Miten vakava sairaus on vaikuttanut siihen, miten suhtaudut elämään?

Minulla ei ole vakavaa sairautta siinä mielessä, että henki olisi vaarassa, mutta siinä mielessä on että sairaus aiheuttaa jatkuvaa kovaa hermokipua, oireiluja ja rajoituksia työssä ja vapaa-aikana, isoja leikkauksia ym.

Tähänkin tottuu. Tottuu siihen ettei tiedä, missä kunnossa aamulla on kun herää, pääseekö kävelemään ilman keppiä. En muista aikaa jolloin missään ei ole kipua, en tiedä miltä se tuntuu.

Vaikuttaa elämään ja suhtautumiseen siten, etten osaa ajatella, miksi terveys olisi tärkeintä elämässä. Ei se ole. Rakkaat ihmiset ja onnellisuus ovat. 

Enkä todellakaan anna periksi ja muuta jonnekin kerrostaloon tuijottamaan ikkunasta ulos, koska jossain kohtaa en välttämättä pärjää vanhassa omakotitalossa kaikkine askareineen, vesien kantoineen jne. Elän just sellaista elämää kun haluan, olen sopeutunut rajoituksiin ja niillä mennään, mutta en jää petiin surkuttelemaan. Paitsi jos on sellainen päivä ettei muuta pysty, mutta silloinkin tiedän että kyllä tämä tästä.

Elän kuten aiemminkin, näin niin kauan kun täällä vielä olen.