Millaista maaseudulla perheiden elämä oli -50 ja -60 -luvuilla

Olen syntynyt 50l. lopulla maalaistaloon. Muistan lapsuudesta vanhempien valtavan työmäärän, aamusta iltamyöhään riitti tehtävää. Meillä oli kyllä aika paljon koneita, kuten lypsykone, myös traktori. Autokin oli ostettu noin v. -60. Äiti tykkäsi ruoanlaitosta ja söimme terveellisesti. Meillä oli iso kasvimaa. Sen hoito oli meidän lasten kesäpuuhaa. Syksyllä kerättiin marjoja lähimetsistä koko talven varalle. Isä ja äiti olivat lapsirakkaita ja halusivat mahdollistaa meille lapsille kaikkea mukavaa. Muistoni lapsuudesta ovat valoisia. 

Mulla oli lapsena oma lammas, siis karitsa. Yhtenä päivänä se hävisi ja tuli takaisin säilykepurkeissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olisi ollut terapeuteille tulolähde jos kaikki 50-luvun lapset olisivat jääneet pohtimaan lapsuuttaan.

Onneksi ei ollut tapana jäädä jänkkäämään miksei meillä ollut samoin kuin jossain muussa perheessä. Vaan ruvettiin tekemään elämästä oman näköistä, kestettiin se tylsä työkin jossa "aivot pantiin narikkaan " töihin tullessa.

En tiedä onko se sitten niin onnellista. Heille itselleen, tai muille. Täälläkin oli pitkä ketju millaisia esim. 1970-luvun äidit paljolti olivat. Nehän on juuri tuota ikäluokkaa ne äidit, usein 40- ja 50-luvulla syntyneitä. Ja koko siitä ketjusta oikein huokui käsittelemätön trauma, katkeruus jne niiden äitien asenteista, sanoista ja teoista. Itse olen 1974 syntynyt, ja äitini oli sellainen tyypillinen kireä häpeällä kasvattaja ja marttyyri, itsensä pakon edessä kovettanut, ja samaa kovuutta vaati muilta.

Jooo, se häpeä, jota tämä iloton luterilainen kulttuuri suolsi siihen aikaan, ei käyty kylässä, aidan takaa vähän juteltiin naapurien kanssa, kunnes sitten Martat (!) aloittivat viikottaisen kerhonsa ja täytyy sanoa sen todellakin olleen monille naisille/äideille melkeinpä ainoa henkireikä sodassa häiriintynein aviomiesten takia. Muistan muinka oma äitini aina muuttui sinä iltana iloisemmaksi ja puheliaaksi, muuten joutui aina olemaan varpaillaan, että milloin se huuto taas alkaa.

Kiitos Mattat 🌷

Vierailija kirjoitti:

Kiintoisaa lukea toisten kokemuksia 50- 60 luvusta ja voin alkekirjoittaa samat muistot. Elämä oli täynnä niukkuutta kaikesta eli köyhää, hyvin köyhää, mutta silti ei valitettu mistään. Töihin mentiin 15- vuotiaana ja jopa ennen sitä. Ei nykyajan köyhät tai itseään köyhinä pitävät tiedä mitään oikeasta köyhyydestä. 

Totta, eikä ennen ollut tämmöistä byrokratiaa jos halusit mennä kylän kauppaan siivoamaan sen pari x viikossa. Maksoi kauppias samantien sovitun hinnan! Moni nuori sai näin hiukan tienestiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olisi ollut terapeuteille tulolähde jos kaikki 50-luvun lapset olisivat jääneet pohtimaan lapsuuttaan.

Onneksi ei ollut tapana jäädä jänkkäämään miksei meillä ollut samoin kuin jossain muussa perheessä. Vaan ruvettiin tekemään elämästä oman näköistä, kestettiin se tylsä työkin jossa "aivot pantiin narikkaan " töihin tullessa.

En tiedä onko se sitten niin onnellista. Heille itselleen, tai muille. Täälläkin oli pitkä ketju millaisia esim. 1970-luvun äidit paljolti olivat. Nehän on juuri tuota ikäluokkaa ne äidit, usein 40- ja 50-luvulla syntyneitä. Ja koko siitä ketjusta oikein huokui käsittelemätön trauma, katkeruus jne niiden äitien asenteista, sanoista ja teoista. Itse olen 1974 syntynyt, ja äitini oli sellainen tyypillinen kireä häpeällä kasvattaja ja marttyyri, itsensä pakon edessä kovettanut, ja samaa kovuutta vaati muilta.

