Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (78)
Kerro rehellisesti, mitä vikaa sinussa on? Oletko ylipainoinen, kalju, työtön, persu tai mt-potilas?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kaikkialla sanotaan, että käytä tämä aika kehittääksesi itseäsi. No joo, onhan tässä jo vuosia tehty niin. Enää en jaksaisi tätä vaihetta..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kerro rehellisesti, mitä vikaa sinussa on? Oletko ylipainoinen, kalju, työtön, persu tai mt-potilas?
En mitään näistä, ja lisäksi olen nainen, vaikka voihan naisetkin noita kaikkia olla :D
Ap
Yksinäisiä on Suomessa todella paljon. En voi muuta neuvoa antaa kuin sen, että liikkuu siellä missä ihmiset liikkuu. Nimittäin, kukaan ei tule kotoa hakemaan. Tämä on se ensimmäinen asia joka pitää ymmärtää jos haluaa parisuhteen. Tsemppiä! Suomi on täynnä sinkkuja kuten sanottu, jossain on varmasti sinullekin sopiva puoliso.
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heruta vähän herkkuasi, jotta miehet kiinnostuu. Jos esittää vaikeaa, niin elämästäkin tulee vaikeaa.
Voisitko muuttaa maaseudulle tai ulkomaille? Voisitko asua eläkeikäisen peräkammarin-Pertin kanssa Pihtiputaalla tai voisitko elättää parikymppisen marokkolausen Ahmedin palkkatuloillasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Päästä vanhasta asiasta irti, niin siitä se lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sinua paljon vanhempi. Muistan tuskan sinkkuudesta. Se tuntui kipuna rinnassa. Miehiä kyllä tuli ja meni, mutta sopivaa ei vain jostain syystä löytynyt. On kuitenkin varmaan todennäköisempää löytää kuin olla löytämättä. Pitää vaan kai jaksaa treffailla, jaksaa panostaa jokaiseen tapaamiseen, antaa mahdollisuus potentiaalisille miehille.
Vierailija kirjoitti:
Päästä vanhasta asiasta irti, niin siitä se lähtee.
Haluaisitko avata tätä vähän enemmän? Haluaisin ymmärtää paremmin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtalotoverina ymmärrän hyvin ap:n tuskan.
Mä siedän sinänsä ihan hyvin yksin elämistä, mutta rakkauden puute sattuu. Eli kyse ei ole siitä, että pitäisi olla jokin jollain tavalla tyydyttävä parisuhde, vaan sitä kaipaa tietysti sellaista suhdetta, missä molemmat pitäisi toisiaan tärkeimpinä ihmisinä elämässä.
jos tykkää jostain, haittaako jos toinenkin sitten tykkää?
ei kai se kommunikointi ihan mahdottamaksi mene?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Eivät palstavelat mitään onnellisia ole. Samoja ihmisraunioita kuin muutkin sinkut. Se aika selvästi läpi siitä jatkuvasta tavasta vakuutella muille omaa onnellisuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen sinua paljon vanhempi. Muistan tuskan sinkkuudesta. Se tuntui kipuna rinnassa. Miehiä kyllä tuli ja meni, mutta sopivaa ei vain jostain syystä löytynyt. On kuitenkin varmaan todennäköisempää löytää kuin olla löytämättä. Pitää vaan kai jaksaa treffailla, jaksaa panostaa jokaiseen tapaamiseen, antaa mahdollisuus potentiaalisille miehille.
Kiitos sinulle näistä sanoista. Itselläni on juuri tuo fiilis, ja se on tosi raskasta. Kerta toisensa jälkeen täytyy tavata uusia ihmisiä, vaikka toivoisi vain löytävän sen oman tyypin, jotta ei koko ajan tarvitse yrittää. Tää vie voimia.
Eiköhön suurin osa ole parisuhteesa ei-niin-sopivan tyypin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoverina ymmärrän hyvin ap:n tuskan.
Mä siedän sinänsä ihan hyvin yksin elämistä, mutta rakkauden puute sattuu. Eli kyse ei ole siitä, että pitäisi olla jokin jollain tavalla tyydyttävä parisuhde, vaan sitä kaipaa tietysti sellaista suhdetta, missä molemmat pitäisi toisiaan tärkeimpinä ihmisinä elämässä.
Juuri näin! Ja nyt vuosien kokemuksella huomaan, että sellaista parisuhdetta on vaikea löytää. En kuitenkaan haluaisi kuluttaa vuosikausia olemalla onneton, mutta tämä suru ei vaan lopu.
Ap
Otsikon piti olla kyllä "tekee onnettomaksi", mutta aivot teki tepposen :D
Ap