Lue keskustelun säännöt.
Laaja-alaiset oppimisvaikeudet aikuisena, miten ilmenee?
25.07.2026 |
Onko täällä ketään aikuista, joka olisi saanut kyseisen diagnoosin?
Itse sain diagnoosin vuonna 2017 teini-ikäisenä. Sitä ennen diagnoosi oli epäselvä ja puhuttiin mm. laaja-alaisesta kehityshäiriöstä, joka sitten muutettiin muotoon "laaja-alaiset oppimisvaikeudet".
Arjessa oppimisvaikeuteni näkyvät mm. heikkona taloudenhallintana, kyvyttömyytenä suunnitella omaa tekemistäni pitkäjänteisesti ja ylipäätänsä huonoina elämänvalintoina, esimerkiksi kouluttautumalla heikosti työllistävälle alalle. Arjen tietotekniset taidot ovat hälyttävän puutteelliset ikäiselleni ja tämän vuoksi esimerkiksi opiskelu ja ammattikoulusta valmistuminen vei reilusti enemmän aikaa kuin muilta.
Töissä olen pärjännyt joten kuten ja tehnyt erilaista silpputyötä mm. tiskarina ja henkilökohtaisena avustajana.
Vakituista työpaikkaa en ole kuitenkaan onnistunut saamaan, enkä koulutustani vastaavaa työtä.
Minusta tuntuu usein, etten ymmärrä mistään mitään. Koen itseni paljon nuoremmaksi kuin oikeasti olen enkä miellä itseäni millään tavalla aikuiseksi, vaikka pitkästi yli parikymppinen jo olenkin.
Mitä tulee Mensan nettitesteihin ja muihin vastaaviin, minä saan niin alhaiset tulokset, ettei sellaisia ole edes mahdollista vielä sivuston nykyisessä muodossaan näyttää.
Olisi mukava kuulla, miten muilla kehitysvamman rajamailla roikkuvilla arkielämä sujuu ja kuinka olette löytäneet paikkanne maailmassa.
Tänne saa jakaa kokemuksia.
Kommentit (21)
Kuulostaa tutulta. Lapseni diagnoosi oli 16 v asti sama. Sitten silloisen Lastenlinnan neurologi sanoi, että diagnoosi muutetaan lievä kehitysvamma, jotta lapseni pääsee hänelle kuuluvan tuen piiriin. Asiat alkoivatkin sujua, kun hän sai opiskelupaikan erityisammattikoulusta, koulun jälkeen työvalmentajan, jonka kanssa löytyi työpaikka. Sitten vuokra-asunto ja nykyisin kerran kk tai tarvittaessa sosiaalityöntekijän ohjaus ( eli kotikäynnit, joissa harjoitellaan kotitöitä, huolehditaan laskuista jne. Oletkohan ap ns väliinputoaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen juuri tällainen väliinputoaja.
Erityisammattikoulua en käynyt eikä ammattikoulussa opintoja tarvinnut millään tavalla mukauttaa. Lukiossakin ehdin olla noin 1,5 vuotta, mutta jätin kesken koska en saanut tiettyjä kursseja enää läpi.
Peruskoulussa pärjäsin vielä kohtalaisesti joissakin aineissa.
Töissä olen pärjännyt jollain tavalla ja itsenäinen asuminen sujuu kuitenkin.
Ap
Niin ja lisään vielä, että laskuja minulta ei ole jäänyt maksamatta, luottotiedot on kunnossa eikä minulla ole rahan hahmottamisessa suoranaisesti vaikeuksia. Ostelen kuitenkin tarpeettomasti ja impulsiivisesti kaikenlaista turhaa nettikaupoista.
Ap
Tutulla on ja ihan normaalisti elää. Käy töissä ja ajaa autoa itse jne. Ei mielestäni näy hänessä mitenkään, joskus kuulin vain hänen vanhemmiltaan että tuollainen diagnoosi on.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja lisään vielä, että laskuja minulta ei ole jäänyt maksamatta, luottotiedot on kunnossa eikä minulla ole rahan hahmottamisessa suoranaisesti vaikeuksia. Ostelen kuitenkin tarpeettomasti ja impulsiivisesti kaikenlaista turhaa nettikaupoista.
