Sinä joka sanot, ettei pääsi kestänyt olla kotona pienen lapsesi kanssa.

että isänsä kuolema oli asia,jonka vuoksi pääni ei kestänyt kotona pienen lapsen kanssa asiaa pyörittelemässä.

miten olen itse ottanut, kun äitini on vastaavaa kertonut.



Hän oli kotiäitinä lapsuudessani, mutta työskenteli iltaisin muutaman tunnin ihan mielenvirkistyksekseen. On sanonut, ettei olisi kestänyt olla vain kotona. Ymmärrän tämän aivan täysin ja ymmärsin myös lapsena. Kävinhän minäkin lapsena kerhossa, jumpassa ym. Hauskimpia olivat ne päivät, kun näki muitakin ihmisiä. Ja kotonakin oli noina päivinä kivointa, koska sitten oli taas mukavaa olla kotona.

mutta monet ihmiset puhuvat lastensa nukkumisvaikeuksista, pottaharjoittelun vaikeuksista yms. henkilökohtaisita asioista paljon siten, että lapsi kuulee.



Monesti on ihan silminnähtävää, miten lapsi hämmentyy noista keskusteluista, mutta jostain syystä vanhempi ei silti sitä tajua :(. ei liene tuokaan hyväksi lapsen itsetunnolle...

et kai säkään kolmonen väitä, että satunnaiset kotiäidin iltamenot vastaavat tätä ryhmää, jota aloituksellani tarkoitin? Tollo.

erilaiset kokemukset voivat ajaa siihen ettei pää kestä. Tolloa kuvitella muuta.

Miksi siitä tarvitsee sen lapsen kuullen puhua (edes aikuisena)?

että lapseni on aikuinen ja tulee kuulemaan asian.



enpä usko että aikuisena häntä haittaa, luulisi ymmärtävän ainakin silloin että en paennut lastani töihin, vaan kotona olemista.



ei minun rakkauteni lapseeni muuttunut vaikka töihin lähdin lapseni ollessa 3kk.



mutta tätä harvoin kenellekään kerron, etten jaksanut olla lapsen kanssa kotona. vaikka itse en näe asiassa mitään väärää niin moni muu näkee, säästän itseäni ja perhettäni sillä etten sitä kailota jokaiseen mestaan

Aloituksessasihan kyselit, että miten lapset suhtautuvat, jos äiti kertoo, ettei pää olisi kestänyt vain olla kotona. Minun äitini on näin sanonut sekä silloin kun olin lapsi ja silloin kun tuskailin hoitovapaalla omaa tylsyyttäni (Menin töihin lapseni ollessa 2,5v).

En nyt tiedä, että miten äitini työskentely työväenopistossa opettajana 3-5h iltaisin 4-5 päivänä viikossa on kotiäidin satunnaisia iltamenoja, mutta ehkä ne ovat niitä.

Ja kun olimme isompia, meni hän ihan päivätöihin ja jätti ne iltahommat pois.

Meidän perheessä opittiin ymmärtämään toisten tarpeita ja toiveita. Tämän kasvatuksen perusteella minusta olisi noloa kutsua toista tolloksi, vaikka tämä sitä olisikin.

T. tollo kolmonen

et kai säkään kolmonen väitä, että satunnaiset kotiäidin iltamenot vastaavat tätä ryhmää, jota aloituksellani tarkoitin? Tollo.

Kuvittelin että minussa on jotain suurta vikaa, kun lapsi tuntui tavallista vaikeammalta jne. kunnes sitten 4-vuotisneuvolan yhteydessä terveydenhoitaja sanoi ääneen "näen, että sulla on tosi haastava lapsi". Tästä puolisen vuotta myöhemmin olimme jo neurologilla ja nyt odotellaan "tuomiota"...kumma kun missään ei puututtu lapsen oireisiin aiemmin, naureskeltiin minullekin että "kaikki on joskus väsyneitä"...ja ilmeisesti sekin oli normaalia, että ns. terve lapsi sai erityispienryhmästä hoitopaikan ilman mitään diagnoosia tms. syytä??

keskusteltu 7-vuotiaan kanssa ja hän itse totesi, että on ollut ihanaa saada todella hyviä ystäviä päivähoidosta. Kyllä meillä vaan ne kotipäivät tahtoo jäämään tylsiksi...

lasteni lapsia hoitamaan ja ajan äidit ulos shoppailemaan, jumppaan, lenkille tai minne tahansa, jotta aivonsa saavat tuulettua ilman lasta!!



Ja tämä on tosi juttu. Ei kenenkään pitäisi olla vain lapsen kanssa vuodesta toiseen. Aikuinen tarvitsee aikuisen seuraa päivittäin ja piste. Mykkä aviomies ei ole sitä!