Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hirveä ikävä lapsuudenkotia
13.10.2026 |
Onko muilla tällaista? Tuntuu välillä jotenkin niin riipaisevalta, ettei sinne voi enää mennä. Näen jatkuvasti unia sieltä, kaikki on niissä niin ihanaa ja seesteistä. Tulee tippa linssiin joskus ihan varta vasten ohi ajaessa. Tietenkään lapsuus, kasari ja ysäri eivät palaisi, vaikka siellä asuisin. Silti haaveilen siitä, että jonkun Eurojackpotin osuessa kohdalle tekisin nykyiselle omistajalle tarjouksen, josta kieltäytyminen olisi hyvin vaikeaa.
Kommentit (32)
Toisinaan ollut ikävä. Mutta äitini myi sen kun olin aikuisuuden kynnyksellä eli aikoja sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi lohduttautua sillä että se 80-luvun seesteinen kotitalo on nykyisin remonttivirheitä täynnä oleva homeinen liiteri purkutuomiolla joka on vaarassa romahtaa niskaan milloin tahansa.
Kaipaan turvallisuutta. Koen turvattomuutta taloudessa ja kaupungissa. Kaipaan kukkatapetteja ja kivoja verhoja. Pysyvää kotia jos itse viihtyy. Rauhallista aluetta.
Toisinaan on ihan vain ikävä huoletonta lapsuutta ja nuoruutta. Unessa paluu on onneksi mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan on ihan vain ikävä huoletonta lapsuutta ja nuoruutta. Unessa paluu on onneksi mahdollista.
Mä en haluaisi takaisin lapseksi lapsuuteen, mutta haluaisin siihen maailmaan näin aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olihan se muuta toista kun koulussa puhuttiin vain suomea eikä kolmeakymmentä eri kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pari kertaa katsonut kun on ollut myynnissä niin kuvia omasta vanhasta kodista. Se on ollut niin erilainen että hyvä jos tunnistaa enää omaksi. Katselen myös joskus Googlemapsista vanhaa kotikylääni, mutta aika paljon sielläkin on hommat muuttunu. Kannattaa käydä kattelee mestoja nopeasti jos siltä tuntuu, se on nimittäin järkyttävän nopeeta miten kokoajan rakennetaan uutta ja puretaan jne, myöhemmin voi tulla tilanne eteen jossa omaa taloa tai sitä kotikylää ei edes tunnista enää omaksi.
Oma lapsuudenkotini sattuu olemaan sellaisessa kohdassa helsinkiläistä lähiötä, jossa rakennukset ovat käytännössä ihan samoja kuin kasarilla. Autojen muuttumista lukuunottamatta ei "katukuvan" perusteella ole mitään näkyvää eroa. Siksi(kin) se ehkä riipaisee. Fyysinen todellisuus on sama, mutta maailma on muuttunut ihan toiseksi.
Mikä se olikin se kasarin henki? Kun osaisi selittää. Miksi todellisuuden ja olemisen pohjavire tuntui silloin niin toiselta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudenkodissani ( omakotitalo pikkukaupungissa) asuu iäkäs äitini vielä. Tod.näk. lähivuosina talo pitää tyhjentää ja yrittää myydä. Ihana lapsuus oli ja kolmikymppiseksi asti pidin sitä kotina, vaikka olinkin muuttanut pois. Tuolloin siitä luopuminen olisi ollut kivuliasta ja surullista.
Mutta nyt se on pelkkä riesa.
Eli lapsuudenkodin menettäminen lopullisesti ja suru siitä riippuu omasta elämäntilanteesta.
Ymmärrän, mitä aloittaja tarkoittaa. Riipaisee varmasti, kun vanhemmistani joskus aika jättää ja heidän vuokra-asuntonsa menee sen jälkeen jollekin vieraalle enkä enää koskaan pääse käymään siellä.
Aiempi lapsuudenkotini taas on sellainen, että haluan vaalia sen muistoa. En ole käynyt siellä 1980-luvun jälkeen, joten se on varmasti muuttunut. Vähintäänkin puut ovat kasvaneet niin, etten tunnistaisi niitä enää. En halua nähdä, millaiseksi se on muuttunut tai muutettu, vaan muistella sitä sellaisena kuin se oli lapsuudessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se mitä ikävöit on tunnelma silloin 80-90 -luvuilla, vaikka ostaisit sen lapsuuskodin sitä tunnelmaa ei saa takaisin. Kävin joskus mieheni kanssa hänen lapsuuskodissan ja ei se todellakaan ole enää sama paikka kuin silloin.
Höpsis. Itse asun nykyään mummolassani, jossa vietin lapsena todella paljon aikaa. Kaikki lomat ym.
Täällä on edelleen täysin sama tunnelma kuin lapsuudessani, jopa remontista huolimatta. Helposti pääsen takaisin "lapsuuteen".
Melkein kuin omasta kynästäni tuo aloitus. Lapsuuskoti oli talo metsän reunassa, yksityistien päässä. Tie oli hiekkatie silloin. Talo on säilyttänyt ison osan ulkomuodostaan mutta ympäristö on muuttunut. Muutimme sieltä pois yli 30 vuotta sitten. Tie on nyt tasoitettu, siinä on asfaltti, metsää hakattu toiselta sivulta ja metsikön tilalle talomme viereen on noussut uusi asuintalo. Vuosien varrella entinen kotitalo on ollut myytävänä pari kertaa, mutta eipä sitä olisi ollut varaa ostaa. Palvelutkin olisivat kauempana, liikenneyhteydet huonommat eivätkä ylläpitokulut houkuttele. Silti haikea muisto.
Alue: Aihe vapaa
Itse asuin lapsuuteni kerrostalossa, niin eipä siihen kovin kummallista kiintymystä päässyt syntymään. Kyseisen talon ohi tullut mentyä vaikka kuinka monta kertaa. Ulkoisesti ei ole paljon muuttunut, mitä nyt pihat on remontoitu, ja huonoon kuntoon päässeet puut kaadettu pois. Talot itsessäänkin olivat yhdessä vaiheessa täyden remontin alla.