Ap
Me normaalitkin tehdään tuota eli ostellaan välillä impulsiivisesti. Mullakin lukee papereissa, että impulsiivisuutta kun kerroin lääkärille, että ostin tyyliin sohvan josta en sitten myöhemmin tykännytkään ja saan Mensan testistä hyvät tulokset. Ihmiset nyt on välillä impulssiensa viemiä, etenkin markkinataloudessa. Välillä on aikoja jolloin en ostele juuri mitään. Iän myötä impulsiivisuus helpottaa myös. Jos sinulla on luottotiedot kunnossa niin ei kannata liikaa stressata. Ilmeisesti kuitenkin osaat käyttää rahoja tulojesi mukaan eli et kuitenkaan ostele liikaa kun pystyt maksamaan laskut. Voit ottaa vaikka jonkin tavoitteen, että pidä kuukauden taukoa nettitilailusta. Itse ymmärrän haitalliseksi impulsiivisuudeksi sellaisen, että ostaa tyyliin jonkun tuloihinsa liian kalliin öky veneen tai auton, satuttaa toisia fyysisesti jne. Mutta jos vain tilailee netistä niin ei ole kovin haitaksi vaan enemmänkin hyödyksi yrittäjille kun kuluttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettei sulla vaan ole traumataustaa tmv?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitat kuitenkin tosi hyvin ja osaat hienosti analysoida tilannettasi. Tsemppiä jatkoon!
Vierailija kirjoitti:
Ettei sulla vaan ole traumataustaa tmv?
Ei minulla mitään traumataustaa kyllä ole, ihan tavallista elämää olen viettänyt.
Kirjoittaminen tai kielellinen kyvykkyys sinänsä ei koskaan ole ollut minulle ongelma-aluetta, vaikeudet ovat ilmenneet enemmän muulla tavalla. Koulussa pärjäsin kielissä jopa kohtuullisesti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin diagnosoitiin nuorena jokin epämääräinen kehityshäiriö.
En ole huomannut siitä olleen mitään haittaa enää aikuisiällä ja lapsuusaikojen oppimisvaikeudet katosivat itsestään aikuisena.
Luulen että kyseessä oli vain asennevamma, enpä muista eläessäni koulukirjaa vapaa-ajalla avanneeni tai tehneeni läksyjä kertaakaan. Tietysti huijasin vanhempiani ja opettajiani ja väitin, etten osaa enkä ymmärrä mistään mitään, vaikka tosiasiassa en ikinä edes yrittänyt.
Älyssäni ei nyt aikuisiällä ole tutkimusten mukaan ollut mitään vikaa, mutta jotain pershäröön viittaavaa oireilua kyllä.
En sano että ap kärsisi mt-ongelmista, mutta tulipa vain tätä aloitusta lukiessa sekin vaihtoehto mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettei sulla vaan ole traumataustaa tmv?
Ei minulla mitään traumataustaa kyllä ole, ihan tavallista elämää olen viettänyt.
Kirjoittaminen tai kielellinen kyvykkyys sinänsä ei koskaan ole ollut minulle ongelma-aluetta, vaikeudet ovat ilmenneet enemmän muulla tavalla. Koulussa pärjäsin kielissä jopa kohtuullisesti.
Ap
Kirjoittelin tuossa aiemmin lapsestani, jonka diagnoosi muuttui keva-diagnoosiksi teininä. Syy tähän oli matemaattiset taidot. Muissa esim.kielelliset ja koordinaatio testit hän selvitti hyvillä pisteillä ja näönvaraisen muistin erinomaisesti. Mutta tuo yksi ” piikki” alle raja-arvon toi lievän kehitysvammadiagnoosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettei sulla vaan ole traumataustaa tmv?
Ei minulla mitään traumataustaa kyllä ole, ihan tavallista elämää olen viettänyt.
Kirjoittaminen tai kielellinen kyvykkyys sinänsä ei koskaan ole ollut minulle ongelma-aluetta, vaikeudet ovat ilmenneet enemmän muulla tavalla. Koulussa pärjäsin kielissä jopa kohtuullisesti.
Ap
Kirjoittelin tuossa aiemmin lapsestani, jonka diagnoosi muuttui keva-diagnoosiksi teininä. Syy tähän oli matemaattiset taidot. Muissa esim.kielelliset ja koordinaatio testit hän selvitti hyvillä pisteillä ja näönvaraisen muistin erinomaisesti. Mutta tuo yksi ” piikki” alle raja-arvon toi lievän kehitysvammadiagnoosin.
