Lue keskustelun säännöt.
Millaista maaseudulla perheiden elämä oli -50 ja -60 -luvuilla
17.09.2026 |
Olisi kiinnostavaa kuulla. Voi eri vuosikymmeniäkin, nyt vaan mietin vanhempieni lapsuutta.
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elin itse tuota aikaa maaseudulla. Kaikki kasvatettiin itse ja tehtiin itse. Rahaa oli todella vähän. Lapsuus tuntui kuitenkin onnelliselta, kun muusta ei tiennyt. Vaatteet tehtiin itse ja ne siirtyivät vanhemmilta lapsilta nuoremmille. Usein ne oli tehty vanhempien vanhoista vaatteista. Kaikki käytettiin loppuun, jos meni rikki paikattiin. Sitten vielä niistä rikkinäisistä vaatteista leikattiin matonkuteita.
Työt tehtiin hevosella ja navetassa oli muutama lehmä, kanoja. Isä kävi kalassa ja metsästi. Kasvimaalta tuli muu ruoka sekä metsästä sieniä ja marjoja. Kaikki osallistuivat työhön, muuten ei olisi ollut tarpeeksi ruokaa kaikille. Joskus isä sai rakennuskeikkaa ja sieltä tuli rahaa. Itse menin töihin jo 13 -vuotiaana vieraalle, toki tein kotona myös töitä ja kävin siinä sivussa koulua.
Kotini oli keskisuuri maalaistalo lähellä Suomen kolmanneksi suurinta kaupunki. Kaikki oli niukkaa ja elettiin vanhanaikaisesti. Ruoka hyvin yksinkertaista ja niukasti. Elettiin talvisin kolmessa huoneessa 5 henkinen perhe. Ei mukavuuksia muuta kuin vesi tuli. Ei peseytymismahdollisuutta. Saunaakaan ei lämmitetty pakkaskausina kuin joka 3. vk. Oppikouluun pääsin muttei koskaan ollut varaa maksaa ruokailua siellä.
Vasta joskus 70-luvulla taidettiin hoksata jotain kehityksestä. Mutta sama niukkuus jatkui jatkumistaan.
Jos sen kertoisin, kukaan ei uskoisi. Eikö muka sähköä, johan Suomi sähköistettiin 1920-luvulla? Eikö traktoria? Hah,kenenkään koulumatka 5 km metsäteitä. Bussillagan vietiin. Ois ollut 10 maanteitä. Esim pyörällä. Meillä oli yks polkupyörä, vanha rämä. 10 lasta joista olen nuorin. Eikö muka meijeriin maitoa, mikä in seperaattori ja kirnu? Mikä on sirppi, mikä ruiskuhilas? Mikä on kerppu?
Eikö ees pesukonetta, 100 vuotta vanha juttu pyykkipaljut ja pyykkipaljut.
Tommosia saa vastaukseksi jos kuvailee 50-luvun alun harmaata mökkiä, torpparilunastuksessa vaarin lunastamaa.
Varmasti tosi helppoa. Ei ollu mielenterveysongelmia koska ei ehtinyt miettiä asioita. Piti yrittää pysyä hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et kysy vanhemmiltasi? Tai jos he ovat jo kuolleet, miksi et kysynyt aiemmin?
Ihan saatanan köyhää paskaa. Ja on edelleenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lessut viihtyy kun niillä on juhtana nainen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kysy vanhemmiltasi? Tai jos he ovat jo kuolleet, miksi et kysynyt aiemmin?
Tämä on keskustelupalsta ja täällä saa keskustella!!
ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti tosi helppoa. Ei ollu mielenterveysongelmia koska ei ehtinyt miettiä asioita. Piti yrittää pysyä hengissä.
Mieheni oli mietiskelijä, funtsasi asioita ja pienen kai. Mummunsa, asui heidän pienellä maatilallaan myös. ( kolmen huoneen ounainen torppa, n 20 ha maata). Oli pojanpojilleen aina sanonut että menkääpä klapeja tekemään, (tms) älkää turhaa joutavoiko
Vierailija kirjoitti:
Varmasti tosi helppoa. Ei ollu mielenterveysongelmia koska ei ehtinyt miettiä asioita. Piti yrittää pysyä hengissä.
