Olen asunut nykyisellä paikkakunnallani melkein 30 vuotta mutta en vieläkään koe olevani "paikallinen"

Eipä siitä syntyperästään pääse, äitikin koki olevansa evakko. 

Stadissa vajaa 30 vuotta, mutta olen vieläkin, ja aina, lappilainen. Puhun edelleen kotikaupunkini murretta ja palaan sinne heti, jos työt etelässä loppuvat.

M53

Stadissa syntynyt ja elänyt kolmekymppiseksi asti,  sitten muutettiin Vantaalle, nyt ajatuksena muuttaa takaisin stadiin.

34 vuotta enkä kyllä ole Oululaiseksi vielä muuttunut koska en ole täällä syntynyt.

On. Asuin Tampereella lapsuuteni ja nuoruuteni ja nyt olen asunut Helsingissä 20 vuotta eli pidempään kuin Tampereella. Koen silti olevani tamperelainen. 

Vierailija kirjoitti:

Stadissa syntynyt ja elänyt kolmekymppiseksi asti,  sitten muutettiin Vantaalle, nyt ajatuksena muuttaa takaisin stadiin.

Miten tämä vastasi kysymykseen? 

Minulla ei ole enää ystäviä tai perhettä kotiseudulla, joten en siellä käy. Kaipa sitten olen enemmän kiinnittynyt tälle nykyiselle asuinpaikkakunnalle.

Olen asunut täällä 34 vuotta ja ehkä pikku hiljaa alkanut tuntumaan että olisin paikallinen.

Onhan se entinen asuin paikkakunta muuttunut niin paljon, rakennettu uusia taloja yms. että ei se ole enää sen näköistä seutua mihin lapsuudessa tottunut.

Sama täällä, olen syntyjään kainuulainen, siellä teiniksi asti asunut. 23 vuotta Uudellamaalla asunut enkä vieläkään koe kuuluvani tänne. Paluu kotiseudulle käy mielessä.

Muutin opiskelemaan 19-vuotiaana ja sille tielle jäin. Nyt mennyt kohta 30 vuotta, enkä koe kuuluvani tänne enkä sinne, mistä lähdin. Et ap siis ole yksin.

Onneksi on myös ihmisiä ja perheitäkin, joilla tuollaisia ongelmia ei ole. Koti on koti, sijaitsi se missä tahansa. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti. on perheitä, joissa noita ongelmia ei ole. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi on myös ihmisiä ja perheitäkin, joilla tuollaisia ongelmia ei ole. Koti on koti, sijaitsi se missä tahansa. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti. on perheitä, joissa noita ongelmia ei ole. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Ihana mummo 💕💕💕

Aika monella taitaa henkinen koti olla muualla, kuin nykypaikkakunnalla. Itsellänikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Stadissa syntynyt ja elänyt kolmekymppiseksi asti,  sitten muutettiin Vantaalle, nyt ajatuksena muuttaa takaisin stadiin.

Miten tämä vastasi kysymykseen? 

Et siis ymmärrä lukemaasi, olen muuttamassa takaisin synnyinpaikkakunnalleni.