Kuinka paljon koet muuttuneesi ihmisenä aikuisiässä?

Semmoiset 70 kiloa.

Traumat ei ole muutosta. Ne on petosta! Ihminen muuttuu jonkin verran elämänkokemuksen takia, siis omilta odotuksiltaan.

Ainakin sen verran, että ulkonäkö ei ole enää se, mikä nuorenpana oli.

Kuten sinäkin. Ihan eri ihminen. Kun mietin lähtökohtiani, olisi voinut mennä ihan toiseen suuntaan. Elämä kyllä tosiaan muokkaa ihmistä. 

Minä vain ikäännyn, mutta naiset pysyvät edelleen samanikäisinä. Tänäkin kesänä panin useamman viikon 17-vuotiasta tyttöä. M35

Lukiossa kirjoitin esseen, jossa naureskelin bodaajille, vegaaneille ja puolustin lihansyöntiä.

Nyt nelikymppisenä äijänä en syö lihaa ja käyn aktiivisesti salilla.

Olen kyllä muuttunut hyvin paljon. Mielipiteetkin ovat muuttuneet joistakin asioista.

Kiitos. Todella paljon muuttunut, vaikka ihan kiva. Herännyt aina joka vuosi totuuksiin. Tietysti unelmoida saa.

Kyllä koen muuttuneeni varsin paljon, nyt 50v. Mielestäni paljon parempaan suuntaan. Olen paljon onnellisempi myös. Elän itseni näköistä elämää, en mieti mitä muut minusta ajattelee jne. Hyvä olla. Lapsetkin jo aikuisia.

Ainakin olen kyynistynyt vuosi vuodelta enemmän

Olen kuin eri ihminen nyt kuin 20-30 vuotiaana. Silloin olin sosiaalinen ja en pelännyt jutella ihmisten kanssa.  Nyt olen arka ja epäsosiaalinen ja mulla on huono itsetunto ja terveysvaivoja Ihmettelen kun jotkut sanoo että kun ikää tulee niin on itsevarmempi mutta mulla kävi juuri päinvastoin.

Olen muuttunut aivan valtavasti. Useaan kertaan vieläpä. 

En käsitä, mitä ihme höpinää se "ihminen ei muutu" on. Käsittääkseni juuri muutos on maailman ainoa vakio. 

Ajatus- ja arvomaailma sekä monet mielenkiinnon kohteet on kaikki jollakin tavalla muuttuneet. 

Olin nuorena todella pinnallinen ja epävarma itsestäni. 

Nykyään olen hyvinkin itsevarma, opiskellut täysin eri alalle ja olen maanläheinen enkä ostele mitään turhaa. 

Visuaalisuus ja taiteellisuus on pysynyt, muuten olen muuttunut. Koulukaverit kyllä tunnistavat minut edelleen vaikka ikää on jo 45+. 

En oikeastaan, olen aikalailla samanlainen ihminen nyt kolmekymppisenä kuin parikymppisenäkin, olen tässä välissä opiskellut, siirtynyt vakituisesti työelämään, matkustanut ja toteuttanut haaveita, samantyyliset ajatukset ja maailmankuva kuitenkin.

Ne jotka eivät ole eivät ole vielä kohdanneet vastoinkäymisiä, menettäneet rakkaitaan, ei ole ollut surua eikä rankkoja kokemuksia.

Koen muuttuneeni noin 42 %. Mites teillä muilla? Tuotahan kysyttiin.

Nuorena olin kasvissyöjä ja ateisti. Käytin kaiken vapaa-aikani musiikkia kuunnellen, elokuvia katsoen ja kirjoja lukien.  Naureskelin, että musiikki on pelastanut minut urheilulta. Pukeuduin vain mustaan.

Aikuisena minusta tuli kirkossa työskentelevä lihansyöjä, joka ei jaksa enää seurata kulttuuria. Kirjoja tosin luen edelleen. Harrastan liikuntaa monipuolisesti ja koen, että saan siitä enemmän kuin kulttuuriharrastuksista. 

Miesmakukin muuttui. Ennen tykkäsin laihoista, kauniista pitkätukista, jotka olivat sanavalmiita ja vähän rappiolla. Näitä tarpeeksi kauan katsottuani päädyin perustamaan perheen ruumiillista työtä tekevän, hiljaisen jässikän kanssa.

Hoitamaton burnout, minkä siis tajusin vasta myöhemmin, ja ystävällisestä kaikkien apurista tuli ihmisiä vihaava erakko.

Ei se ole kenenkään syytä. Elämä on.

Persaukisena olin haihatteleva typerys, nykyään äänestän kokoomusta.

Pohjimmiltaan olen sama ihminen, mutta elämänkokemuksen myötä eri piirteet ja ominaisuudet ovat tasoittuneet. Työelämässä on tapahtunut isompi muutos, nykyinen työ on mahdollistanut uralla etenemisen ja sen myötä on tullut paljon lisää itsevarmuutta ja erilaisten sosiaalisten tilanteiden tuntemusta. Vapaa-ajan minään nuo eivät ole juurikaan vaikuttaneet.