Ompa ollut outo lääkäri jos on yhden asian perusteella laittanut keva diagnoosin. Laaja-alainen tarkoittaa, että on monella osa-alueella ongelmia eikä vain yhdellä. Mun lapselta just purettiin laaja-alainen kun hän sai kurottua kiinni ikäisiään terapioilla ja tein hänen kanssa kotona harjoituksia joka viikko tunnollisesti. Hänelle jäi kyllä vielä diagnooseja, mutta ei enää epäilyä laaja-alaisesta vaikka yksi tai kaksi osa-aluetta vielä haastavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tärkeästä aiheesta käydystä keskustelusta. Aikuisena oppimisvaikeuksien kanssa on todella tärkeää löytää keinoja ottaa lyhyitä aivotaukoja ja nollata ajatukset ilman lisäpaineita. Yksinkertaiset ja helppokäyttöiset pelit, kuten https://zoggo.io/games/spacebar-clicker voivat toimia mukavana keinona rentoutua ja palauttaa keskittymistä kuormittavan päivän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Lapseni diagnoosi oli 16 v asti sama. Sitten silloisen Lastenlinnan neurologi sanoi, että diagnoosi muutetaan lievä kehitysvamma, jotta lapseni pääsee hänelle kuuluvan tuen piiriin. Asiat alkoivatkin sujua, kun hän sai opiskelupaikan erityisammattikoulusta, koulun jälkeen työvalmentajan, jonka kanssa löytyi työpaikka. Sitten vuokra-asunto ja nykyisin kerran kk tai tarvittaessa sosiaalityöntekijän ohjaus ( eli kotikäynnit, joissa harjoitellaan kotitöitä, huolehditaan laskuista jne. Oletkohan ap ns väliinputoaja?
Onneksi sai tuon keva-dg. Se auttaa enemmän kuin pelkät laajat oppimisvaikeudet ihan jo lakisääteisesti. Tuo laajat oppimisvaikeudet on aivan turha diagnoosi vaikka olisi yhtä kujalla ja silti jää täysin oman onnensa nojaan.
Vierailija kirjoitti:
Ettei sulla vaan ole traumataustaa tmv?
Samaa ihmettelen maallikkona. Ap kirjoittaa paremmin kuin moni peruskoulun suorittanut nuori,joka ei opi edes lukemaan ja ymmärrä lukemaansa. Onko ap masennus, ahdistuneisuus tms kartoitettu? Sulla voi olla adhd, add, hahmotushäiriö tms. joka ei vaikuta älyllisiin kykyihin. Ei heikkolahjainen noin kirjoita. Heikkolahjaisuutta kutsutaan nykyään laaja-alaisiksi oppimisvaikeuksiksi.
On kiva, kun löytää jonkun kohtalotoverin. Tämä on vaiettu aihe yhteiskunnassa, etenkin mitä isommiksi kasvetaan.
Täällä kirjoittaa aikuinen, jolla on nuo laaja-alaiset oppimisvaikeudet autismin lisäksi. Ennen noita laaja-alaisia oppimisvaikeuksia edelsi lievä kehitysvamma-diagnoosi, joka kumottiin yläasteella kykyprofiilin mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. On minulla ollut monenmoista diagnoosia pienestä pitäen, mm. vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia autistisin piirtein, EEG-käyrästä pienenä löydetty lievä aivopoikkeama (ymmärsin nyt aikuisena löytämäni tiedon mukaan, ettei löydös tarkoita automaattisesti epilepsiaa vaan moni epilepsia diagnosoidaan ilman löydöstä, eikä ole sellaista epäilystä ollutkaan itselläni).
Kykyprofiilini on epätasainen: osaamiseni on siellä heikon ja heikon keskitason välimaastossa. Tämä tuore tulos aikuisiällä. Kielelliset taidot, jolla mitataan sanavaraston laajuutta, alle ikätason. Nopea nimeäminen hidasta, työmuisti epätasainen, kuvion jatkaminen kynällä vaivalloista käsien vapistessa, yleistieto hyvä, matriisitehtävä keskitasoa - nämä nyt muistuu heti ensimmäisenä mieleen. Lukitestissä lievää hitautta ja luetun ymmärtäminen heikko sekä virhealttiutta, mutta ei tarpeeksi pisteitä lukihäiriöön saakka. Siinä ja siinä.
No mitä sitten teen näin aikuisiällä? Nyt olen tehnyt 0-tuntisopimuksella kaupan kassalla töitä, mikä on ahdistanut fyysisten vaivojen takia Sjögrenin oireyhtymän tuomien oireiden takia: kirkas valaistus pääni päällä ja edessä on vielä kassanäytön loiste, ja ensimmäistä kertaa aloin tuntea silmissäni poltteen tunnetta. Kuivasilmäisyydestä olen kärsinyt pitkään, mutta polton tunne silmissä tuli pyytämättä. Seurauksena jatkuvaa silmien tarkentamista kassanäyttöä ja tuotteiden numerosarjoja kohti, jos viivakoodinlukija ei tunnistanut tuotetta. Tämä tarkentamisvaikeus tuli jo edellisellä keikkatyöpaikalla myymälässä, mikä tuntui vaivalloiselta, mutta siellä ei kuitenkaan tarvinnut ruokakaupan kassan tapaan kuunnella samanaikaisesti rätisevää radiopuhelinta, josta en saanut selvää melun keskellä, vaan pystyi keskittymään yhteen työtehtävään kerralla.
Ennen merkonomiksi opiskelua ja keikkatöihin päätymistä opiskelin ravintola-alaa, jossa minulla oli alkuun haasteita mittojen hahmottamisessa. Kilogrammaa ja grammaa en hahmottanut vaa'an näytöiltä, yksiköiden suuruuserot vain ymmärsin silloin. Olin heittämässä hanskoja tiskiin. Ensimmäinen työssäoppimisjakso meni alimmalla hyväksytyllä arvosanalla, koska tarvitsin työprosessin hallinnassa ohjausta ja ongelmanratkaisukyky oli puutteellinen, tiedon hallinta oli hyvällä tasolla. En alkuun tajunnut, mistä aloittaa ja miten päättää työ. Kirjallisen näyttösuunnitelman myötä hahmotin asioiden järjestyksen ja päivän kulun. Se oli niin näkymätöntä, etten tajunnut tällaisia asioita alkuun. Puolessa vuodessa kehitystä tuli omatoiminnan ohjauksen suhteen, ja aloitin tuolloin tarjoilijapuolella opinnot ajatellessani, ettei siinä "mitään" tarvitse tehdä ja sillä tekemisellä tarkoitan, ettei tarvitse ruokaa tehdä ja arvioida makua, jonka koin itselleni vaikeaksi. Ajattelin, että on vain helpompaa seisoa ja näppäillä kassaa, kunhan muistaa tuotteiden hinnat sekä tuotetiedot. Eipä sekään niin ongelmatonta ollut, kun harjoiteltiin juomien valmistamista. Tehtävänanto oli selvä, mutta kädet vapisi siinä sekuntipelissä ja en tykännyt oikein harjoitella muiden nähden. En vain uskaltanut kertoa tästä opettajille.
Vierailija kirjoitti:
On kiva, kun löytää jonkun kohtalotoverin. Tämä on vaiettu aihe yhteiskunnassa, etenkin mitä isommiksi kasvetaan.
Täällä kirjoittaa aikuinen, jolla on nuo laaja-alaiset oppimisvaikeudet autismin lisäksi. Ennen noita laaja-alaisia oppimisvaikeuksia edelsi lievä kehitysvamma-diagnoosi, joka kumottiin yläasteella kykyprofiilin mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. On minulla ollut monenmoista diagnoosia pienestä pitäen, mm. vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia autistisin piirtein, EEG-käyrästä pienenä löydetty lievä aivopoikkeama (ymmärsin nyt aikuisena löytämäni tiedon mukaan, ettei löydös tarkoita automaattisesti epilepsiaa vaan moni epilepsia diagnosoidaan ilman löydöstä, eikä ole sellaista epäilystä ollutkaan itselläni).
Kykyprofiilini on epätasainen: osaamiseni on siellä heikon ja heikon keskitason välimaastossa. Tämä tuore tulos aikuisiällä. Kielelliset taidot, jolla mitataan sanavaraston laajuutta, alle ikätason. Nopea nimeäminen hidasta, työmuisti epätasainen, kuvion jatkaminen kynällä vaivalloista käsien vapistessa, yleistieto hyvä, matriisitehtävä keskitasoa - nämä nyt muistuu heti ensimmäisenä mieleen. Lukitestissä lievää hitautta ja luetun ymmärtäminen heikko sekä virhealttiutta, mutta ei tarpeeksi pisteitä lukihäiriöön saakka. Siinä ja siinä.
No mitä sitten teen näin aikuisiällä? Nyt olen tehnyt 0-tuntisopimuksella kaupan kassalla töitä, mikä on ahdistanut fyysisten vaivojen takia Sjögrenin oireyhtymän tuomien oireiden takia: kirkas valaistus pääni päällä ja edessä on vielä kassanäytön loiste, ja ensimmäistä kertaa aloin tuntea silmissäni poltteen tunnetta. Kuivasilmäisyydestä olen kärsinyt pitkään, mutta polton tunne silmissä tuli pyytämättä. Seurauksena jatkuvaa silmien tarkentamista kassanäyttöä ja tuotteiden numerosarjoja kohti, jos viivakoodinlukija ei tunnistanut tuotetta. Tämä tarkentamisvaikeus tuli jo edellisellä keikkatyöpaikalla myymälässä, mikä tuntui vaivalloiselta, mutta siellä ei kuitenkaan tarvinnut ruokakaupan kassan tapaan kuunnella samanaikaisesti rätisevää radiopuhelinta, josta en saanut selvää melun keskellä, vaan pystyi keskittymään yhteen työtehtävään kerralla.
Ennen merkonomiksi opiskelua ja keikkatöihin päätymistä opiskelin ravintola-alaa, jossa minulla oli alkuun haasteita mittojen hahmottamisessa. Kilogrammaa ja grammaa en hahmottanut vaa'an näytöiltä, yksiköiden suuruuserot vain ymmärsin silloin. Olin heittämässä hanskoja tiskiin. Ensimmäinen työssäoppimisjakso meni alimmalla hyväksytyllä arvosanalla, koska tarvitsin työprosessin hallinnassa ohjausta ja ongelmanratkaisukyky oli puutteellinen, tiedon hallinta oli hyvällä tasolla. En alkuun tajunnut, mistä aloittaa ja miten päättää työ. Kirjallisen näyttösuunnitelman myötä hahmotin asioiden järjestyksen ja päivän kulun. Se oli niin näkymätöntä, etten tajunnut tällaisia asioita alkuun. Puolessa vuodessa kehitystä tuli omatoiminnan ohjauksen suhteen, ja aloitin tuolloin tarjoilijapuolella opinnot ajatellessani, ettei siinä "mitään" tarvitse tehdä ja sillä tekemisellä tarkoitan, ettei tarvitse ruokaa tehdä ja arvioida makua, jonka koin itselleni vaikeaksi. Ajattelin, että on vain helpompaa seisoa ja näppäillä kassaa, kunhan muistaa tuotteiden hinnat sekä tuotetiedot. Eipä sekään niin ongelmatonta ollut, kun harjoiteltiin juomien valmistamista. Tehtävänanto oli selvä, mutta kädet vapisi siinä sekuntipelissä ja en tykännyt oikein harjoitella muiden nähden. En vain uskaltanut kertoa tästä opettajille.
Jatkan.
Ravintola-alaa opiskellessa kiinnostukseni oli niin kapeaa: en tykännyt à la carte -harjoittelusta kokiessani sen fyysisesti raskaaksi kantaessani lautasia. Selkäni kipeytyi siitä, itku kurkussa ja kädet vapisten kannoin lautasia peläten, että kohta kompastun salilla oleviin kynnyksiin ja alkaisin kirkumaan. Jo pukuhuoneeseen astuessa olin peloissani, ja välillä sulkeuduin työpaikan vessaan pelkojeni takia. Sarjassaan hauskimmat pelot. Monta kertaa lykkäsin tuota harjoittelua hangoitellen opettajille: "Ei, en tahdo siihen painajaiseen.". Meinasin keskeyttää koulun tuon harjoittelun takia, mutta lopulta sen suoritin hammasta purren. Kertoo kyllä, miten alhainen resilienssi minulla tuolloin oli. Myös valinnaisia valitessa tuli eteen vaikeuksia, tykkäsin vain kahvilapalvelut-valinnaisesta sen fyysisen helppouden takia ja muut olivat vastenmielisiä. Yhdessä pienessä keittiössä suoritin palvelu- ja jakelukeittiön toiminnot-valinnaisen, ja siellä totesin, etten voinut keskittyä, koska en tykännyt koko valinnaisesta, mutta oli "pakko" suorittaa jokin hyväksytysti. Annoin siellä keittiöllä väärän kuvan itsestäni työpaikkaohjaajalle: hänen sanojen mukaan pärjäisin sellaisessa työympäristössä, jossa olisi muita ihmisiä, kunnes oikaisin häntä että olen tehnyt kahvilassa töitä yksikseni työpaikkaohjaajan asioidessa tukussa ja tehnyt sovitut tehtävät, enkä tuonut mitään ongelmia eteen vaan syy oli siinä, että kiinnostukseni oli kapeaa valinnaisia kuin myös pakollisia tutkinnon osia kohtaan. Hän ymmärsi avatessani asiaa ja huomasi itsekin minun menneeni sekaisin, kun aloin annostelemaan asiakkaille ruokia lautasille: käteni vapisi. Juuri tämä käden vapina sai minut inhoamaan kaikki fyysisesti raskaita hommia ja nosteluja. En nostellut siellä keittiöllä gno-vuokia ollenkaan työpaikkaohjaajan todetessa niiden olevan painavia.
