On olemassa erikseen vähäpätöiset ihmiset ja tasokkaat ihmiset.
Ja minkä perusteella se määräytyy? Vähäpätöinen ihminen on tyhmä, kateellinen, epävarma ja keskinkertainen. Pariutuu usein helposti hölmön tuurilla mutta siihen se jääkin. Vähäpätöinen ihminen ei pysty tuntea todellista rakkautta kumppaniaan, ystäviään tai läheisiään kohtaan, sillä on niin itsekeskeinen ja katkera, että keskittyy vain siihen, että saa itse loistaa joukon parhaimman näköisenä päätähtenä, kun hyviä asioita saavuttavat valioyksilöt nokitaan joukosta pois. Kaikki on tällaiselle ihmiselle pelkkää esitystä, jopa ystävällisyys ja lempeys.
Tasokkaat ihmiset kokevat haasteita ihmissuhteiden muodostamisessa, sillä ovat hyvin harvassa. Tasokas ihminen ei kohtele hyviä tyyppejä huonosti omien epävarmuuksiensa takia. Tasokas ihminen harvoin on epävarma ja sen näkee siitä, miten hän todellisuudessa muita kohtelee eikä vain teennäisesti. Tasokas ihminen joutuu usein näiden vähäpätöisten kiusaamisen kohteeksi, kun vähäpätöiset jästit eivät kestä sitä, että tasokas on kaikella tapaa hienompi ja etevämpi yksilö, vaikka sitä kuinka yritettäisiin ulkopuolelta muuttaa.
Jumala on luonut meidät sellaisiksi kuin ollaan, joten kaikkien tulisi olla sinut sen kanssa, mitkä pelikortit meille on tässä elämässä annettu. Sitä ei sovi uhmata.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Sitten on vielä sinun kaltaisesi haisevat luuseri-ihmiset, joita kaikki halveksivat!
W-tituttaako olla haiseva luuseri-ihminen, ap? Myönnä pois!
Itse haisen kakalle. En jaksa pestä ripuloinnim jälkeen, vasn annan kuivua.

Oletko vielä lapsi?
Ap, kuulostaa siltä, että saat paljon huomiota miehiltä ja olet muutenkin pidetty. N y t kuitenkin vihainen, kun kaikki jästit kääntyneet sua vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostaa siltä, että saat paljon huomiota miehiltä ja olet muutenkin pidetty. N y t kuitenkin vihainen, kun kaikki jästit kääntyneet sua vastaan.
Kyse ei ole vain siitä vaan myös muista elämän osa-alueista.
Ap
Aito ystävyys ei katso tulotasoa, koulutusta, ikää, ulkonäköä tai toisen saaman ulkoisen huomion määrää irl-elämässä. Ne jästit juurikin eivät ole aitoja ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Aito ystävyys ei katso tulotasoa, koulutusta, ikää, ulkonäköä tai toisen saaman ulkoisen huomion määrää irl-elämässä. Ne jästit juurikin eivät ole aitoja ystäviä.
Eikä se katso elämäntilannetta, jos sinulle uskotellaan näin niin olet se pois nokittu, sinut on jo korvattu.
Sitten on vielä sinun kaltaisesi haisevat luuseri-ihmiset, joita kaikki halveksivat!
W-tituttaako olla haiseva luuseri-ihminen, ap? Myönnä pois!