Lue keskustelun säännöt.
Hirveä ikävä lapsuudenkotia
13.10.2026 |
Onko muilla tällaista? Tuntuu välillä jotenkin niin riipaisevalta, ettei sinne voi enää mennä. Näen jatkuvasti unia sieltä, kaikki on niissä niin ihanaa ja seesteistä. Tulee tippa linssiin joskus ihan varta vasten ohi ajaessa. Tietenkään lapsuus, kasari ja ysäri eivät palaisi, vaikka siellä asuisin. Silti haaveilen siitä, että jonkun Eurojackpotin osuessa kohdalle tekisin nykyiselle omistajalle tarjouksen, josta kieltäytyminen olisi hyvin vaikeaa.
Kommentit (51)
Juu mulla on ikuisesti mielessä ja unissa 80-luvun alun Teekkarinkatu 19 Tampereella. Olen jopa käynyt hiippailemassa rappukäytävässä ja pirauttanut naapurin tädin ovikelloa kerran - tuloksetta. Olisi ihana nähdä ja kokea oma koti uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Mä joskus aikoinaan haaveilin että muuttaisin takaisin lapsuudenkotiini. Monta vuotta seurasin, tulisiko se asunto myyntiin. Ei tullut. Joten se siitä. Nykyisin olen vain tyytyväinen, että en asu hissittömän 4-kerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa.
Kaverin äiti muutti vanhuksena lapsuudenkotinsa yläpuoliseen asuntoon, joka oli pohjaltaan samanlainen.
Sinänsä tyhmä ratkaisu, että talon sisäänkäynnissä on muutama porras.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lapsuudenkotini nyt omistuksessa ja siitä on melkein pelkkää riesaa ja kuluja. Ei se tunnelma tule sen kodin mukana enää jos ihmiset ovat poistuneet :(
Tähän päälle hamsterivanhempien jäämistön siivoaminen. Ei kyllä tällä hetkellä ole kovinkaan lämpimiä ajatuksia, tai no, oikeastaan kiehun yrittäessäni käydä tätä läpi, mikä on ihan oikeasti roskaa ja mitä voi yrittää laittaa kiertoon.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ikävä. Usein kun näen jotain painajaista niin tapahtumapaikkana on mun lapsuudenkoti.
Minå en sentään, mutta epämiellyttävä ajatus, että sinne pitäisi mennä.
No, johtuisikohan se siitä, mitä siellä kodissa on tapahtunut? Henkistä, fyysistä, seksuaalista väkivaltaa. Meillä oli tällainen ”kiva” lapsuudenkoti, jota miettiessä tulee huono olo. - Ohis
No ei kyllä ole, enemmän niihin liittyy ikäviä muistoja kuin hyviä. Jatkuvaa vanhempien riitelyä, ruumiillista kurittamista, meille lapsille huutamista ja paljon muuta. Ei haittaisi vaikka nykyiset asukkaat polttaisivat ne mennessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ostin lapsuuden kotini ja puratin sen maan tasalle, murskattiin kaivurilla ja kuljetettiin pois. Siihen liittyi niin paljon pahaa oloa, alkoholismia turvattomuutta ym että en voinut sitä vieraillekaan taakaksi antaa. Ihmiset kysyivät että eikö tuntunut pahalta "tuhota" lapsuuden koti, ei tuntunut vaan päin vastoin tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteiltani ja valo olisi palannut elämääni.
Mummoloita on ikävä ja semmoisia paikkoja, jossa ei voi käydä, kuten mökkiä, mutta lapsuudenkotia ei ole myyty ja siellä voi vielä vierailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se itse talo niinkään vaan lapsuudenkodin piha, puut, pellot ja metsät ja muut luonnon ja pihan paikat. Niitä kaipaan hirveästi. Usein mietin, miten vanhoja puiden täytyy jo olla.
On välillä ikävä sitä lapsuuden kerrostaloa missä asuin monta vuotta. Ne ihanat maisemat siinä ympärillä. Eihän se enää samalta näytä. Kerrostaloja rakennettu, maisema pilattu. Ei ole mikään niinkuin ennen. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EI ole ikävä! Se vuokrarivitalo, jossa asuin , oli harakan pesä!
Oli valmistunut 52- vuotta sitten , ei tehty kummenpaa remonttia. Kun vain maalattiin kolmesti, ensi oli vaalean keltainen, sitten kun olin pikku lapsi maalattin vihreäksi ja 1984 punaiseksi. Katto vuoti se vaan paikattiin hiiret ja päästäiset ne mellasti.
2015 vasta purettiin , ennen kun rakennettiin uusi rivitalo.
Asuin kunnallani on vielä 1950 valmistuneet rivitalot ja ovat vielä asuin kelpoisia. Niissä vielä asutaan .
Nii-i - se myytiin - valokuva jäi.