Jooo, se häpeä, jota tämä iloton luterilainen kulttuuri suolsi siihen aikaan, ei käyty kylässä, aidan takaa vähän juteltiin naapurien kanssa, kunnes sitten Martat (!) aloittivat viikottaisen kerhonsa ja täytyy sanoa sen todellakin olleen monille naisille/äideille melkeinpä ainoa henkireikä sodassa häiriintynein aviomiesten takia. Muistan muinka oma äitini aina muuttui sinä iltana iloisemmaksi ja puheliaaksi, muuten joutui aina olemaan varpaillaan, että milloin se huuto taas alkaa.

Kiitos Mattat 🌷

Aidan takaa? Oikealla maaseudulla saattoi olla talojen väliä kilometri, pari.

On totta että emännät usein olivat kotiin eristettyjä. Isännät kävi ehkä työssä talvisin etenkin, hevosella myllyssä, kaupunkiasiat.

Lapset koulussa ja koulumatkalla saattoivat tuoda pienet kauppa-asiat, tuoda postit postitalosta maantien laidasta.

Äidit kutoivat kangasta tai sukkia kotona muiden askareiden lomassa.

70-luvun naiset olivat kyllä jo työelämässä.

Tuo 70-luvun huonot äidit on vähän sama juttu jos nyt joku narkkikodin lapsi valittaisi kaikkien 35 - 50 -vuotiaiden naisten olevan juoppoja ja narkkeja. Tai että yleistäisin kesällä lähiön terasseilla mölyävät elähtäneet naiset että kaikki keski-ikäiset istuu kaljoilla päivät pitkät 

Ainaista karjaan sekaantumista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiintoisaa lukea toisten kokemuksia 50- 60 luvusta ja voin alkekirjoittaa samat muistot. Elämä oli täynnä niukkuutta kaikesta eli köyhää, hyvin köyhää, mutta silti ei valitettu mistään. Töihin mentiin 15- vuotiaana ja jopa ennen sitä. Ei nykyajan köyhät tai itseään köyhinä pitävät tiedä mitään oikeasta köyhyydestä. 

Totta, eikä ennen ollut tämmöistä byrokratiaa jos halusit mennä kylän kauppaan siivoamaan sen pari x viikossa. Maksoi kauppias samantien sovitun hinnan! Moni nuori sai näin hiukan tienestiä.

Töihin mentiin myös itsensä elättämään kotoa pois 50 - ja 60 -luvulla 15-vuotiaana.

70-luvulla vielä oli vaatetehtaassa kansakoulun käyneitä ompeluharjoittelijoita 6 h päivässä. Se kyllä loppui sitten,  sitoi pomoja liikaa tms ja ylitti lasketun tuotantohinnan ja kai työlainsäädäntökin kehittyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti tosi helppoa. Ei ollu mielenterveysongelmia koska ei ehtinyt miettiä asioita. Piti yrittää pysyä hengissä.

Mielenterveysongelmia oli paljonkin, samoin päihdeongelmia. Mutta mielenterveysongelmia ei tunnistettu eikä olisi osattu oikein hoitaa vaikka olisi tunnistettukin. Usein mt-ongelmia ihmiset sitten itsehoitivat viinalla, mikä ei ole hyvä homma. Itsemurhat olivat nykyistä selvästi yleisempiä. Ja myöhemmin moni on joutunut sitten keski-iässä käsittelemään terapiassa traumojaan, joiden kanssa on ennen vaan ollut pakko elää ja kestää miten kestää.

Näin juuri, yksikin sukulainen hirtti itsensä (ennen 1950-lukua jo), lehtijutussa kerrotaan että oli ollut synkkämielinen.

Vierailija kirjoitti:

Kiintoisaa lukea toisten kokemuksia 50- 60 luvusta ja voin alkekirjoittaa samat muistot. Elämä oli täynnä niukkuutta kaikesta eli köyhää, hyvin köyhää, mutta silti ei valitettu mistään. Töihin mentiin 15- vuotiaana ja jopa ennen sitä. Ei nykyajan köyhät tai itseään köyhinä pitävät tiedä mitään oikeasta köyhyydestä. 

