Lue keskustelun säännöt.
Työpaikalla (hoitoala)kettuiltiin, kun leivoin sämpylöitä ja pyydettiin vuoroon:(
21.01.2012 |
Eli minulla on työsopimus, mutta ei mitään velvollisuutta olla tiettyyn aikaan työssä. Olen kouluikäisten kotiäiti ja autan siis kiireaikoihin vammaisten hoitokodissa. Yleensä muutama vuoro kuukaudessa. Minulla ei ole velvollisuutta suostua aina pyyntöihin.
No soittivat toissapäivänä minulle töistä, että henkilökuntaa on sairastunut ja on pula nyt työntekijöistä. Sanoin, että olen juuri lämmittänyt puu-uunin ja tekemässä sämpylätaikinaa, että en millään jouda. Sanoivat, että tule sitten heti kun pääset.
No menin sitten neljän tunnin päästä eli kun olin saanut sämpylät tehtyä (monta peltiä). Olin perus 8 tunnin vuoron. No tänään oli myös työvuoro ja siellä eräs työntekijä ivasi ihan selvästi: no saitkos sämpyläsi tehtyä. Äänensävy oli ilkeä.
Onko muilla yhtä huonoja kokemuksia työpaikan hengestä?
Kommentit (8)
Olin parikymppisenä töissä lounaskahvilassa, ja yksi työkaveri oli silloin kämppäkaverini. Tämä kämppis sairastui yllättäen ja joutui perumaan työvuoron. Minulla oli vapaapäivä. Hänellä oli kovia kipuja ja vein hänet autollani lekuriin. Oli joku pieni lihasrevähdys, mutta meni ainakin pari-kolme tuntia päivystyksessä, että selvisi. Kaveri oli tosi tuskissaan ja peloissaankin, kun ei tiennyt kipujen syytä. Olin hänen kanssa koko ajan. Töistä yrittivät soittaa ja saada mua tilalle tuuraamaan. Kerroin koko tilanteen ja sanoin, etten nyt pääse. Kun menin myöhemmin töihin, sain huudot siitä, etten ollut tullut töihin tuuraamaan kaveriani.
Samasta työpaikasta otin myöhemmin lopputilin, kun olin saanut keskenmenon ja lääkäri laittoi 10päivän sairasloman. Saikun jälkeen sain tosi viileän vastaanoton, ikäänkuin olisin huvin vuoksi pitänyt vähän lomaa. Yksi ihminen oli aidosti pahoillaan, mutta ehkä siksi, koska itse oli kokenut saman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yksityiselämän asioista kannata työpaikalle kertoa. Jos ei pääse sanoo ettei pääse.
Aloin tehdä keikkatöitä ja kerroin jo tullessani, että joudun kyllä perhesyistä välillä kieltäytymäänkin tarjotuista vuoroista. Menin siis aina kun pääsin, mutta lasten sairastaessa tai miehen ollessa omissa kolmivuoroissaan jouduin tarjoamaan ei-oota.
Se toimi kolmisen kuukautta, mutta pyynnöt loppuivat sitten yhden kesäisen viikon takia. En kieltäytynyt "mukavuussyistä" tai laiskuuttani, vaan pakon edessä. Kerroin olevani kyllä käytettävissä koko loppukuun. Se ei kelvannut.
Mutta sivumennen sanoen, se työpaikka oli sairas hengeltään. Esimiehen sijaan henkistä johtajuutta piti katkeroitunut ikivalittaja, joka myrkytti jokaisen päivän. Puhui taukoamatta pahaa niistä, jotka eivät olleet paikalla. Työvuoroissa ei tehty koskaan joustoja henkilökohtaisten toiveiden takia muutenkaan.
Kyse ei ole listojen teon mahdottomuudesta vaan tahdosta.
Huono työpaikka oli erittäin hierarkkinen, hyvä taas sellainen, jossa jokainen oli arvostuksessaan tasa-arvoinen, oli hän laitosapulainen tai erikoislääkäri
Paras työpaikkani ikinä oli sellainen, jossa työntekijä huomioitiin myös perheensä jäsenenä ja väsynyttä autettiin. Sen hengen loi sydämellinen esimies, joka arvosti jokaista ihmisenä eikä vain koneiston osana.
Tuo huono esimerkki oli terveyskeskuksen vuodeosasto ja terve työyhteisö yliopistollisen sairaalan päivystys.
Koko kylälle kun neljä tuntia sait kulumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja otatko huomioon, että yhden henkilön puutos töissä aiheutti sen että paikalla olevat joutuivat tekemään hänenkin työnsä? Eli itsekin olisin saattanut olla sinulle vähän ärsyyntyä, jos et olisi tullut vaikkei jonkun sairastuminen sinun vikasi olekaan.
Mutta tottakai tuolla asenteella joka työpaikassa ivataan ja on huono henki... Huoh.
Jos on sopimus siitä, että tekee keikkaa johonkin paikkaan, ei ole työsopimus.
Kyllä ja paljonkin, juuri hoitoalalta. Jonka jätin kun tuntui, että hoitoalalle on hakeutuneet aivan erilaiset persoonat mitä naiivina opiskeluaikana luulin eikä ollut aikaa tehdä laadukasta työtä. Tästä syystä jouduin kiusatuksi. Ei "saanut" välittää potilaista ja hoitaa heitä hyvin. Työuraa takana reilu 10 vuotta. Hoitoalan ihmisen kuvitellaan olevan aina valmis auttamaan muita. Ja että hoitoalan ihmisenä ei "saisi" olla OMAA elämää...Anteeksi vuodatus!