Kahdeksan surmanluotia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lessut viihtyy kun niillä on juhtana nainen.
Lapsia oli 50-luvun alussa ihan uskonnottomillakin tuvallinen vähintään vaikka isommat jo maailmalla.
No kyll vanhempani kuuluivat kirkkoon ja laitettiin pyhäkouluun
Ihan siksi ettei ihan metsitytty ja nähtiin muitakin ihmisiä. Pyhäkoulu 3 kmn päässä, isommat sisarukset veivät ja jäivät puljaamaan pihalle jotain pihapeliä talon varhaisteinien kanssa
Täytyy sanoa, että kun on noita aikoja elänyt, niin esim. mihinkään alkeellisissa oloissa mökkeilyyn ei ole ikinä ollut kiinnostusta. Ulkovessa esimerkiksi on niin inhottava muisto, että sellaista ei halua kokea mielellään ikinä enää. Eikä sitä että vesi tulee sisään kaivolta kantamalla jne. Osaan kummasti arvostaa nykyajan mukavuuksia, kun on joutunut elämään lapsena ja nuorena ilman.
Muuten elämä toki oli aika köyhää, meilläkin paljon lapsia (8), mutta ei sitä köyhyyttä niin pitänyt pahana, kun lähes kaikki muutkin ympärillä oli yhtä köyhiä. Se elintaso oli normaali, josta poikkesivat lähinnä jotkut harvat isompien tilojen asukit. Meillä ei ollut varsinaisesti äärimmäistä köyhyyttä, esim. nälkää, vaikka kyllä vaikka sunnuntain herkun lihapullien määrä säännösteltiin, niin että 3 per lapsi, ei saanut "hounia" liikaa.
Yksi mistä olen vähän katkera ollut on se, että kun rahaa oli vähän, meillä tehtiin päätös, että tytöt käy kouluja minimimäärän. Koska sen jälkeen koulu olisi alkanut maksaa, eikä kaikkia lapsia ollut varaa laittaa kouluihin. Luulen, että minusta olisi voinut tulla korkeastikin koulutettu jos olisi annettu mahdollisuus. Mutta minä menin kauppaan myyjäksi sitten vaan, ja niissä hommissa olen "urani" tehnyt.
Huvittava huomio myös nykyisestä kouluruokakeskustelusta, kun ajatellaan että kasvisruokapäivät on jotain nykyajan vihervasurien hömpötystä. Ei meinaan syöty juuri liharuokia mun lapsuudeessa kouluissa. Puuroa ja vellejä ne pääosin oli. Hernekeittoa oli torstaisin, siinä oli hieman lihaakin. Mutta usein oli esim. grahampuuro ja maitoa, tai kauraryynivelli, leipää ja maitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti tosi helppoa. Ei ollu mielenterveysongelmia koska ei ehtinyt miettiä asioita. Piti yrittää pysyä hengissä.
Mielenterveysongelmia oli paljonkin, samoin päihdeongelmia. Mutta mielenterveysongelmia ei tunnistettu eikä olisi osattu oikein hoitaa vaikka olisi tunnistettukin. Usein mt-ongelmia ihmiset sitten itsehoitivat viinalla, mikä ei ole hyvä homma. Itsemurhat olivat nykyistä selvästi yleisempiä. Ja myöhemmin moni on joutunut sitten keski-iässä käsittelemään terapiassa traumojaan, joiden kanssa on ennen vaan ollut pakko elää ja kestää miten kestää.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että kun on noita aikoja elänyt, niin esim. mihinkään alkeellisissa oloissa mökkeilyyn ei ole ikinä ollut kiinnostusta. Ulkovessa esimerkiksi on niin inhottava muisto, että sellaista ei halua kokea mielellään ikinä enää. Eikä sitä että vesi tulee sisään kaivolta kantamalla jne. Osaan kummasti arvostaa nykyajan mukavuuksia, kun on joutunut elämään lapsena ja nuorena ilman.
