnellinen ihan muutenkin, parisuhde ei ole mikään masennuslääke. Kerran yksi mies sanoi minulle näin, että "haluaa tehdä minut onnelliseksi", kyseinen mies sen sijaan laski onnellisuuttani merkittävästi, sillä hänen perus olotilansa oli onneton, vihamielinen, ilkeä ja todella paljon ongelmia ja draamaa aiheuttava.
Olkaa onnellisia ensin ja miettikää sitten mitä varten se parisuhde voisi olla. Pro tip: avioliitto ja lisääntyminen, eli perheellistyminen.
E-pillerit teki omassa nuoruudessani nuorista naisista sellaisia patjoja narsisteille. Ei onneksi enää nykyään kukaan ala puskuriksi köyhälle bare minimum narskulle joka sekoaa jos joutuu tarjoamaan naiselle kahvin saadakseen pillua.
Muistelen että 30-vuotta sitten oli kovin monenlaisia parisuhteita joista toisissa oli puskurointia ja toisissa draamaa ja kolmansissa rauhallista sitoutumista yhteiseen onneen jossa kaikki vastaavat kaikkien onnesta omalta osaltaan. Omani oli ja on edelleen viineistä laatua. Suhteiden kestoon niiden tyypillä tässä suhteessa vaikuttaa kuitenkin olevan hämmentävän vähän merkitystä.
Nyt hiljan aikuistuneiden suhteista minulla ei onneksi ole mitään tietoa, kun en ole sellaisiin ollut osallisena enkä edes vertaistarkkailijana.
Up