Keksitään pieniä parannuksia ihmiseen- millaisia käyttäjäkokemuksia ihmiskehosta kertoisit Luojallesi ja hänen kehonkehitys- tiimilleen?
Esimerkiksi olisi järkevää että ihminen voisi hallita hikoiluaan, silloin ei tarvitsisi käydä pissalla julkisissa vessoissa vaan hikoilisi vaan liiat nesteet pois. Kätevää esim junassa tai bussissa.
Kolmas käsi. Niskaan kolmas käsi.
Auttaisi leikkaamaan omat hiukset peiliä pitelemällä ja estäisi tutkimusten mukaan yli 99 prosenttia kaatumavammoista kun ihminen ottaisi takakädellään vastaan.
Kyky päättää hiusten ja kynsien kasvusta itsenäisesti. Voisi aina kasvattaa juuri haluamansa kynnet ja hiukset. Ikäänkuin hieman jännittämällä päänahkaa saisi puristettua hiuksia ulos haluamansa määrän- kuin kakalla käydessään ponnistelu ja puristelu tuottaisi tulonsia- hiuksia
Valta päättää ruokahalustaan ja esim silmiensä, korviensa, nokkansa koosta, keho olisi joustavampi ja kuuntelisi aivojen järkipuhetta. Keho tottelisi paremmin mielikuvia ja muokkautuisi tahdonalaisesti ulkoisilta piirteiltään
Millaisia käyttäjäkokemuksia ja parannusehdotuksia kertoisit Luojallesi ihmiskehosta hänet tavatessasi?
Tarkoitus kai kuitenkin että olisimme tyytyväisiä käyttäjiä ja aina kaiken tuotekehityksen johtoajatuksena pitäisi olla se käyttäjäkunnan toiveiden kuuntelu?
T Asiakas, ruumiistaan hyvin iloinen ja tyytyväinen ruumiinkäyttäjä, pieniä parannusehdotuksia silti huomaava