Tuli niitä ravintola-alan töitä tehtyä henkilöstöravintolassa kassatarjoilijana, mutta koronan myötä työt väheni ja työt päättyi siihen. Kokeilin sen jälkeen työkokeilua erikoismyymälässä, jonka koin helpoksi kun ei tarvinnut fyysisesti raataa, ei laittaa käsiä ihottumille eikä kipeyttää päätä voimakkaiden kemikaalien takia, joista jälkimmäiset alkoivat ravintola-alalla ollessa. Myös ruokavalio rajoittunut Sjögrenin ja refluksin myötä, ettei ravintola-alalla tällaiselle lumihiutaleelle aleta väsäämään kukkakaalimuusia, kesäkurpitalasagnea, kastikkeita ilman karrageenia sisältäviä kermoja sekä glukoosia, dekstrooseja sisältäviä aineksia yms. ettei suu kuivuisi ja näin ollen nieleminen vaikeutuisi. Kaikki pitää tehdä alusta alkaen itse, ja tiedettävä etukäteen mitä ainesosia tiettyihin tuotteisiin on lisätty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kiva, kun löytää jonkun kohtalotoverin. Tämä on vaiettu aihe yhteiskunnassa, etenkin mitä isommiksi kasvetaan.
Täällä kirjoittaa aikuinen, jolla on nuo laaja-alaiset oppimisvaikeudet autismin lisäksi. Ennen noita laaja-alaisia oppimisvaikeuksia edelsi lievä kehitysvamma-diagnoosi, joka kumottiin yläasteella kykyprofiilin mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. On minulla ollut monenmoista diagnoosia pienestä pitäen, mm. vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia autistisin piirtein, EEG-käyrästä pienenä löydetty lievä aivopoikkeama (ymmärsin nyt aikuisena löytämäni tiedon mukaan, ettei löydös tarkoita automaattisesti epilepsiaa vaan moni epilepsia diagnosoidaan ilman löydöstä, eikä ole sellaista epäilystä ollutkaan itselläni).
Kykyprofiilini on epätasainen: osaamiseni on siellä heikon ja heikon keskitason välimaastossa. Tämä tuore tulos aikuisiällä. Kielelliset taidot, jolla mitataan sanavaraston laajuutta, alle ikätason. Nopea nimeäminen hidasta, työmuisti epätasainen, kuvion jatkaminen kynällä vaivalloista käsien vapistessa, yleistieto hyvä, matriisitehtävä keskitasoa - nämä nyt muistuu heti ensimmäisenä mieleen. Lukitestissä lievää hitautta ja luetun ymmärtäminen heikko sekä virhealttiutta, mutta ei tarpeeksi pisteitä lukihäiriöön saakka. Siinä ja siinä.
No mitä sitten teen näin aikuisiällä? Nyt olen tehnyt 0-tuntisopimuksella kaupan kassalla töitä, mikä on ahdistanut fyysisten vaivojen takia Sjögrenin oireyhtymän tuomien oireiden takia: kirkas valaistus pääni päällä ja edessä on vielä kassanäytön loiste, ja ensimmäistä kertaa aloin tuntea silmissäni poltteen tunnetta. Kuivasilmäisyydestä olen kärsinyt pitkään, mutta polton tunne silmissä tuli pyytämättä. Seurauksena jatkuvaa silmien tarkentamista kassanäyttöä ja tuotteiden numerosarjoja kohti, jos viivakoodinlukija ei tunnistanut tuotetta. Tämä tarkentamisvaikeus tuli jo edellisellä keikkatyöpaikalla myymälässä, mikä tuntui vaivalloiselta, mutta siellä ei kuitenkaan tarvinnut ruokakaupan kassan tapaan kuunnella samanaikaisesti rätisevää radiopuhelinta, josta en saanut selvää melun keskellä, vaan pystyi keskittymään yhteen työtehtävään kerralla.
Ennen merkonomiksi opiskelua ja keikkatöihin päätymistä opiskelin ravintola-alaa, jossa minulla oli alkuun haasteita mittojen hahmottamisessa. Kilogrammaa ja grammaa en hahmottanut vaa'an näytöiltä, yksiköiden suuruuserot vain ymmärsin silloin. Olin heittämässä hanskoja tiskiin. Ensimmäinen työssäoppimisjakso meni alimmalla hyväksytyllä arvosanalla, koska tarvitsin työprosessin hallinnassa ohjausta ja ongelmanratkaisukyky oli puutteellinen, tiedon hallinta oli hyvällä tasolla. En alkuun tajunnut, mistä aloittaa ja miten päättää työ. Kirjallisen näyttösuunnitelman myötä hahmotin asioiden järjestyksen ja päivän kulun. Se oli niin näkymätöntä, etten tajunnut tällaisia asioita alkuun. Puolessa vuodessa kehitystä tuli omatoiminnan ohjauksen suhteen, ja aloitin tuolloin tarjoilijapuolella opinnot ajatellessani, ettei siinä "mitään" tarvitse tehdä ja sillä tekemisellä tarkoitan, ettei tarvitse ruokaa tehdä ja arvioida makua, jonka koin itselleni vaikeaksi. Ajattelin, että on vain helpompaa seisoa ja näppäillä kassaa, kunhan muistaa tuotteiden hinnat sekä tuotetiedot. Eipä sekään niin ongelmatonta ollut, kun harjoiteltiin juomien valmistamista. Tehtävänanto oli selvä, mutta kädet vapisi siinä sekuntipelissä ja en tykännyt oikein harjoitella muiden nähden. En vain uskaltanut kertoa tästä opettajille.
Jatkan.
Ravintola-alaa opiskellessa kiinnostukseni oli niin kapeaa: en tykännyt à la carte -harjoittelusta kokiessani sen fyysisesti raskaaksi kantaessani lautasia. Selkäni kipeytyi siitä, itku kurkussa ja kädet vapisten kannoin lautasia peläten, että kohta kompastun salilla oleviin kynnyksiin ja alkaisin kirkumaan. Jo pukuhuoneeseen astuessa olin peloissani, ja välillä sulkeuduin työpaikan vessaan pelkojeni takia. Sarjassaan hauskimmat pelot. Monta kertaa lykkäsin tuota harjoittelua hangoitellen opettajille: "Ei, en tahdo siihen painajaiseen.". Meinasin keskeyttää koulun tuon harjoittelun takia, mutta lopulta sen suoritin hammasta purren. Kertoo kyllä, miten alhainen resilienssi minulla tuolloin oli. Myös valinnaisia valitessa tuli eteen vaikeuksia, tykkäsin vain kahvilapalvelut-valinnaisesta sen fyysisen helppouden takia ja muut olivat vastenmielisiä. Yhdessä pienessä keittiössä suoritin palvelu- ja jakelukeittiön toiminnot-valinnaisen, ja siellä totesin, etten voinut keskittyä, koska en tykännyt koko valinnaisesta, mutta oli "pakko" suorittaa jokin hyväksytysti. Annoin siellä keittiöllä väärän kuvan itsestäni työpaikkaohjaajalle: hänen sanojen mukaan pärjäisin sellaisessa työympäristössä, jossa olisi muita ihmisiä, kunnes oikaisin häntä että olen tehnyt kahvilassa töitä yksikseni työpaikkaohjaajan asioidessa tukussa ja tehnyt sovitut tehtävät, enkä tuonut mitään ongelmia eteen vaan syy oli siinä, että kiinnostukseni oli kapeaa valinnaisia kuin myös pakollisia tutkinnon osia kohtaan. Hän ymmärsi avatessani asiaa ja huomasi itsekin minun menneeni sekaisin, kun aloin annostelemaan asiakkaille ruokia lautasille: käteni vapisi. Juuri tämä käden vapina sai minut inhoamaan kaikki fyysisesti raskaita hommia ja nosteluja. En nostellut siellä keittiöllä gno-vuokia ollenkaan työpaikkaohjaajan todetessa niiden olevan painavia.
