Haluaisin toisen lapsen, mutta toisaalta en sitten haluaisikaan?

Välillä haluan ja välillä en. Ikään on 36-vuotta joten tiedän että biologinen tikittää. Mulla ei oo jaksamisesta kiinni, tiedän että jaksan, nuorempi lapsistani on 6-vuotias ja venhempi on teini, joten vauvalle olis kyllä syli vapaana. Raskausaika on vaan mun mielestä ärsyttävää odottamista ja kestää niin kauan :)

Ja toisaalta taas vauvan tullessa taloon, olisin aika sidottu, nyt on jo silleen helppoa kun lapset on vähään vanhempia. En tiedä? miehellä ei ole mitään sitä vastaan että vauvaa vielä yritettäisiin.

Ja juuri samanikäinen lapsi, eli 3,5 vuotta. Itse olen kuitenkin vielä nuori, 25-vuotias, joten ikä ei ainakaan tule aivan heti vastaan. Toisaalta, eihän se koskaan ole sanottua saako sitä toista (tai ensimmäistäkään) lasta vaikka olisi kuinka nuori. Jotenkin tämän yhden kanssa on niin helppoa, vaikka oman tahdon osoittaminen onkin nyt aivan huipussaan. Tai voihan olla, että se vielä tästä pahenee. Mistäpä sen tietäisin. Silti tuntuu, että en kai voi vain loputtomiin miettiä haluaisinko toista lasta vai en. Täytyy kai vain luottaa siihen, että kyllä se vauvakuume tulee, jos on tullakseen. "Väkisin" en ala lasta tekemään esim. esikoiselle kaveriksi.

olen "vasta" 26-vuotias. Toisaalta vauvakuume on ihan huutava, mutta sitten toisaalta aina perjantai-lauantai-iltaisin huokaisen helpotuksesta, kun voimme miehen kanssa tosta noin vaan lähteä esim. leffaan tai kylpylään ja käpertyä toisteme kainaloihin hyvän elokuvan ja herkkujen parissa. Jos olisi se ihana vauva, niin elämä ei enää olisi "omaa".

Meillä on poikien ikäero 3,5 vuotta ja olin 38 nuoremman syntyessä.



Meillä meni tosi hyvin, isoveli otti hyvin vauvan vastaan ja itse osasin todella arvostaa "viimeistä breikkiä töistä ennen eläkeikää". Jaksaminen vauvan kanssa ei tuottanut mitään ongelmia, isoveljestä oli paljon apua ja lisäksi hän oli päivällä kerhossa, jolloin usein otin vauvan kanssa pienet torkut.

Ikää myös 37v ja ainoa lapsi 3v. Tavallaan haluaisin kovasti toisen lapsen, toisaalta kauhistuttaa selviäminen. Yhden lapsen kanssa on paljon helpompaa liikkua ja toimia kuin kahden. Mutta olisi niin ihanaa kokea taas raskaana olo ja nähdä millä toisella tavalla mieheni ja minun geenit sekoittuvat. Ja sisarussuhde kantaa lapsia läpi elämän, toisaalta kamalaa jos ne vaan tappelee keskenään...toisaalta, toisaalta. Argh.

ja kyl sisaruksista on sitten myöhemmin iloa.Itse menetin veljeni nuorena ja nyt 15 vuotta myöhemmin toivoisi että olisi sisaruksia....

oikein tullut....Sain esikoisen 29-vuotiaana ja vuodet menivät oikein mukavasti eteenpäin yhden lapsen kanssa. Ajattelin usein, että on niin helppoa ja mukavaa elellä pikkuperheenä, rahaa riittää hyvin elämiseen, matkusteluun, ainokaisen harrastuksiin ym.ym.



Jostain vain kuitenkin ajatus ehkä toisesta lapsesta lähti sitten liikkeelle kun esikoinen oli täyttänyt 5 vuotta. Hän alkoi itse kovasti puhua pikkusisaruksesta ja siitä, kuinka toivoisi saavansa veljen tai siskon. Mieheni on aina ollut "valmis" toiseenkin lapseen, joten sen suhteen ei ole tarvinnut häntä suostutella.