Mistä tiedät mitä kukin nykyajan köyhä on kokenut? Itseäni itkettää kun rahaa ei ole edes ruokaan nyt. Syön mitä kaapissa on, on eksi on jotain. En saa avustuksia. Osaan toki tehdä esim.perunapellon ja vihannesmaan ja olen tehnytkin, muttei onnistu nykyisessä asuinpaikassa. Ja olen todella vahva ja paljon kokenut, mutta joku raja on minunkin voimillani.

Ei nyt unohdeta jokaviikkoisia junauutisia, rekkakolareita ja kallionseiniä vaikka nyt inkin kaikki paremmin.

No meillä oli Hämeessä maalaistalo jossa oli sähköt, sisävessat ja kylppäri 60- luvulla (remontoitu 50-luvulla kun äiti ja isä avioituivat). Isä teki talon työt. Äiti oli enkun opettaja. Meidät muksut valjastettiin isän avuksi pienestä pitäen, niin pojat kuin tyttökin. Ja autettiin myös äitiä kotihommissa - siinä ei sukupuolta myöskään katsottu ja isäkin auttoi. Ei ollut rutiköyhää mutta ei mitään luksustakaan.

Kyläkouluun kuljettiin pyörillä, hiihtäen tai kävellen 70-luvun alussa, joskus oli ruhtinaallista kun äiti vei autolla. Keskikoulu/peruskoulu/lukio sitten 30 kilsan päässä ja sinne bussikuljetus. Lähimmät kaverit parin kilsan päässä, mutta yhdessä leikittiin lapsina.

Usein käytiin Helsingissä isovanhempien luona.

Ennen vanhaan perheissä oli kymmenkunta lasta. 

Syystä ettei ollut ehkäisykeinoja. 

Mökki oli jo täynnä lapsia ja lisää tehtiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olisi ollut terapeuteille tulolähde jos kaikki 50-luvun lapset olisivat jääneet pohtimaan lapsuuttaan.

Onneksi ei ollut tapana jäädä jänkkäämään miksei meillä ollut samoin kuin jossain muussa perheessä. Vaan ruvettiin tekemään elämästä oman näköistä, kestettiin se tylsä työkin jossa "aivot pantiin narikkaan " töihin tullessa.

En tiedä onko se sitten niin onnellista. Heille itselleen, tai muille. Täälläkin oli pitkä ketju millaisia esim. 1970-luvun äidit paljolti olivat. Nehän on juuri tuota ikäluokkaa ne äidit, usein 40- ja 50-luvulla syntyneitä. Ja koko siitä ketjusta oikein huokui käsittelemätön trauma, katkeruus jne niiden äitien asenteista, sanoista ja teoista. Itse olen 1974 syntynyt, ja äitini oli sellainen tyypillinen kireä häpeällä kasvattaja ja marttyyri, itsensä pakon edessä kovettanut, ja samaa kovuutta vaati muilta.

Sinulla taitaa olla kovuutta äitiäsi kohtaan mutta ei elämää kohtaan.

Äitisi on  ehkä voittanut monia vaikeuksia ym taustastaan riippuen. Sinä synnyit peruskouluaikaan, mukavuuksien ja lelujen keskelle, teininä 80-luvun lopulla nuorten jo vapaaseen nykyaikaan.

Oma samanikäiseni 40-luvun vanhemmista syntynyt on vauras, otaniemen käynyt  aikuisten lasten isä, yhdessä samassa avioliitossa. Kuten muutkin sisaruksensa, ei tommosta "boomerivihaa." 

Ei, kyllä minä ymmärrän mistä se äitini kovuus tulee, enkä häntä siitä syytä. Hänen on tarvinnut selviytyä oikeasti kovassa elämässä, köyhän monilapsisen torpan lapsena, joka on jo ihan lapsena laitettu tienaamaan peltotöihin, kouluja ei ole voinut paljoa käydä jne. 

Mutta näen myös, että tuo elämä on jättänyt jälkensä, eikä sitä "kaikki vaan kestettiin ennen ilman hömppäterapioita tai päänsilittelyjä" kannata siksi ehkä siihen tapaan ihannoida, kuin lainaamani kirjoitus näytti tekevän. Vaikka jotkut onkin selvinneet siitä aika ongelmitta, on valtavasti niitä jotka on tavallaan sisäisesti vaurioituneet, silti vaikka ulkoisesti olisivat onnistuneet rakentamaan hyvän elämän.