Muuten elämä toki oli aika köyhää, meilläkin paljon lapsia (8), mutta ei sitä köyhyyttä niin pitänyt pahana, kun lähes kaikki muutkin ympärillä oli yhtä köyhiä. Se elintaso oli normaali, josta poikkesivat lähinnä jotkut harvat isompien tilojen asukit. Meillä ei ollut varsinaisesti äärimmäistä köyhyyttä, esim. nälkää, vaikka kyllä vaikka sunnuntain herkun lihapullien määrä säännösteltiin, niin että 3 per lapsi, ei saanut "hounia" liikaa.
Yksi mistä olen vähän katkera ollut on se, että kun rahaa oli vähän, meillä tehtiin päätös, että tytöt käy kouluja minimimäärän. Koska sen jälkeen koulu olisi alkanut maksaa, eikä kaikkia lapsia ollut varaa laittaa kouluihin. Luulen, että minusta olisi voinut tulla korkeastikin koulutettu jos olisi annettu mahdollisuus. Mutta minä menin kauppaan myyjäksi sitten vaan, ja niissä hommissa olen "urani" tehnyt.
Huvittava huomio myös nykyisestä kouluruokakeskustelusta, kun ajatellaan että kasvisruokapäivät on jotain nykyajan vihervasurien hömpötystä. Ei meinaan syöty juuri liharuokia mun lapsuudeessa kouluissa. Puuroa ja vellejä ne pääosin oli. Hernekeittoa oli torstaisin, siinä oli hieman lihaakin. Mutta usein oli esim. grahampuuro ja maitoa, tai kauraryynivelli, leipää ja maitoa.
Isälläni oli periaate, meitä oli 10 lasta syrjäusessä alkeellisessa mökissä, isa invalidi mutta kotitarpeiksi viljeli ja vei siten perhettä eteenpäin. Joskus oli taloissa jotain latoja, saunoja rakentamassa.
Niin, se periaate, jmkaikki olimme hyväpäisiä koulussa , opettaja yllytti oppikouluun hakemaan mutta isäoli mieltä kun ei kaikkia pysty kouluttamaan, kustantamaan kaupunkiin asumaan oppikouluun, ei sitten yhtäkään.
Kakkki sieltä maalta lähdimme 15 -16-vuotiaina kaupunkiin töihin. Kun olin nuorin isäkin pani kiviset pellot pakettiin ja lehmät teurastamolle.
Nyt kun olemme vanhoja, 7 kuollut, voi todeta että aika hyvin pärjäsimme elämän noista lähtökohdista. Melkein kaikki nuorina aikuisina hankimme jonkun ammatillisen koulutuksen .
Selvä on että lapsemme yllytettiin hankkimaan akateeminen koulutus kun itse emme päässeetedes oppikouluun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti tosi helppoa. Ei ollu mielenterveysongelmia koska ei ehtinyt miettiä asioita. Piti yrittää pysyä hengissä.
Mielenterveysongelmia oli paljonkin, samoin päihdeongelmia. Mutta mielenterveysongelmia ei tunnistettu eikä olisi osattu oikein hoitaa vaikka olisi tunnistettukin. Usein mt-ongelmia ihmiset sitten itsehoitivat viinalla, mikä ei ole hyvä homma. Itsemurhat olivat nykyistä selvästi yleisempiä. Ja myöhemmin moni on joutunut sitten keski-iässä käsittelemään terapiassa traumojaan, joiden kanssa on ennen vaan ollut pakko elää ja kestää miten kestää.
50-luvun lapset oli keski-ikäisiä 90-luvulla. Ei silloin käyty terapioissa.
Oli reilusti hullut ja muut teki töitä pohtimatta lapsuuttaan.
