Kuinka paljon koet muuttuneesi ihmisenä aikuisiässä?

Olen tätä miettinyt paljon, koska itse olen muuttunut totaalisen toiseksi olennoksi viimeisen 10-15 vuoden aikana. Niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Ikää mulla on 50+. Tähän on suurimpana syynä jäätävä määrä sairastamista ja kärsimystä - kärsimystä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Surua, hylkäämisiä ja vaikeaa masennusta. Nykyisin en ole masentunut, sairas ja väsynyt kylläkin. Ja eri ihminen. 

Jostakin syystä juuri tässä iässä tulee yhteydenottoja niin sukulaisilta kuin vanhoilta tutuiltakin. Itse en ota kontaktia, koska lähes koko lähipiirini katosi ns vaikeina vuosina. Sen sijaan olen pari kertaa vastannut ja tavannutkin tuollaista vanhaa kaveria. Huomaan heidän hämmentyvän kanssani, vaikka kerron hyvinkin suoraan ettei siitä entisestä ihmisestä ole juurikaan mitään jäljellä. Lähinnä hämmästelen ko olennon ajatusmaailmaa ja elämää muistoissani, en jotenkin edes samaistu - hyvä jos muistan. En osaa jakaa yhteisiä muistoja, tai osaan, mutta en elää niissä. Huomaan pettäväni ihmisten odotukset kohtaamisissa. Ehkä olisi parempi aloittaa kaikki kontaktit puhtaalta pöydältä?