Ostin lapselle syyskengät Stockalta ihan normaalihintaan ja kotona
huomasin että niihin oli jäänyt varashälytin jota ei saanut saksilla irti. Ärsyttävää en voinut laittaa kenkiä lapselle tänään ja jouden menemään uudestaa 30 kilometrin päähän otattamaan irti sen! Saakohan jotain korvausta tai tiedättekö miten sen saisi kotikonstein irti?
Kommentit (11)
meillä jäi kerran vaatteeseen häläri ja takaisin piti viedä. Minä sain suklaalevyn : D
huomaisn kotona. Ei alkanut piipittämän porteilla, en tiedä miksi. Olisiko jotenkin ei-aktivoitu? ap.
Meillä oli kaupunkiin 40km ei saanut korvausta ainakaan tuolta cittarista. Kuulemma jos hälytin jää ja ottaa tavaransa sieltä kassan perältä niin hälytin ei huuda. Sillä eihän varastetua tavaraa voi kassalle nostaa.
Minä otin sitten kuitenkin kuitin mukaan ja kävin avauttamassa, vaikka mun kaveri sanoi, että ei muuta kun laitat sakset väliin ja puristat niin kyllä se antaa periksi. Mutta kun kyseessä oli pehmoiset hanskat pelkäsin, että menevät rikki.
mutta sitä on syytä erikseen pyytää. Muuten antavat kupongin kahvilaan tms. (ollaan saatu vähän eri syistä näitä).
vaatteeseen Seppälässä, olivat kovin pahoillaan ja sain hiuslakkapullon (en älynnyt vaatia mitään ja hölmistyin hyvityksestä). Stockalla ovat hyvin tarkkoja maineestaan, jos eivät älyä itse tarjota hyvitystä niin varmasti antavat jotain kun pyydät.
edellyttävät asiakkaan käyntiä liikkeessä (lähes kaikki siis!) kuuluu saada matkakulut. Lisäksi varmaan hyvittävät muutenkin, Stokkalla yleensä panostavat asiakassuhteisiin.
aletuotteesta. tuli siis tosi iso hintaero. mainitsin kuluttajalaista mutta heillä ei ole tapana!
Ja ne sanoi että voi käydä otattamassa lähimmässä liikkeessä irti sen.
Mies kuitenkin irroitti sen kun oli sellanen musta jossa oli rautalanka välissä.
Jos ois ollut värihälytin niin ois pitänyt lähteä takas kauppaan.
Ostin kaikenlaista ja näiden lisäksi sloggin alushousut. No tultiin kotiin ja heitin alushousut "pahvilaatikossaan" kaappiin odottamaan. Meni joitakin viikkoja olin ottamassa noita käyttöön avasin laatikon ja yllätys yllätys housuissa oli semmoinen musta hälytin kiinni. Kaivoin jo kuitin esille ja mietin pitääkö tästä lähteä kauppaan avauttamaan.Onneksi mies kuitenkin mursi sen minulle ja alushousut saatiin käyttöön.
En kyllä ymmärrä miksi se häläri oli pitänyt sinne sisälle laittaa eihän ne kassalla osaa sitä sieltä etsiä. Tästä lähtien kyllä kurkkaan sinne laatikon sisälle jo ennen kassalle menoa voin sitten huikata myyjälle jos ei ite älyä.
että tuli matkakuluja. Meni kyllä maku asiakaspalvelumaineesta, tosin en erikseen pyytänyt korvasusta. ap.
Eihä sen hälärin kanssa pääse kassoista ohi...