Vuoden kääntyessä lopuilleen

voimme hetkeksi pysähtyä kuuntelemaan, mitä sillä on meille sanottavaa.



Mitä se vuosi minulle opetti? Elämä on jatkuvaa oppimista. Minkä tilaisuuden sain oppia uutta, kokea uutta.



Jäikö jokin ihmissuhdeselkkaus vaiheeseen, ja anteeksi pyytämättä? Voinko vielä nyt pyytää sitä anteeksi? Erityisesti ajattelen perheenjäseniä, työtovereita ja ystäviä.

Miten omat töppäilyni vaikeuttivat toisen elämää, tekivät toisen taakan suuremmaksi. Uskallanko luottaa anteeksiantoon?



Mistä kaikesta kiitän ihmisiä ja Taivaan isää? Olenko todella kiittänyt konkreettisesti läheisiäni? Voinko nyt kiittää niitä, joita en ajallaan muistanut kiittää?



Mistä minua kuormittavasta haluan luopua? Onko minulla jokin tapa tai toimintamalli, josta koituu vain huonoa mutta joka riippuu silti kiinni minussa. Miten voisin irtautua vääristä taakoista?



Miten olen kokenut auttamisen? Olenko voinut auttaa jotakuta? onko minua autettu? Miten voin jatkossa auttaa? Muista: auttaa voit aina. Rukouskin on auttamista.





Kannattaa luottaa kykyyn kasvaa ja uudistua, hienolla termillä reflektoida itseään ja toimintaansa. Toivoa on aina, töppäilijöilläkin.





diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat