Tunnetteko äitejä tai isiä, jotka viettävät vähän aikaa lastensa kanssa?

Mieheni serkku ei oo ikinä lastensa kanssa. On eronnut miehestänsä ja lapset on vuoroviikoin isällä. Tämä äiti tekee 12 h päiviä 5 viikossa. Kuudelta pääsee töistä ja lapset on pedissä 19.00 Viikonloput on juomassa ja lapset on mummolassa hoidossa. Mun mielestä saisivat jäädä kokonaan isällensä. Lasten isä taas on saanut työnantajansa kanssa sovittua että ei käy töissä omalla viikolansa.



Nämä lapset on enkeleitä isänsä kanssa ja äitinsä kanssa piruja.. Eli uskon lasten olevan niin huomionkipeitä äidillensä. Haluavat tehdä kaikkensa että heidät huomataan.

yksinhuoltajaystävä, jolla kaksi alle kouluikäistä lasta. tekee kolmivuorotyötä, siten että 2 1/2 päivää jää sit viikossa vapaata. työpäivinä ei näe lapsia kuin hakiessa hoidosta kotiin nukkumaan/usein nukkuvat myös pk:ssa yöt ja aamu jos vapaa äiti painuu samantien salille ja lapset salin hoitoon. vapaapäivät kuluu salilla myös ja lasten harrastuksissa/kaupassa ja siivotessa. raukat ei edes käy isällään, kun tätä ei kiinnosta

Hoidan lapsia työkseni, joten tiedän kyllä vanhempia jotka eivät ehdi nähdä lastaan minkään vertaa. Lapsi on hoidossa 9-10 tuntia, ja sitten illasta jää 2-3h aikaa kotona, joko äidin tai isän kanssa, harvoin molempien. Tuostakin ajasta suurin osa menee kaupassa käyntiin ja ruoan laittoon, sitten nukkumaan. Aamulla "suoraan sängystä" hoitoon, eli aamulla ei ehdi nähdä juuri ollenkaan.



Vkl usein on sitten hoidossa, milloin mummulla, milloin kummilla, tai sitten vain isän kanssa, kun äidillä on töitä, opiskelua, omia menoja. Mutta ilmeisesti tämä on heille ihan normaalia, sillä avoimesti puhuvat noista menoistaan ja siitä, kuinka lapsi menee taas suoraan hoitoon viikonlopuksikin. Ja hoidossa tietysti myös vanhempien loma-ajat. Mitäpä se lapsi kesälomalla, tai muillakaan lomilla tekisi..



Itselleni tulee niin paha mieli, kun näkee kuinka lapsi kaipaisi edes joskus rauhallista koti-elämää omassa kodissa omien vanhempien kanssa.

mutta itse olen hämmästellyt erästä äitiä, joka käy täyspäiväisesti työssä ja on joka viikonloppu jossain hummaamassa. Lapsi on tuolloin isänsä tai isovanhempiensa kanssa. Viikolla yksi ilta menee opiskeluihin ja pari kuntoiluun. Aika vähänhän tuota yhteistä aikaa sitten jää. Lapsi on 2-vuotias.

Jotkut vanhemmat eivät tingi omista menoistaan oikeastaan yhtään, vaikka se olisi lapsen parhaaksi.

ja ei meillä mitään tuntimääriä olla lasten kanssa. Luetaan paljon ja ulkoillaan, mutta kotitöitten ajan hyörivät siinä ympärillä. Ei minusta ole aiheellista antaa jatkuvaa huomiota lapsille, vaan pitää heidän viihtyä keskenäänkin tai jopa itsekseenkin.

Mulla on koko ajan tunne, että en ole lasten kanssa tarpeeksi. Olen kotona, ja nuorin on eskarissa neljä tuntia päivässä, ja yritän joka päivä tehdä hänen kanssaan jotain; pelata pelejä, lukea kirjoja, käydä uimassa, pulkkailemassa, hiihtämässä, luistelemassa jne. Lapsi tykkää laittaa ruokaa ja tehdä kotitöitä, joten niitä tehdään yhdessä.

Esikoinen on kehitysvammainen ja on koulussa ja iltapäiväkerhossa matkoineen yht 7h/pvä. Hänen peräänsä saakin sitten katsoa koko valveillaoloajan.

Silti on tunne, etten riitä.

Oisko ne näitä jotka kehuvat kuinka vähän tai ei ollenkaan oma elämä muuttuu kun lapsia tulee. Ylpeänä mainostavat että ei se lapsi mitenkään vaikeuttanut omia harrastuksia ja humputuksia. Tosi kypsää.

En taidakaan olla ihan niin huono vanhempi mitä ajattelin.