Riittääkö työelämässä, että vain sietää työkaverit?
Pienessä 3-4 henkilön työpaikassa. Että puhutaan vaan ns työasiat.
Tuleeko tästä ongelmia jatkossa vai pitääkö jättää työpaikka missä omat ja työntekijöiden arvot ei kohtaa.
Kommentit (15)
Varmaan riittää, mutta jos haluat menestyä, niin sun täytyy oppia dominoimaan, juonimaan ja puukottamaan selkään.
Ai, töitä et aio tehdä? Luulet, että riittää kun vaan puhut työkaverien kanssa.
Riippuu ihan täysin niistä työkavereista. Jotkut eivät kestä tuollaista, että ei oteta lähimmäksi ystäväksi, vaan tarvitsevat jatkuvaa huomiota. Jos työntekijöitä on vähän, on todennäköisempää, että joutuu silmätikuksi, kun ei huvita sosialisoida päivät pitkät. Omaa miestäni syytettiin työpaikkakiusaamisesta, kun halusi vain hoitaa työnsä.
Työt pitää tehdä työkavereiden kanssa kitkattomasti toinen toistaan auttaen. Riittää että tulee toimeen. Ei kenenkään pidä mainostaa arvopohjaansa muille.
Riittää. Aikuinen osaa tulla toimeen toisten kanssa, kaveriksi ei tarvitse ryhtyä.
Riippuu työpaikasta. Olen ollut työpaikoilla, joissa on riittänyt muodollinen kohteliaisuus ja ystävälliset, mutta asialliset välit, ja toisaalta taas työpaikassa, jossa muutama ihminen otti henkilökohtaisena loukkauksena, kun en tullut kahville kuuntelemaan heidän yksinpuheluitaan tai osallistunut heidän typeriin sosiaalisiin leikkeihinsä.
Työkaverien kanssa pitää tulla toimeen, ei olla ystäviä. Teet työt hyvin. Ole iloinen että sinulla on töitä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riittää, mutta jos haluat menestyä, niin sun täytyy oppia dominoimaan, juonimaan ja puukottamaan selkään.
Tällaisen iilimadon tunnistaa työpaikalla siitä että se kyselee ja juoruilee ja tuppautuu. Sen löytää aina tupakkapaikalta kuuntelemassa.
Kaikista ei tarvii tykätä, mutta on hyvä että pystyy toimimaan kaikkien kans. Se kenen kans " lähtee kaljalle " , on sitten eri asia. Ehkei henkilökohtaisia asioita kannata avata kenellekkään, ennen kun vähän tuntee ihmistä. Oikein henkilökohtaisia ei vielä silloinkaan. Silloin et koskaan löydä edestäsi omia puheitasi, jotka myös muuttuu helposti matkalla.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riittää, mutta jos haluat menestyä, niin sun täytyy oppia dominoimaan, juonimaan ja puukottamaan selkään.
Ei tarvi. Olen aina vaan "naiivi itseni" toivomassa kaikille hyvää ja pitkällä tähtäimellä mulla on mennyt paremmin kuin näillä juonioilla
Naisvaltaisilla aloilla ruvetaan täyttämään aukkoja sinusta jos et kerros itsestäsi.
Minusta vakituisissa töissä pitää vähän ystävystyäkin, mutta pätkätöissä ei kannata kaveerata työasioita enempää. Tosin kokemusta on vain pätkätöistä.
Riittää, kun hoidat työsi ja käyttäydyt ystävällisen kohteliaasti työtovereille, ei niitä kotiin tarvitse kutsua.
Olisi ehkä omankin jaksamisen kannalta hyvä että olisi erikseen työkaverite ja oikeat kaverit.
En tule toimeen yhtään muutaman kanssa. Suorastaan vihaan tiettyjä ihmisiä. Mutta en näytä vihaani, vaan tervehdin, olen positiivinen ja esitän että pidän näitä tyyliin maailman parhaimpina työkavereina. Se on työelämää.
Riittää. En juttele kauheasti henkilökohtaisia asioitani töissä. Eikä minua kovin tarkkaan kiinnosta muiden asiat. Toki tiedän työtovereiden ns. elämän tilanteen esim lapsien määrän. Mutta esim harrastuksista tai vapaa-ajan vietosta en kysele kun ei kiinnosta.