En tiedä miten se terapia olisi auttanut nuorten köyhyyttä huonoissa kimppakämpissä olemattomalla palkalla aikoinaan. Jos joku hammaslääkäri oli jo ylivoimainen kustannus. Ei silloin ollut edes julkista hammashuoltoa ja työterveysvastaanottoja.

Se on tietysti hyvä kun nytkin joku on vuodesta 2014 kun tuo paljon puhuttu keskustelu aloitettu voinut käydä terapiassa kun 40 vuotta sitten 80-luvulla äiti oli tiukka täti eikä hellinyt tarpeeksi. Siihen se ehkä joskus auttsa kun jatkaa vaan.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että kun on noita aikoja elänyt, niin esim. mihinkään alkeellisissa oloissa mökkeilyyn ei ole ikinä ollut kiinnostusta. Ulkovessa esimerkiksi on niin inhottava muisto, että sellaista ei halua kokea mielellään ikinä enää. Eikä sitä että vesi tulee sisään kaivolta kantamalla jne. Osaan kummasti arvostaa nykyajan mukavuuksia, kun on joutunut elämään lapsena ja nuorena ilman.

Muuten elämä toki oli aika köyhää, meilläkin paljon lapsia (8), mutta ei sitä köyhyyttä niin pitänyt pahana, kun lähes kaikki muutkin ympärillä oli yhtä köyhiä. Se elintaso oli normaali, josta poikkesivat lähinnä jotkut harvat isompien tilojen asukit. Meillä ei ollut varsinaisesti äärimmäistä köyhyyttä, esim. nälkää, vaikka kyllä vaikka sunnuntain herkun lihapullien määrä säännösteltiin, niin että 3 per lapsi, ei saanut "hounia" liikaa. 

Yksi mistä olen vähän katkera ollut on se, että kun rahaa oli vähän, meillä tehtiin päätös, että tytöt käy kouluja minimimäärän. Koska sen jälkeen koulu olisi alkanut maksaa, eikä kaikkia lapsia ollut varaa laittaa kouluihin. Luulen, että minusta olisi voinut tulla korkeastikin koulutettu jos olisi annettu mahdollisuus. Mutta minä menin kauppaan myyjäksi sitten vaan, ja niissä hommissa olen "urani" tehnyt. 

Huvittava huomio myös nykyisestä kouluruokakeskustelusta, kun ajatellaan että kasvisruokapäivät on jotain nykyajan vihervasurien hömpötystä. Ei meinaan syöty juuri liharuokia mun lapsuudeessa kouluissa. Puuroa ja vellejä ne pääosin oli. Hernekeittoa oli torstaisin, siinä oli hieman lihaakin. Mutta usein oli esim. grahampuuro ja maitoa, tai kauraryynivelli, leipää ja maitoa.

Erona se, että nykyään kouluruoka on ultraprosessoitua valmisruokaa, jossa on lisäaineita ja ruuankaltaisia aineita enemmän kuin sitä varsinaista ruokaa ja se aiheuttaa vatsavaivoja, päänsärkyä, väsymystä ja yleistä huonovointisuutta. Tiedän kun olin itse koulussa töissä ja yritin syödä sitä. Viimeistään keskiviikkona luulin joka viikko, että minulla on samaan aikaan flunssa ja mahatauti, kunnes tajusin, että se johtuu siitä, että kolme peräkkäistä päivää sitä moskaa tekee sairaaksi. 

Muksuja oli paljon. Ajatuksena vielä silloin oli että vanhin poika perii tilan ja muut tekevät mitä parhaaksi näkevät. 

Vanhempia autettiin niin paljon kuin vaativat. Oli tietyt työt jokaiselle ja ne piti hoitaa. Raha oli tiukassa, ainakin meillä. 

Nuorena tuntui että ei tapahtunut mitään, kaikki kokemisen arvoinen oli kaupungeissa. Siksi sieltä lähdettiinkin armeijan jälkeen kaupunkiin. Nyt tietenkin ollaan vaimon kanssa palauduttu maaseudulle. Mukavahan täällä eläkettä on viettää.  Ei se kaupungissa eläminen mitään niin hohdokasta ollutkaan, mutta sinne ne omat lapset jäi.