Tuli niitä ravintola-alan töitä tehtyä henkilöstöravintolassa kassatarjoilijana, mutta koronan myötä työt väheni ja työt päättyi siihen. Kokeilin sen jälkeen työkokeilua erikoismyymälässä, jonka koin helpoksi kun ei tarvinnut fyysisesti raataa, ei laittaa käsiä ihottumille eikä kipeyttää päätä voimakkaiden kemikaalien takia, joista jälkimmäiset alkoivat ravintola-alalla ollessa. Myös ruokavalio rajoittunut Sjögrenin ja refluksin myötä, ettei ravintola-alalla tällaiselle lumihiutaleelle aleta väsäämään kukkakaalimuusia, kesäkurpitalasagnea, kastikkeita ilman karrageenia sisältäviä kermoja sekä glukoosia, dekstrooseja sisältäviä aineksia yms. ettei suu kuivuisi ja näin ollen nieleminen vaikeutuisi. Kaikki pitää tehdä alusta alkaen itse, ja tiedettävä etukäteen mitä ainesosia tiettyihin tuotteisiin on lisätty.
Huh, tulipas pitkä teksti. Anteeksi siitä. Tähän se päättyy. Anteeksi vielä.
Eipä ole pitkäaikaisin haave toteutunut: päästä kirpputorille töihin kiertotalouskiinnostuksen takia tai johonkin erikoismyymälään kokiessani työt siellä fyysisesti helpommiksi. Kiva, kun ei oikein voi kouluttautua pidemmälle, mitä nykyään korostetaan työmarkkinoilla vaikka tiedän, ettei niitä työpaikkoja heru koulutetuimmillekaan tänä päivänä.
Voinko enää 31-vuotiaana mitään oppia? Englannin kieltä prepannut aikuisiällä alusta alkaen kansalaisopistolla, mihin tuli joksikin aikaa jumi kunnes jaksoin jatkaa ja päätin sitten viime vuonna edetä B1-tasolle ja olen jo B2-tasolle päässyt. Soveltaminen on toinen juttu, mutta tajua on kielioppisäännöistä. Järjestelmäkameran käytönkin opin tässä iässä nopeasti manuaalisäädöksillä, ja olinkin poikkeuksellisen uskalias opiskellessani media-alan tutkinnon osaa: opin nopeasti, sain sommitteluista kehuja, viestinnän harjoittelussa arvosana oli hyvä. Halusin ottaa tämän haasteen vastaan, kun merkonomiksi opiskellessa suoriuduin markkinointiviestinnästä erittäin hyvällä arvosanalla. Olen esteettinen ihminen ja haluan valokuvissanikin pyrkiä esteettiseen tyyliin, olisi ihanaa hyödyntää tuota taitoa jossain.
Tai tekisin työtä, jossa saisin itsenäisesti työskennellä ja päättää työni itse. Tietokonettakin opin varhain käyttämään vanhempiani paremmin. Harmi vain, kun ei saanut lapsena harjoitettua tietoteknisiä taitoja, pelaamista ja piirtämistä resurssien takia, koska vanhemmat eivät olisi kuskanneet korvesta keskustaan. Piirtää en enää uskalla, jo kansalaisopiston kurssilla se tuli selväksi: tuijotin tyhjää paperia, piti piirtää tai maalata maisemaa, sekoittaanväriä. Tuijotin vain kynä kädessä miettien, mistä aloittaa. Kurssia pitävä opettaja kysyi: "Ymmärränkö, intuitio sanelee.". En ymmärtänyt, en uskaltanut. Ei siinä mielestäni ollut mitään loogista, millä kaiken pitää selittyä. Kaiken pitää olla rationaalista, pitää olla faktoja. Harmi, kun työni ei voi olla asiapitoista small talkaamisen sijaan.
Minusta vaikuttaa aika tavalliselta nykynuoren tilanteelta. Ei tuosta nyt ensimmäisenä heikkolahjainen tule mieleen.