Kyllä olisi ollut terapeuteille tulolähde jos kaikki 50-luvun lapset olisivat jääneet pohtimaan lapsuuttaan.
Onneksi ei ollut tapana jäädä jänkkäämään miksei meillä ollut samoin kuin jossain muussa perheessä. Vaan ruvettiin tekemään elämästä oman näköistä, kestettiin se tylsä työkin jossa "aivot pantiin narikkaan " töihin tullessa.
Aika lailla samanlaista kuin kaupungissakin. Linja-auto meni kodin ohi 10 kertaa päivässä, kauppaan oli matkaa 600 m, oli sähköt ja sisävessa ja vesijohto, televisiokin heti 60-luvun alussa. Ruoka kasvatettiin pääosin itse ja perunoita saatettiin vaihtaa kananmuniin, vaihdantatalous toimi. Kaupassa oli palvelutiski ja mitä sieltä ei saanut, sen voi tilata. Monella oli auto käytössä, osa kävi kaupassa traktorilla.
Kesällä viihdykettä toivat kaupunkilaiset ja heidän hölmöilynsä, jo silloin porukka tunki laitumelle rapsuttamaan lehmiä ja kuvtteli, että omenapuista saa ottaa hedelmiä, koska eihän niiden kasvatuksessa tarvinnut nähdä vaivaa.
Synnyin -59 uutena vuotena, asuimme maalaiskoululla, mun ikäpolvien perheissä oli 2 lasta perheessä,edellisellä sukupolvella 5-6, parissa perhessä 10 ja 12 lasta. Elämä oli kivaa, oli kavereita, tapasimme maitokopilla, kauppa ja 2 myymäläautoa kävi. Käytiin silittelemässä pellolla vasikoita, kysyimme joitakin koiria talutettavaksi. Teininä lavatansseissa.
En ole itse tuon ikäinen, mutta vanhempani ovat. Molemmilla oli köyhää ja vaatimatonta. Paljon lapsia, äidin perheessä 8, isän perheessä 12, joista yksi annettiin vauvana naapurin lapsettoman parin kasvatettavaksi, kun toiset kovin kaipasivat lasta ja itsellä taas ei meinannut riittää varat elättää kaikkia.
Isän koti oli varsinainen pieni maatila, mutta sellainen mitä ne monet oli, kasvatettiin muutamaa elikkoa ja ruokaa omiin tarpeisiin, ei myyntiin. Isänisä heitti kesäkaudella keikkaa maalarina ja muissa rakennushommissa. Köyhää oli, mutta ruoasta ei ollut pulaa sentään. Ja halukkaat pääsivät esim. maksullisiin kouluihinkin, vielä insinööriopintoihin isällenikin isä takasi lainan (silloin ei ollut valtion takaamaa opintolainaa).
Äidillä oli kurjempaa. Asui maalla, mutta ei varsinaisella maatilalla, vaan sellaisella kuntakeskuksen lähellä olevalla omakotialueella. Siellä pienehköllä tontilla silti yritettiin kasvattaa ruokaa niin paljon kuin mahdollista. Marjapuskia, omenaa, perunaa, porkkanaa jne. Usein oli ulkorakennuksessa yksi sikakin, joka sitten syksyllä teurastettiin ja lihat pantiin säilöön tiinuun suolattuna. Asunnossa oli tupakeittiö ja 1 huone, ja tosiaan 8 lasta. Isä oli sodassa haavoittunut ja kuolikin sitten äitini ollessa 5-vuotias. Sitä ennen isä oli käynyt töissä metsätyönjohtajana, mutta ilman isää, ja ilman sosiaaliturvaa, isän kuolema aiheutti äärimmäisen köyhyyden. Ihan ruoasta oli pulaa, vilua. Talvella ei ollut kenkiin varaa, mutta joskus kunnalta sai kengät avustuksena, mutta ne piti hakea luokan edestä julkisesti, muiden oppilaiden nauraessa "kunnanvaivainen". Äiti muistaa köyhyyden loputtomana ankeutena, nöyryytyksenä ja pilkkana.