Hieman ristiriitaisin päätelmin sitten vain annoimme luvan ajatukselle toisesta lapsesta, JOS niikseen luomusti vielä tärppää. Sen tein miehelle selväksi, että jos en vuoden,parin sisään raskaudu, saa toinen lapsi jäädä tekemättä, mihin mies ihan reilusti suostui.



Nyt 36-vuotiaana olen viimeisilläni raskaana, odotusaika on ollut hieman edellistä raskaampi, mutta kaikki mennyt loppujen lopuksi hyvin ja toinen siis syntyy ihan lähipäivinä... Olen innoissani ja onnellinen tästä tunteesta jota me kaikki nyt koemme (minä, mieheni sekä lapsemme). Jotenkin se ajatus siitä, että on antanut mahdollisuuden vielä kerran uudelle elämälle tuntuu upealta. Odotan myös innolla sitä pienen vauvan tuoksua ja tunnetta kun se "mytty" sylissä sitten tuhisee.



Ja loppujen lopuksi tämä elämämme ei sitten kuitenkaan niin ihmeellisesti muutu, ei se mikään katastrofi ole, jos meitä onkin 4 henkeä kolmen sijasta. Ihan yhtälailla voimme viettää mukavaa elämää ja matkustellakin tulevaisuudessa, vaikka itse paljon pohdin juuri taloudellista puolta. Ja on oikeastaan mukavaa viettää taukoa työelämästäkin vähän aikaa. Kerkeän siellä puurtaa ihan tarpeeksi vuoden/parin tauon jälkeen.



Joten voin omalta kohdaltani vain rohkaista yrittämään vielä sitä toista. Vaikeaa sanoa, miten paljon se sitten joskus vielä harmittaisi, jos sille toiselle lapselle ei antanut edes mahdollisuutta.

olin aikoinani vannonut että yhteen jää. Yhden kanssa on niin helppo mennä ja olla.Mutta vauvakuume iski kovana ja kun esikoinen täytti 3 vuotta niin syntyi toinen. Eka vuosi oli aika raskas mutta raskausaika sujui hyvin ja helposti. Nyt kun kakkonen on 2 vuotta niin elämä on aika helppoa ja ihanaa kun on kaksi pientä jotka nauttivat niin kovasti toisistaan. Kolmatta harkitsin mutta todettiin että meillä on parempi olla vaan 2 lasta.Ehdotan että mietit tarkkaan toista lasta. Vaikka meillä on ihanaa kun on kaksi lasta niin en voi sanoa ettei se olisi ollut raskasta alussa. Yhden lapsen kanssa on varmasti helppo etenkin vanhempana äitinä.on helppo hoitaa ja huomioida vaan yhtä ja lapsikin vramasti nauttii saadessaa täyden huomion. Sitten toisaalta,mikä meillä oli ratkaiseva tekijä oli se että haluasin lapselleni sisaruksen jotta hänellä olisi edes yksi ystävä jonka kanssa kotonakin leikkiä ja olla sekä halusin armottomasti kokea vielä kerran sen raskausajan ja nähdä sen toisen lapseni. Voin sanoa että kumpaakin rakastaa yhtä paljon vaikka rakkaus on erilaista.Kun on erilaiset lapsetkin.Kehoittaisin että mietin näitä kahta asiaa:onko sinulla vauvakuumetta yhtään ja uskotko lapsesi olevan onnellinen ainoana lapsena.Sitten kannattaa jo tuon iän takia miettiä että uskaltaako yrittää kun on se down syndrooma riski



T:Kahden pojan äiti

Vielä tämän vuoden puolella 39 täyttävä 5-vuotiaan äiti haaveilee vielä toisesta lapsesta. Alunperin oli toiveena, että toinen olisi tullut heti perään, vaan eipä ole kuulunut. En ole vielä luopunut haaveista kokonaan... mutta kun esikoinen vanhenee, niin äiti "laiskistuu" ja miettii haluaako todella alkaa vauva-arjen alusta. Näin meillä.