Kuinka monta kynttilää teillä palaa kerralla?
Olen ihan kynttilähullu ja aloitan jo syksyllä niiden polttamisen hyvisssä ajoin.
Nytkin palaa ulkona lyhdyissä 10 öljykynttilää ja täällä sisällä tuikkuja ja kynttilöitä yhteensä 50. Eli kuutisenkymmentä elävää liekkiä kerralla. Ihanaa!
Kommentit (15)
Kynttilän polttaminen sisätiloissa rasittaa ihmistä samaan tapaan kuin avotakassa puiden polttaminen tai kuin joku tupakoisi sisällä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija, dosentti Raimo O. Salonen vahvistaa näin tanskalaisen Politiken-lehden teettämän tutkimuksen, jonka mukaan kynttilän liekki saastuttaa huoneilmaa merkittävästi.
Yle Uutisten siteeraaman tanskalaistutkimuksen mukaan kynttilä nostaa huoneilman hiukkaspitoisuuden muutamassa minuutissa 300 000 hiukkaseen kuutiosenttimetriä kohden.
Polttaessa syntyy nokea ja orgaanisia yhdisteitä. Nokihiukkaset vahingoittavat keuhkoja ja verenkiertoa samaan tapaan kuin pakokaasut.
Politiken-lehti vertaa kynttilän aiheuttamia hiukkaspitoisuuksia erään Tanskan vilkasliikenteisimmän kadun ilmaan, jossa voi olla 40 000 hiukkasta kuutiosenttimetrissä.
Lyhty ulos
Salosen mukaan kynttilän polttamisen haitallisuus on tiedetty jo pitkään.
– 5–10 vuoden ajan olen listannut, miten voi välttää pienhiukkasille altistumista ja kynttilän poltto sisällä on ollut listalla.
Pienhiukkasasiantuntija ei tahdo joulun alla ryhtyä ilonpilaajaksi ja kieltää kynttilän polttamista.
– Olen suositellut allergisille ja astmaatikoille, että he pitäisivät kynttilöitä ulkona lyhdyssä ikkunan takana. Ulkona kynttilöitä voi polttaa surutta.
Pelkään tulta yli kaiken. Eilen illalla poltettiin enkelikelloissa kynttilöitä (4) noin 5 min. Ja koko ajan vahdin vieressä kuin haukka. Ja lapset (15v 13v ja 11v) eivät saaneet hiuvahtaakaan, ettei vaan kynttilät kaadu tms.
Pelkään tulta yli kaiken. Eilen illalla poltettiin enkelikelloissa kynttilöitä (4) noin 5 min. Ja koko ajan vahdin vieressä kuin haukka. Ja lapset (15v 13v ja 11v) eivät saaneet hiuvahtaakaan, ettei vaan kynttilät kaadu tms.
Näen sielun silmin sinut haukkana enkelikellon vieressä, koko sen 5 minuutin ajan!
Ja lapset liimattu sohvaan istumaan.
Olet kyllä erittäin av kelpoinen täydellinen mamma!
ja ulkona on kaksi lyhdyissä sekä kaksi roihua portilla.
jotenkin arvasinkin että joku muistaa valistaa.....
Meillä on puulämmitys ja pelteissä se pikkuinen rako tms, eli varmasti ne nokihiukkaset ym. menee siitä pihalle. Ja aion kyllä jatkossakin nauttia kynttilöistä.
En ole koskaan kuullut että kukaan olisi sairastunut kynttilöiden polton takia...
Ulkona joskus (=uutenavuotena) muutama roihu, sisällä ei polteta mitään muuta kuin takkaa ja paristokäyttöisiä kynttilöitä.
2 lyhdyssä ulkona.
Aikaisemmin päivällä on palanut noin 25 yhtä aikaa, mutta kaikkia en ole jaksanut uudelleen sytyttää, kun tuikut on palaneet loppuun.
Ulkona yleensä kaksi lyhdyissä, olohuoneessa yhdestä noin ehkä pariinkymmeneen ja makkarissa joskus yksi.
Saatte keuhkosairauksia koko perhe tuolla menolla :(
Sama kuin vetäisi röökiä sisällä...
Saatte keuhkosairauksia koko perhe tuolla menolla :( Sama kuin vetäisi röökiä sisällä...
Eipä ihan jokapäiväistä ole ja huoneilma on ihan raikas. :)
"Olen ihan kynttilähullu ja aloitan jo syksyllä niiden polttamisen hyvisssä ajoin"
(huoneilma voi tuntua raikkaalta, mutta kun sinä et huomaa niitä pieniä noki/epäpuhtaus-hiukkasia joita tulee kynttilöiden palaessa ja niitä epäpuhtauksia te sitten hengittelette)
Ei sillä, että jotenkin viittaisin kintaalla tutkimuksille, mutta todennäköisyys syöpään sairastumiselle on muualla, lisäaineet, ruokavalioa jne.
i]
Eipä ihan jokapäiväistä ole ja huoneilma on ihan raikas. :)
"Olen ihan kynttilähullu ja aloitan jo syksyllä niiden polttamisen hyvisssä ajoin" (huoneilma voi tuntua raikkaalta, mutta kun sinä et huomaa niitä pieniä noki/epäpuhtaus-hiukkasia joita tulee kynttilöiden palaessa ja niitä epäpuhtauksia te sitten hengittelette)
[/quote]
Uskon niin, että syöpä tulee ihan mistä vaan kun oikein tarkasti tutkitaan...
[/quote]
mutta varmaan sitäkin jos oikein ahkerasti polttelee. Ja jos lapsia, niin en kyllä kynttilöitä noin paljoa käryttelisi kuin ap...
17 kynttilää - ruokapöydässä, olohuoneessa ja eteisessä (tai aulassa). Normaalisti ei ihan näin paljon kerralla, mutta nyt jouluna poltellaan enemmän.