Miksi rankan lapsuuden kokeneista osasta tulee sarjamurhaajia, murhaajia tai muuten rikollisia
Ja osasta heistä tulee lääkäreitä, menestyviä bisnesihmisiä, empaattisia tai muuten kunnollisia?
Kommentit (8)
Mietipä sitä, asiasta löytyy paljon tietoa haluaville.
Eniten taitaa olla kuitenkin meitä, eriasteisista mielenterveysongelmista kärsiviä traumakimppuja, jotka yrittävät tätä elämäänsä tarpoa eteen päin onnistumisen ja epäonnistumisen nuoralla tanssien.
1) Mallioppiminen (esim. väkivallan käyttö): ollaan ja toimitaan siten kuin kasvuympäristön aikuisetkin toimivat
2) Näköalattomuus: kun ei paremmasta tiedetä, näillä mennään ja mitään ei kannata tavoitella
3) Empatiakyvyn puute: kukaan ei ole heistä välittänyt joten he eivät opi välittämään muista
Voi olla köyhiä mutta rakastavia vanhempia -> eteenpäin pyrkivä lapsi.
Voi olla rikkaat mutta lapsestaan välinpitämättömät vanhemmat -> yliannostus 27-vuotiaana.
Ja sitten on kaikkia välimuotoja ja tilanteita, jotka pudottaa pohjan pois koko elämältä.
Psykopaatiksi synnytään, joten riski väkivaltaan kasvaa jos on traumaattinen lapsuus. Antisosiaaliset persoonallisuudet voivat myös kehittyä näistä traumoista. Jotkut taas eivät näitä piirteitä omaa, joten heistä tuleekin ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä. Joillakin on myös omanlaisensa stressinsietokyky ja miten on ylipäätään elämä mennyt, onko päässyt kehittämään itseään vai takertunut aineisiin jne.
Noh; Omassa perheessä molemmat. Minä ja veli.
Oma teoriani on se, että riippuu paljon, millaisen roolin tämä huono kasvuympäristö antaa lapsena.
Veljeäni paapottiin pitkään. Maksettiin sakot ja muut. Paikottiin kaikki mahdollinen niin pitkälle kuin pystyivät. Ja syytettiin vähintään kolmannessa polvessa yhteiskuntaa ja nähtiin, että syy omaan kurjuuteen on aina muualla kuin itsessä.
Minä taas olin se, joka kuunteli, huolehti pienestä asti muista. Myös vanhemmistani. Tehtäväni oli tukea tai olla mahdollisimman vaivaton ja näkymätön. Ei aiheuttaa lisästressiä, vaatia mitään ja kävellä munankuorilla. Aika pian yläasteen alettua alkoi muodostua haave; Pakko päästä pois. Kauas ko. paikkakunnalta. Pääsin. Taakse en ole katsonut. Kävin koulut. Sain jalkaa työelämään. Ja viimein tässä vaiheessa n.20vuotta sinniteltyä olen päässyt ylempään keskiluokkaan, työskentelen hallintoalan ammattilaisena.
Olen tyytyväinen rooliini lapsena; en missään nimessä vaihtaisi rooliani kenenkään muun sisarukseni kanssa.
Väkivalta on väline jota huumemaailmassa käytetään. Mitä nää tommosia täältä kyselet. Mee kirjastoon.
Geneettisesti huonot vanhemmat jotka kasvattavat huonosti. Näiden vanhempien omat vanhemmat olleet samanlaisia. Siihen yhdistettynä huono seura ja huono muu ympäristö. Lisukkeena kaikenlaiset päihteet. Kyllä noista katastrofi syntyy.